Nyt on kaikki tenttitulokset tulleet ja kevään kirjatentin ilmoittautuminenkin on ilmestynyt. Sitä tenttimateriaalia ei vain löydy mistään, niin ensiksi kysyin tuutoreilta, jotka laittoivat jotain postia kaikille ekavuotisille, mutta hän ei tiennyt, joten laitoin sitten postia opettajalle. Ja tuutorit taas loistivat poissaolollaan, kun laittoivat pari päivää sitten tosiaan sitä sähköpostia kaikille, että ilmeisesti te kaikki ette ole tienneet, mille kursseille ilmoittautua, joten tässä nyt selitämme sen, ja sori kun lähetimme sähköpostia vasta sen jälkeen kun kurssi-ilmoittautuminen oli mennyt umpeen. Mutta minulla kaiken pitäisi olla nyt kunnossa, kunhan saan tietää ne kirjatentin materiaalit. Pääsin sitten siitä yhdestäkin kurssista läpi, jonka tuloksien tarkastamiseen meni opettajalta melkein tuplasti se 3 viikkoa, minkä sisällä tenttitulosten pitäisi normaalisti tulla. Taas yksi kolmonen, joten meni syksy ihan hyvin.

Tuossa viime kirjoituksessani tuskailemani juttu meni hyvin, eikä minun tarvinnut paljastaa, että Jaska on se poikaystäväni, mutta sama asia on noussut pinnalle taas muuta kautta. Nyt kun ollaan vietetty Jaskan kanssa enemmän aikaa yhdessä, aina välillä käy niin, että äitini soittaa silloin, niin hän kysyy aina että missä olen ja mitä teen, niin sitten minä vain valehtelen tai kierrän kysymyksen, ja Jaska alkaa taas vähän ottaa siitä itseensä. Hän sanoi, että hänestä tuntuu, että hän ei ole minulle tärkeä, koska aktiivisesti salailen sitä suhdetta. Hän sanoi, että ymmärtää kyllä, jos en mene suoraan ihmisille sanomaan tästä meidän yhteenpaluusta, mutta että on todella kurjaa, että minä salailen sitä, vaikka voisin vain "helposti" sanoa, että itse asiassa olen Jaskan luona.

Puhuttiin tuosta ennen kuin nyt viikonloppuna äitini sitten soitti, ja Jaska sitten viittoili siinä puhelun aikaan, että olisin sanonut siitä, mutta se tuntui siinä kohtaa vielä kauheammalta kuin mikään vastaavantyyppinen ajatus edes. En sanonut mitään Jaskasta, ja hän sitten pettyi. Ja on hankala selittää Jaskallekaan jotenkin tyhjentävästi, että miksi se on niin vaikeaa ja miksi teen näin, koska en itsekään ole ihan varma.

Yritin kuitenkin selittää hänelle, että en valehtele vain hänestä, vaan melkein kaikista ystävistäni. Hän ei tiedä, että minulla, Alisalla ja Leevillä meni välit poikki. Hän jopa kysyi suoraan että mitä heille kuuluu, ja sanoin, että Alisalla on se opiskelu ja Leevi meni johonkin töihin, niin heitä ei ole näkynyt. Ja kun joskus mainitsin, että Salla kerää niitä tölkkiklipsuja, sen jälkeen äitini on tuonut niitä aina mukanaan, kun hän on tullut käymään. Nyt kun ei kauheasti huvita kerätä niitä Sallalle enää, kun ylipäätään hänen seuransa ei oikein kiinnosta, niin sanoin äidilleni, että älä tuo niitä, kun Salla ei kerää niitä enää.

Ja kaikki menee noin. Yläasteen lopulla, kun minulta meni välit siihen silloiseen parhaaseen kaveriini, jonka kanssa tein kaiken aina yhdessä, niin en sanonut äidilleni mitään. En maininnut, että aloin pyöräillä ihan toista reittiä kouluun ja että en ylipäätään ollut missään tekemisissä tämän entisen kaverini kanssa enää. Lopulta hän sai tietää, kun se kaverini äiti soitti hänelle, mutta silloinkin vain sanoin hänelle, että ei se kuulu hänelle mitenkään.

Tuntuu kuitenkin, että Jaska ei vain ymmärrä tuota, eikä ehkä haluakaan ymmärtää, koska hän voi puhua vanhemmilleen ilmeisesti melkein kaikesta, eikä sitten mitenkään tunnu ymmärtävän, miksi minulle olisi niin käsittämättömän vaikeaa ja epämukavaa vain mainita vaikka ohimennen, että olen Jaskalla, tms. Ja minä ymmärrän, että se tuntuu pahalta, jos valehtelen ja salailen, mutta tämä asia on vain niin ylivoimainen, että tuntuu, että en vain pysty siihen. Tuntuu, että tämä ei vain tule helpommaksi, ja tuntuu, että sen suhteen Jaska vähän painostaa, että mainitsisin hänestä äidilleni edes ohimennen, mutta en vain pysty. Lisäksi tuntuu, että tämä on sellainen iso ja tärkeä asia Jaskalle, ja että minun pitäisi saada se jotenkin hoidettua. Mutta se tuntuu vain suunnilleen maailman vaikeimmalta ja ahdistavimmalta asialta, tuntuu, että tekisin mieluummin mitä tahansa, jos vain pystyisin luistamaan tästä.

