Voisi ehkä sanoa, että Amian hermostustaso alkaa pikkuhiljaa nousta, kun kerran näitä kirjoituksia alkaa tipahdella näin usein.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En kuitenkaan voi olla hermoilematta. Varmaan hermostuneisuuteen vaikuttaa kirjoituksetkin ja koulun loppuminen, mutta maanantaina on myös viimeinen NN:llinen koe. Viimeinen! Ja kun tyyppi ei tule tentteihin eikä välttämättä edes penkkaripäivänä, niin ylihuominen on sitten yksi viimeisistä päivistä. Perjantaina saatoin sentään ajatella: onhan vielä maanantai. Mutta nyt en voi! Minä olen pimahtamaisillani, kun en tiedä sitten pätkän vertaa mitä minun pitäisi oikein tehdä!

 

Okei, perjantaina syntyi täydellinen tilanne keskustelulle. Hän pakeni. Kauhea kiire pois. Ei vilkaisua Amiaan. Poispoispois. Mutta minä lähdin kokeesta ennen häntä ja jos hän olisi aivan ehdottomasti halunnut olla takuuvarma siitä, että välttää minut, hän olisi voinut tarkistaa koettaan viisi minuuttia kauemmin. Okei, minä puin hitaammin kuin normaalisti, mutta vaikka en olisikaan pukenut, NN olisi silti ehtinyt käytävälle ennen kuin minä häivyin. En sano, että hän olisi tarkoittanut sitä, mutta jos hän kerran yrittää välttää keskustelua kanssani, niin miksi hän ei voinut viipyä luokassa muutamaa minuuttia kauemmin?

 

Ja sitten se pako... Olivat syyt mitä olivat, niin selvää oli ainakin, että hän EI halunnut puhua minulle. Eikö hän halua puhua kanssani lainkaan vai ei halunnut jostain syystä pelkästään tuona nimenomaisena hetkenä?

 

Tuo on ainakin oleellinen asia, jota pyörittelen mielessäni koko ajan. Kuten sanoin, tyyppi on niin selkeästi sellainen, että jos hän pitäisi minusta, niin hän hyvin todennäköisesti tekisi jotain. Pitäisikö minun nyt sitten luottaa siihen, että jos tyyppi on kiinnostunut, hän tekee jotain, mutta jos ei tee, niin sitten voin ottaa sen merkkinä siitä, että häntä ei kiinnosta? Että jos minä koko ajan teen kaikkeni hankkiutuakseni tilanteisiin hänen kanssaan, hän ei pidä siitä, koska tuntee, että ei voi itse aktiivisesti tehdä mitään, vaan olla pelkästään kohteena? Vai, jos hän olisi siis kiinnostunut, haluaisiko hän ennemminkin, että minä väijytän hänet taas jossain ja hän voisi näyttää siltä, että on okei, että minä sanon jotain? Vai meneekö se niin, että jos väijytän hänet uudestaan, hän pakenee taas?

 

Minä en pidä ajatuksesta, että ”väijyttäisin” hänet taas ja että hän luikkisi taas mahdollisimman nopeasti jonnekin muualle. Minulla on ylpeyteni, enkä aio juosta tyyppien perässä, jotka eivät pysty olemaan edes samalla käytävällä kaksistaan minun kanssani.

 

Nyt tarvitsisin Nania. Nan osaa aina sanoa jotain, joka auttaa minua muodostamaan edes jonkinlaisen käsityksen asiasta. Mutta Nan on Jyväskylässä koko viikonlopun. Ja maanantaina me nähdään – sitten kun tilanne on jo ohi. Helppohan olisi sanoa, että luon tilanteen ja katson, miten käy. Siinä on vain ongelmana se, että minulla on myös koe, josta pitää päästä läpi. Siellä NN ei istu edes yhtään otollisessa paikassa, vaan minä istun eturivissä ja hän melkein täsmälleen samalla kohdalla takarivissä. Sinne ei oikein pysty vilkuilemaan näyttämättä idiootilta ja saamatta lunttaussyytöstä. Ja se on yhteiskuntaoppia. Englanninkokeissa pystyn tekemään vaadittavat asiat yleensäkin hyvin nopeasti, mutta reaaliaineet ovat vähän hankalampia. Jos en saa kiinni kirjoittamisessa, minä en ehdi kymmeneen mennessä saada sitä valmiiksi! Ja jos NN lähtee kymmeneltä... Tai jos minä lähden, mutta hän ei, niin mitä minä sitten teen? No joo, lupasin Nanille, että menen syömään, niin kai sitten jumitan koulussa laskemassa laskuja. Ja muutenkin tuo koejuttu epäilyttää. Väijytin hänet sillä tavalla jo perjantaina, joten eikö olisi epäilyttävää tehdä se uudestaan?

