No, nytpä olen kotona, ja tuntuu edelleen, että kaikki kaatuu niskaan. Näin Jaskaa eilen ja juteltiin Johnista. Vaikka periaatteessa en edes tehnyt yhtään mitään, ja hän itse on tehnyt kaikenlaista, niin jotenkin hän on se, joka käyttäytyy kuin suurin uhri. Okei, oli typerää kertoa hänelle saati sitten uskotella, että jotain enemmänkin koskettelua tapahtui, mutta silti Jaska mielestäni hieman ylireagoi. Hän ottaa sen esille joka kerta. "No vaikka se on mun suosikkisarja, niin sä et varmaan tykkäisi siitä, kun mähän oon se, joka kattoo pelistreameja ja sä se, joka haluaa katsoa Hobittia." "En pääse oikein fiilikseen, kun mietin sua ja Johnia."

Olisi edes suoraan vihainen, mutta hän tuntuu olevan jotenkin passiivisaggressiivinen, sanomalla kaikkea tuollaista, ja sen lisäksi kaikkea, että selkeästi tämä mun käytös kertoo siitä, että hän on itse epäonnistunut jossain, kun kerran koen tarvetta "päästä tasoihin", ja eilen hän sanoi myös sen, että meidän ei olisi koskaan pitänyt aloittaa mitään, sanoi, että tämä suhde on todella vaikea, ja vertasi minua siihen hänen väkivaltaiseen exäänsä ja sanoi, että he tekivät sentään asioita yhdessä.

Ja minä olen kuulemma todella lapsellinen, ja häntä ärsyttää se, että en voi vain olla sitä mitä olen, vaan yritän olla jotain muuta. Että luen naistenlehtiä ja ihailen malleja ja vaatteita, että haluaisin laihtua. Sitten jossain vaiheessa sanoin, että nyt hän saa minut käytöksellään odottamaan taas sitä, että hän sanoisi, että ei halua jatkaa tätä juttua. Siihen hän vastasi kysymällä, että mitä jos hän sanoisikin niin.

Jotenkin olimme tosi hyvässä vaiheessa, tai ehkä emme olleet, miten se olisi voinut yhtäkkiä luhistua näin? Ennen matkaa meni hyvin, ja nytkin Jaska sentään halusi nähdä minut ja halusi, että jään yöksi. Mutta minä vain pelkään taas sitä todella paljon, että joku päivä tässä lähitulevaisuudessa Jaska päättää suhteen. Toisaalta syytän itseäni, mutta kuten sanoin Jaskalle eilen, minun mielestäni tilanne on vain perseestä, että hän voi tehdä melkein mitä tahansa ilman että minulla on mitään oikeutta reagoida, mutta hän voi vetää esille Thomas-kortin ja sanoa, että ei vain voi luottaa minuun kaiken sen jälkeen mitä tein aikaisemmin. Ja nyt hänellä on uusi marttyyrikortti vedettävänä ja minun mielestäni se on vain typerää, että hän oikein rypee niissä asioissa, ja tuo ne koko ajan esiin.

En ole pettänyt häntä, en ole jättänyt häntä, en ole sanonut hänelle ikinä, että en halua sinua. Hän jätti minut, yhtäkkiä, hajotti minut, sanoi vielä tehneensä sen niin äkkiä, koska halusi satuttaa minua. Sen jälkeen olen yrittänyt koko ajan, olen yrittänyt olla kiinnostunut hänen asioistaan ja ymmärtää sitä loputonta pelaamista ja kaikkea siihen liittyvää, mutta tuntuu, että ainoa, mikä Jaskalla on mielessä, on se, että silloin yli vuosi sitten kun tapasimme, pidin Thomasista enemmän kuin hänestä, ja että sen jälkeen kun hän jätti minut, lähennyin Leevin kanssa. Kadun todella joitain asioita ja toivoisin, että en olisi tehnyt kaikkea, mutta minusta on kohtuutonta, miten Jaska syyttää tämän hetken ongelmia jollain, joka tapahtui ajat sitten, kun emme olleet edes virallisesti yhdessä!

