Hmm. Lähinnä päivät ovat nyt menneet perhoset vatsassa pyristellen, mutta toisaalta asiat tuntuvat myös todella hankalilta.

No siis ensinnäkin tämä tyyppi, joka minua pyysi ulos ihan suoraan, ei sitten vastannut mitään minun vastaukseeni, johon olisi voinut aika hyvin vastata, minkä lisäksi hän myös poisti minut Facebook-kavereistaan, minkä lisäksi laittoi vielä eston, että en voi tehdä yhtään mitään. Ei sillä, että olisin, mutta joo.

No, tänään sitten Thomas yllättäen tulikin osastolle, vaikka myöhästyi jonkin verran. Jotenkin ne meidän välit oli taas paljon lämpimämmät. Thomas oli kylläkin aika erilainen. Mietin sitten tässä, että ehkä myös Thomas tarvitsee alkoholia rentoutuakseen sen verran että voi jotenkin minulle selkeämmin vihjailla. Paitsi että tänään tuntui taas jotenkin oudolta, kun pelattiin yhdessä Thomasin ja parin muunkin kanssa, niin me hänen kanssaan kauheasti selitettiin keskenään ja kommentoitiin samoja asioita ja katseltiin toisiamme silmiin ja välillä sitten Thomas selitti minulle innoissaan jostain, jota minä en tiennyt. Muut sitten välillä jättivät meidät kaksi vain juttelemaan pöydän yli joku juttu ja jatkoivat peliä. Ja suunnilleen aina kun oli minun vuoroni kysyä, olin niin keskittynyt Thomasiin, että vain unohdin. En nyt kuitenkaan mikään aivan ilmiselvä ollut, muillekin puhuin paljon, mutta jotenkin tuo Thomasin kanssa juttelu jäi mieleen erityisenä.

Sitten olikin kotiinlähtö ja Thomas näytti hieman epätietoiselta. Lähdettiin melkein samaan aikaan ja Thomas hetken katsoi, että jääkö odottamaan, mutta lähti sitten. Hän käveli ehkä kymmenen metriä edelläni samalle bussipysäkille ja siinä Thomas moikkasi taas. Bussissa istuttiin käytävän eri puolilla, mutta kuitenkin periaatteessa vierekkäin. Sitten kun ensin Thomasin ikkunanpuoleinen tyyppi jäi pois, Thomas siirtyi sinne ja sattumalta minun ikkunanpuoleinen tyyppini myös jäi samalla pysäkillä, joten väistin Thomasin viereen.

Siinä sitten juteltiin jotain yleistä ja yhdessä vaiheessa Thomas kysyi, että pääsinkö ihan hyvin silloin sunnuntaiaamuna kotiin. Sanoin, että ihan hyvin, minkä jälkeen tartuin tilaisuuteen ja sanoin, että sunnuntai sitten oli hieman outo, kun se hänen kaverinsa pyysi minua ulos. Thomas oli sitten, että ai siis se tyyppi ja kysyi, että eikö se meidän mukana ollut tyyppikin antanut minulle numeronsa. Siihen Thomas sitten sanoi, että sillä tyypillä nyt on paljon hankaluuksia elämässään, niin kun hän on kännissä, niin hän saa kaikenlaisia ideoita ja oli tosiaan aikaisemmin puhunutkin minusta. Thomas kuitenkin sanoi, ettei tiennyt kyllä yhtään tästä toisesta kaveristaan, eikä tämä ollut kuulemma koskaan sanonut mitään minuun viittaavaa.

No, sitten tuli paikka heittää se kommentti, jota olin harjoitellut nyt monta päivää. Sanoin Thomasille, että nythän vain hänen tarvitsee enää jotenkin lähestyä minua, niin sitten minulla on koko sarja (heidän bändinsä). Thomas naurahti hieman ja sanoi sitten hieman hämmentyneen oloisesti, että etköhän sinä ole saanut jo kärsiä tarpeeksi. Sitten tulikin hieman hiljaisempi hetki, minkä jälkeen Thomas sanoi, että hän jääkin nyt seuraavalla pois. Kysyin sitten tyypilliseen tapaani, että onko hän tulossa huomenna (kysyn sitä oikeasti ihan kaikilta koko ajan vaikka ei kiinnostaisikaan, koska se on selkeä tapa sanoa sitten heipat loppuun) ja hän sanoi, että luultavasti: hän on ollut niin paljon pois, että pitäisi kyllä olla paikalla vähän enemmän. Sanoi sitten vielä, että todennäköisesti tulee myöhässä, mutta ennen lounasta ainakin. Ruoka on Thomasille yksi tärkeimmistä syistä tulla osastolle, sellaisen kuvan olen ainakin saanut, vaikka hän onkin sellainen laiha luikku.