Jaska kyllä jo mietti ääneen, että onkohan hän liian ankara minulle tästä, mutta en tiedä onko hän. Eihän tuollaisen asian pitäisi olla vaikea. Mutta jotenkin yritän ajatella, että jos en pysty sanomaan, niin sitten en pysty. Ei se johdu Jaskasta, vaan lähinnä minun ja äitini väleistä. En vain halua jakaa asioitani hänen kanssaan. Joitain asioita ehkä voin jakaa, mutta tuntuu, että kaikki seurusteluun liittyvä on sellaista, että ei. Mietin sitäkin, että joskus mentäisiin Jaskan kanssa vain käymään siellä kotipaikkakunnallani ja pistäydyttäisiin meillä, koska sekin olisi helpompaa kuin mainita ohimennen äidilleni Jaskasta. En tiedä miksi, mutta se vain olisi.

Ja Jaskan joululahja, jota olen miettinyt, on vähän niin kuin jäänyt hankkimatta. Ajattelin jo, että olin keksinyt täydellisen lahjan, kun hän puhui yhdestä pelistä, joka on juuri ilmestynyt, ja samalla kävi ilmi, että hänellä on tilillään täsmälleen 1 sentti, joten ajattelin, että jes, nyt saan hankittua hänelle jotain. Mutta ei. Hän on jotenkin todella lahjakas hankkimaan kaikkea, vaikka hänellä ei olisikaan rahaa. Hän sopi jonkun pelikaverinsa kanssa, että tämä ostaa hänelle sen, ja että hän maksaa sen sitten kun saa rahaa. Joten nyt pääni on ihan tyhjä ideoista, enkä edes näe häntä ennen joulua enää, niin ehkä sitten jätän vain hankkimatta mitään. Ja jos olisin hankkinut hänelle jotain nyt, niin ehkä hän olisi ajatellut, että se on hyvitys siitä, että jatkossakin valehtelen ja salailen meidän suhdetta äidiltäni.

Hankala tilanne, pitäisi puida tätä terapiassa tai jotain. Ja ehkä sanon Jaskalle vain jossain vaiheessa tiukasti, että olet kyllä tärkeä, mutta että tämä äidilleni kertominen on jotain, mitä en vain pysty tai edes halua tehdä, ja että sille nyt ei voi mitään, kun en vain pysty. Mutta jos Jaska tekisin saman minulle, se olisi kurjaa, mutta en vain oikein tiedä, mikä tässä kaikessa on vain niin vaikeaa. Jotenkin koen, että tämä oikea elämäni mitä elän, ei kuulu äidileni mitenkään, hän voi saada kyllä sen version, jonka voisin kertoa kenelle tahansa, että olen yliopistossa, jne. jne. mutta muuta en hänelle vain halua kertoa. Terapeuttini melkein jopa kannusti minua jättämään jouluisen kotiinmenon väliin, koska se tuntuu myös jotenkin todella epämiellyttävältä, ja kysyi, että kuinka kauan meinaat sitten käydä siellä vielä, entäs kun täytät kolmekymmentä, tai neljäkymmentä, ja sanoi sitten, että vaikka olen aina tähän asti viettänyt joulun kotona, niin kerta se on ensimmäinenkin kun jätän siellä käymisen väliin.

Kai tuonkin pitäisi jotenkin kertoa Jaskalle, että minun suhde perheeseeni ei ole sama kuin hänen suhteensa perheeseensä. Tuntuu vain kuitenkin kurjalta valehdella äidilleni Jaskan ollessa läsnä. En vain tiedä, mitä sille voisi tehdä, paitsi yrittää saada Jaska jotenkin ymmärtämään, että se äidille kertomattomuuteni ei ole mitenkään yhteydessä siihen, mitä tunnen Jaskaa kohtaan. Ja sentään olen pystynyt jättämään ne Jaskan kamat sinne kämpälleni, kun äitini on käynyt, eli hän tietää varmaan, että minulla on joku mies kuvioissa mukana, mikä sekin on jo jotain todella suurta. On vain tosiaan hankala jotenkin uskottavasti perustella jotain, mistä en itsekään tiedä, ja puolustaa jotain käytösmallia, jota muiden tekemänä pitäisin loukkaavana.

Vaikeaa.