Aina jos hän tuntee olonsa epämukavaksi, tai jos puhun liikaa, tai jos olen etäinen, tai mitä tahansa, jos Jaska on möläyttänyt tai tehnyt taas jotain, joka on saanut mieleni pahaksi, ja yritän selittää sitä hänelle, hän usein vetää taas esille sen kortin, että mitä hänen pitäisi tehdä, kun minä en ole kauheasti antanut aihetta luottamukseen, eikä hän vain pysty siihen, joten ehkä siksi hän välillä työntää minua kauemmas. Ja minua toisaalta ärsyttää myös se, miten tuo sama veto aina vaikuttaa minuun samalla lailla. Sen sijaan, että puolustaisin itseäni ja sanoisin, että älä viitsi olla lapsellinen ja vieläkin jankuttaa tuosta, niin tunnen sen syyllisyyden pistoksen ja olen vain hiljaa, toivoen, että joskus Jaska voisi päästää niistä menneistä irti.

Yritin jopa selittää John-juttua hänelle, mikä oli ilmeisesti virhe. Hän halusi kyllä kuulla, että mitä tapahtui, mutta kun selitin, miten tunsin oloni niin hyväksi, kun joku mukava tyyppi yritti iskeä minua, ja sanoi minua upeaksi ja seksikkääksi ja sanoi pitävänsä huolta siitä, että kukaan ei kohtele minua epäkunnioittavasti, tuntui että Jaska vain ärsyyntyi entisestään.

Kun se yksi tyyppi keskukselta synttäreidensä jälkeen lähetti minulle ne ilkeät viestit, Jaska kysyi sitten tältä tyypiltä, että miksi sanot kurjia asioita Amialle, ja kun hän kuuli selityksen ("Amia pilasi koko illan") hän oli vain että okei, ja vielä jälkeenpäin sanoi minulle, että voit kyllä oikeastaan syyttää itseäsi niistä viesteistä, kun ei miehiltä vaan voi kysyä, että oletko homo, ja hän sanoi, että todella ymmärsi, miksi tämä tyyppi oli reagoinut niin kuin oli reagoinut. Ja vaikka yritän olla ylpeä siitä, että en tarvitse ketään, että pärjään yksin, niin kuin välillä ehkä pärjäänkin, niin tuntui silti niin hyvältä kuulla Johnin sanovan se mitä hän sanoi. Okei, toisaalta se on aika epätasa-arvoista, ja hän vielä sanoi, että hän toivoo näiden muiden omaksi parhaaksi, että he eivät vaivaa minua. Joten aika alkeellista, väkivaltaan viittaavaa, ja naisen alentamista sellaiseksi, joka ei pärjää yksin, mutta silti se tuntui niin kivalta.

Mielessäni on todella paljon asioita tänään ja olen ollut todella vihainen koko päivän. Sitä ei auttanut kauheasti se, että tänään löysin postiluukulta sähkölaskun - sähköyhtiöltä, jonka asiakkaana en ole ollut enää yli kolmeen kuukauteen! Kun vaihdoin sähköyhtiötä, he sanoivat, että minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin täyttää yksi lomake ja sen jälkeen he hoitavat kaiken, myös sen vanhan sähkösopimukseni irtisanomisen. Mutta ilmeisesti niin ei kuitenkaan käynyt, koska se lasku sieltä postiluukusta kopsahti.

Lisäksi terapeuttini ärsyttää minua. Tuntuu, että olen hajoamassa, todella hajoamassa, ja tähän mennessä tähän lisääntyneeseen ahdistukseeni olen käyttänyt syömättä jättämistä, ja seuraava askel on sitten taas itsensä fyysinen vahingoittaminen, joka ei ole ollut kovin kaukana. Toivoin, että terapeutti olisi tänään sanonut jotain, miten pystyisin välttämään sen, mutta hän sanoi vain, että tuo on ihan normaalia, että olet stressaantunut, sinulla oli pääsykokeet, sitten valmistuit matkaan, sitten olit matkalla, mutta varmasti tuo tunne menee ohi ihan itsekseen, kun rauhoitut vähän.