Nyökyttelin siihen vain ja sitten Thomas kysyi, että olenko minä tulossa myös osastolle huomenna, mihin vastasin myöntävästi. Sitten oli heippojen aika ja jäin sitten miettimään, että mitähän tuostakin voisi päätellä, vai voisiko mitään. No sitten "tyttöpuhelu" kaverille ja avautumista, josta ei luonnollisestikaan selvinnyt yhtään mitään. Paitsi se, että hitto soikoon, minä olen taas syvällä suossa.

Taas hitto. Vähänkö sain sydämentykytystä, kun sain tekstiviestin tuossa kesken kirjottamisen ja se oli sitten Thomasilta, jossa kyseli kylläkin vain, että onko tämä minun numeroni, kun unohti laittaa sen silloin lauantaina ylös.

Mutta se mikä nyt ärsyttää, on se, että omahoitajani on seuraavat kaksi viikkoa poissa. Ihan ilmoittamatta ja nyt minun pitäisi avautua taas jollekin ihan uudelle, jonka kanssa en ole koskaan puhunut yhtään mitään, kun hän ei ole edes osastolla normaalisti, kun on ulkopuolinen tuuraaja. Ja nyt kun tulossa tuo pidennetty viikonloppu kotona, niin minua rauhoittaisi, jos tietäisin, että palatessani osastolle, siellä olisi se oma hoitaja, jolle voisi asioita selittää.

Sain myös B-lääkärilausunnon, jossa on kaikenlaista jännää. Voisin itse asiassa lainata pätkän siitä kohdassa, jossa arvioidaan tämänhetkistä tilaani.

"Vakavan masennustilan kliiniset kriteerit ovat todentuneet päiväsairaalahoidon aikana; Mieliala on depressiivinen, päivittäinen toimintakyky on edelleen alentunut, asunnolta ihmisten pariin lähteminen vaatii ponnisteluja. Potilas on väsynyt ja nukkuu paljon. Potilaan vuorovaikutustaidot näyttäytyvät nuorten aikuisten muodostamassa hoitoyhteisössä hyvinä: Hän kykenee isommassakin ryhmässä kertomaan asioistaan ja liittymään aktiivisesti ja empaattisesti muiden puheenvuoroihin.

- -

Traumaattiset muistikuvat perheväkivallasta (potilas vaati ja lopulta sai lukon hhuoneensa oveen lapsuudenkodissa) sekä isään kohdistuvat voimakkaat negatiiviset tunteet sitovat psyykistä energiaa ja mahdollisesti osaltaan ylläpitävät jo 9-vuotiaana alkanutta depressiota."

Ja sinä tuhottoman pitkänä aikana, kun siirsin tuon pienen pätkän paperilta tietokoneelle, Thomas aloitti keskustelun Facebookissa ja oli kuulemma miettinyt vitsiäni "koko sarjan keräämiseen" liittyen ja sanoi sitten, että voisi olla kiva nähdä - ihan kavereina - viikolla joskus iltapäivisin ja mennä yhdessä jonnekin istuskelemaan ja vaikka pelaamaan jotain, kun hänellä on iltapäivät niin tyhjiä. Arvaatte varmaan, kuka täällä hymyilee taas ihan tyhmänä.

Hitto kun pitäisi siivota taas kämppää, kun Natalia ja Eero tulevat tänään illemmalla tänne vaihteeksi. Ehkä pitäisi jossain välissä käväistä kaupassakin ostamassa jotain syötävää.

Uusi suosikkisanani on selkeästi hitto. No, todellisuudessa se useimmiten ei ole "hitto", vaan "vittu", mutta julkisesti käytän tuota hittoa.

Mutta siis yllättäen jokseenkin ahdistaa ajatus kotiin menemisestä. Olen miettinyt noita vaatteitanikin, kun osa niistä haisee siis edelleen tupakalta, joten kun itsekin huomaan välillä sen, niin miten sitten joku äitini tai veljeni. Tässä eilen tulin yllättävään tulokseen, että myös sukkani haisevat melko voimakkaasti tupakalta. Asiasta tulee varmaan ensimmäinen riita heti sen 10 sekunnin aikana, kun äiti ensimmäiseksi tulee kämppääni, mutta ihan sama. Toisaalta salaa olen hieman ilkikurisesti iloinenkin asiasta, niin saan osoitettua taas äidilleni, että olen oikeasti 23-vuotias, eikä hänellä ole mitään auktoriteettia minun suuntaani enää, eivätkä asiani kuulu hänelle, jos en sitä itse halua.

Vihaan siivoamista, mutta pakko aloittaa silti. Pöh.