 

Ja muutenkin, onko minussa jotain vikaa, kun tyypit juoksevat suunnilleen karkuun? Tiedät-kai-kuka reagoi aika kurjasti, kun minä pyysin häntä tanssiparikseni yhdeksännellä luokalla. Ja ei, se ei ollut mikään ”rakastan sinua, tanssitaanko yhdessä” –tyylinen kysymys, vaan pyrin olemaan täysin rento ja kaverillinen ja kuin asia olisi tullut vasta muutama sekunti sitten mieleeni. Ja sitten tyyppi käyttäytyy suunnilleen niin kuin olisin kosinut häntä tai jotain.

 

Amia: ”Hei, TKK, onko sulla jo paria tähän tanssijuttuun?”

TKK: *änkyttää* *vilkaisee Amiaa silmiin* *punastuu* *katselee varpaisiin* *änkyttää* *nieleskelee* *osoittaa sormella kauempana olevaa tyttöjoukkoa* *änkyttää*

Amia: *näyttää hämmentyneeltä ja yrittää ankarasti ottaa selvää, onko Tiedät-kai-kenen vastaus enemmän ”kyllä” vai ”ei”* *tajuaa* ”Aah... Okei.” *hymyilee ja lähtee*

 

Ajattelin, että tuo olisi vain yksittäinen tapaus, mutta ei näköjään kai sitten. Nyt sitten satun NN:n kanssa samalle käytävälle ja tyyppi sieppaa takkinsa ja pakenee. Alkaa tulla jo vähän entistä enemmän se fiilis, että olenko minä jotain noin kauheaa? Ei pojat yleensä suhtaudu minuun noin. Mutta jos minä pidän heistä enemmän kuin kaverina, niin sitten tyypit tekevät noin. Eivät sano mitään. Ovat kauhusta kankeita. Juoksevat pakoon. Aivan niin kuin heidän edessään olisi jokin karmea hirviö, joka aikoo pakottaa heidät loppuelämäkseen vankilaan tai jotain. Vähän niin kuin Kaunottaressa ja Hirviössä, kun ne tyypit on siellä kellarissa ja Peto tulee ensimmäistä kertaa valoon ja sitten Bellen ilme on törkeän kauhistunut. Olenko minä sitten niin kuin Peto? Ihmiset tiputtaa silmät päästään kauhusta ja pakenee henkensä edestä? Auts.

 

Mutta hei! Ehkä tuossa on minunkin mahdollisuuteni! Hankin itselleni linnan jostain ja houkuttelen sinne jonkun pahaa-aavistamattoman tyypin, jonka pakotan jäämään sinne ikiajoiksi ja sitten hän rakastuu minuun! Hehei! Laitetaanpas korvan taakse ihan vain varmuuden vuoksi...

 

Mutta missä vika? NN:lläkään ei ole tuntunut mitään ongelmia vilkuilla minua tai muutakaan vastaavaa, mutta sitten kun on oikeaoikea tilanne, niin sitten tyyppi vaikuttaa vain siltä kuin haluaisi juosta pakoon niin kovaa kuin pystyy. Sen yhteiskuntaopin jutun saattoi laittaa hermostuneisuuden piikkiin, mutta mitä tuo pakeneminen eilen? Miten minä en näe tuossa oikein mitään järkeä? Vai onko se sitten vain niin, että niin kauan on okei, kun he silmäilevät minua ja minä silmäilen heitä, mutta kaikki enempi ja ”todellisempi” on vain jotain, jota he eivät halua. He haluavat minun pysyvän vain sellaisena etäisenä ja ongelmattomana pikku välipalahupina?

 

Minua ärsyttää. Jos vain voisin tietää, mitä nämä tyypit ajattelevat. Jos vain voisin tietää, mitä NN ajattelee, niin mitään ongelmaa ei olisi ollenkaan. Joo, harmi vain että se ei oikein toimi käytännössä. Olisi edes sellainen okklumeus-keino, mitä Pottereissa... Turhauttaa. Taas kerran kaikki miespuoliset ihmiset tuntuvat olevan kuin eri planeetalta. Eivätkä edes kaikki, vaan pelkästään ne, joista pidän keskivertoa enemmän. Iskenkö minä silmäni jollain ihme tuurilla juuri niihin tyyppeihin, jotka käyttäytyvät noin, vai johtuuko heidän käytöksensä siitä, että minä olen jotain, mitä he eivät halua minun olevan, vai mitä hittoa?

 

Huomaamme jälleen, että Amia ei loista yhtään hiukkaa tällaisissa ihmissuhdeasioissa. Piti vain purkaa, kun ärsytti niin pirusti.