Enkä minä vain voi rauhoittua! Ensi maanantaina tulevat tulokset yliopistosta ja tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan mikä se tulos sitten ikinä onkaan, joten en vain voi kuvitella, miten asiat järjestyisivät vain itsekseen. Ja terapeuttini yrittää saada asiat kuulostamaan jotenkin paremmilta, Jaskasta hän sanoi, että varmasti hän on vain vihainen ja sanoo kurjia asioita sen takia, ja että varmasti se meidän suhde on okei, vaikka kuinka olen yrittänyt selittää hänelle, että jatkuvasti ajattelen sitä, vähän väliä odotan sitä, että Jaska päättää suhteen, ja se tuntuu aina yhtä todelliselta, aina yhtä mahdolliselta.

Hän myös sanoi Johnista, että sehän on ihan normaalia, että vähän ihastuu, jos toinen sanoo tuollaisia kivoja asioita ja vielä on ulkoisesti sellaisen näköinen, että se lisää ihastustani, mutta olisin halunnut saada hänet ymmärtämään, että se oli vain väärin, että kaikki se mitä tunsin ja ajattelin ja haaveilin ja toivoin, oli vain väärin ja olisin toivonut, miten olisin voinut olla ajattelematta Johnia enää, tai miten pystyisin välttämään saman jatkossa. Hän kuitenkin sanoi vain, että vaikka seurustelet Jaskan kanssa, niin niitä muita mukavia ja hurmaavia ja kivoja miehiä kuitenkin on olemassa siitä riippumatta, ja että on mahdotonta välttää sellaisten tapaamista.

Lisäksi kun valitin siitä, miten loma meni huonosti ja miten olen pettynyt siihen, miten olen edelleen se epäsosiaalinen ja outo, joka ei saa kavereita, vaikka luulin sen jo muuttuneen, niin hän sanoi vain, että vaikutti siltä, että oli paljon minusta riippumattomia tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, että matka ei sujunut. Niin kuin esimerkiksi se, että ehkä puolet sen hostellin asukkaista eivät olleet lomailemassa, vaan asuivat siellä väliaikaisesti samalla kun kävivät töissä ja etsivät jotain muuta paikkaa asua.

Olen ehkä hieman ankara itselleni, niin kuin terapeuttini sanoi, mutta jotenkin koen, että se vain on pakollista. Haluan olla hyvä, ystävällinen, reilu, rehellinen, kunnioittava, saavuttaa tavoitteita, olla sellainen ihminen, josta joku muu voi olla ylpeä ja joka voi olla ylpeä itsestään. Matkan aikana ainoa sellainen hetki oli se, kun viimeisenä iltana juuri ennen lähtöäni löysin sohvasta jonkun iPhonen ja palautin sen baaritiskille. Ja se hostelli oli todellinen varkaiden tyyssija, vessoista katosivat joka päivä ne sellaiset tavalliset nestekäsisaippuapullotkin, joita henkilökunta sitten toi sinne aina uusia. Ja minulta vietiin hammastahna ja kenkälusikka. Siis periaatteessa mitään ei voinut jättää yhtään mihinkään, ja ilmapiiri oli sen mukainen, ja ne hostellin asukkaat puhuivat varkaista ja varkauksista oikeastaan joka päivä.

Mutta ei minun kai pitäisi tuntea, että ainoat hetket kun koen olemassaoloni hyväksi asiaksi, ovat ne hetket, kun löydän jonkun kadonneen tavaran ja palautan sen tai annan paikkani bussissa, pankissa, tms. jollekin vanhukselle. Kai vieläkin vain etsin jotain tarkoitusta itselleni, enkä voi vain olla niin kuin Jaska, jumittaa kotona, vain pelata, hyväksyä ulkonäköni, hyväksyä sairauseläkkeellä olon, enkä ikinä pyrkiä mihinkään enempään.

No, oli matkan aikana toinenkin hetki, joka tuntui todella erityiseltä, joltain suurelta ja merkittävältä, vaikka lähinnä se muistutti minua siitä, millainen joskus olin. Vierailin todellakin J.R.R. Tolkienin haudalla Oxfordissa ja se oli todella tärkeä kokemus minulle, vaikka se ehkä kuulostaa tyhmältä. Netistä etsin sitä haudan sijaintia ja siellä samalla sivustolla sanottiin, että se hauta on vain niin todella vaatimaton niin suurelle miehelle, ja että se asia, mikä tekee haudasta erityisen sillä hautausmaalla, ovat ne tavarat, joita fanit ovat paikalle tuoneet. Siellä oli kirjeitä, riipuksia, kaikenlaista pientä. Itse aion joskus vielä mennä uudestaan paikalle ja viedä sinne sen ikivanhan TSH-sormukseni, jota kannoin ketjussa kaulassa niin pitkään.

Jotenkin siellä haudalla tuli sellainen jännä fiilis, sellainen toiveikas, sellainen kuin joskus aikaisemmin, kun hain Tolkienin kirjoista joitain positiivisia kohtia, symboliikkaa, joka sai minut pysymään hengissä niinä vaikeimpina aikoina. Olin aikaisemmin ajatellut, että haluaisin mennä haudalle vain kiittämään mielessäni, koska olen saanut niistä kirjoista vain niin paljon.

Se oli jotenkin yllättävä tunne kokea nyt, koska en ole todella pitkään aikaan ollut enää kiitollinen siitä, että olen elossa. Enkä ole hakenut lohtua Tolkienin kirjoista, tai niiden pohjalta tehdyistä elokuvista tai siitä musiikista, koska se kaikki sattuu vain niin paljon. Jaska ei sitä ymmärrä, ja minusta tuntuu, että jos edelleen olisin yhtä suuri fani, se olisi vain jotain, joka vetäisi meitä erilleen.

Toisaalta, tuntuu, että en ole elänyt enää pitkään aikaan. En haluaisi myöntää sitä, mutta Thomasin mukana tunnuin menettäväni kaiken. Nyt olen yhtäkkiä todella yksinäinen, ainoa läheinen ihminen jokapäiväisessä elämässäni on Jaska, josta pidän kynsin ja hampain kiinni, vaikka hän ei tee minua onnelliseksi. Enkä kyllä odotakaan, että kukaan "parantaisi" minut, mutta se tunne Johnin kanssa, kun kuulin hänen nähneen Hobitin 20 kertaa... Ihan kuin joku pieni kipinä jossain sisälläni olisi hieman herännyt tästä unesta, jossa tunnun kulkevan. Tiedän, että suhde Jaskan kanssa ei todennäköisesti auta asiaa, koska kuten hän itse sanoo, olemme todella erilaisia ja asiat ovat hankalia. Ja silti pidän kiinni hänestä niin epätoivoisesti, ja sekään ei kuulosta siltä minulta, joka joskus ainakin kuvittelin olevani.

Olen täällä blogissanikin lainannut usein sitä Éowynin lausahdusta siitä, miten hän kokee olevansa häkissä. Minä olen häkissä, tuntuu että olen oman ruumiini sisässä vankina. Siis se vähä minusta, joka on vielä jäljellä. Olen aina joko apaattinen, tai sitten puhun. Yritän välttää ajattelua, ja kuten Jaskan kanssa eilen puhuttiinkin, seksi on meidän suhteessa todella keskeisenä, niin että tuntuu, että ei meillä paljon muuta yhteistä olekaan, ja sitä paitsi se on todella hyvä keino olla ajattelematta niitä kaikkia murheita, paeta hetkeksi omia ajatuksiaan.

Taas höpötän kauheasti ilman että tunnen kauhesti löytäväni mitään punaista lankaa. Mutta ehkä toisaalta pyrinkin olemaan ajattelematta ja tuntematta mitään, koska jos en tekisi niin, huomaisin olevani todella tyytymätön elämääni ja minun pitäisi tehdä suuria muutoksia, eivätkä ne koskaan ole helppoja. Tiedän, että minun ja Jaskan suhde ei pitkällä tähtäimellä vain toimi, mutta silti teen todella paljon töitä, vain jotta se kestäisi vielä hetken kauemmin.

Olen vain todella onneton. Se kuulostaa paremmalta englanniksi: I'm unhappy. Onneton kuulostaa vähän huono-onniselta, enkä sitä ole tässä hakemassa.

***