Joo. Mitäköhän sitä sanoisi. Tänään oli yhteiskuntaopin koe. Se meni yllättävän hyvin, ottaen huomioon, että en lukenut suunnilleen lainkaan. Sain myös matikankokeen takaisin. 4½. No joo. Meni läpi kuitenkin. Näin Naninkin. Norkoilin koululla.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ärsyttää tuo aamuinen. Toisaalta miettii, että miksi, miksi minun piti tehdä niin, mutta toisaalta, että olisi viiltänyt vähän syvempään, niin ei tarvitsisi olla tässäkään miettimässä, mitä turhaa jaaritella tänään eikä aamulla olisi tarvinnut istua pulpetissa miettimässä, mitähän se repokorko nyt taas tarkoittikaan.

 

Mutta. Mitäpä tuosta nyt sanoisi? En tiedä edes tarkkaan, miksi. Istuin vain kirjoituspöydälläni aamulla ja mietin asioita ja sitten mieleeni pälkähti taas se pikkuääni, joka sanoo: ”Ihan vähän vain.” Ja koska mattoveitsi oli siinä ihan käden ulottuvilla, niin ajattelin tylsistyneesti, että jaa... No jos sitten vähän. Se ei ole kauhean paha, ei ainakaan niin paha kuin viime kerralla, mutta aika epämiellyttävä silti. En minä tiedä miksi. En vain jaksa. Tuntuu taas yhä enemmän siltä. Itken oikeastaan joka päivä taas. En kauhean paljon, mutta vähän aina. En ole siitäkään varma, että miksi. Tuntuu vain pahalta.

 

Nanin kanssakin olin jotenkin hiljainen. Tämä saa minut aina hiljaisemmaksi. Olo tuntuu vielä entistäkin yksinäisemmältä. Tuntuu, että se piilossa oleva haava erottaa minut muusta maailmasta. Tuntuu tyhjältä. En puhunut Nanille NN:stä, vaikka ajattelin etukäteen, että en varmaan onnistuisi pitämään suutani lainkaan kiinni hänestä. Mutta minä pystyin. Ei huvittanut puhua NN:stä lainkaan. Lopulta Nan kysyi, että oliko NN ollut tänään koulussa. Sitten selitin hänelle vähän siitä perjantaisesta ja mainitsin tuosta ajatuksestani, että mikä minussa on, kun kaikki pojat tuntuvat suhtautuvan minuun jotenkin kummasti.

 

Mainitsin myös yhden kaveripoika –tapauksen. Olen maininnut siitä täälläkin joskus. Herra Rouli, jonka kanssa me olimme melkein kavereita riparin jälkeen. Minä puhuin hänelle silloin tällöin, koska hänkin oli aika usein yksin. Sitten yhtäkkiä tyyppi alkoi kuitenkin käyttäytyä ihan hämärästi ja alkoi vältellä minua. Hän seisoi aina vakiopaikallaan ja aina kun suuntasin vähän matkan päästä hänen luokseen, hän livahti sisään ja poikien vessaan. Tosi reilu peli.

 

Kerran minä sitten olin jotenkin omituisella tuulella taas kerran. Silloin tulin ruokalasta ja herra Rouli oli vakiopaikallaan. Suuntasin mahdollisimman yliselvästi lukiorakennukseen, enkä siis sinne, missä herra Rouli oli, koska en halunnut pelästyttää häntä pois. En katsonut herra Rouliin kertaakaan ja menin lukion ovesta sisään. Ei minulla ollut sinne mitään asiaa, vaan menin yläkertaan ja kiersin röörin kautta yläasteen puolelle ja kävelin portaat alas ja tulin suunnitelmani mukaan ulos ovesta herra Roulin selän takaa. Kävelin hiljaa hänen luokseen ja sanoin: ”Pöö.” Sanottakoon, että tyyppi hätkähti hieman.

 

No joo, tuon jälkeen sitten kysyin suoraan herra Roulilta, että miksi hän vältteli minua. Tyyppi ei katsonut minuun, vaan sanoi melkein liioitellut viattomalla äänellä, että ei hän minua mitenkään vältellyt. Minä sitten luettelin hänelle kertoja, kun hän oli livistänyt pakoon heti kun olin ilmestynyt näkyviin, mutta herra Rouli kiisti taas kaiken (katsomatta minuun). Sitten ohi käveli neiti HR ja herra Rouli pysäytti hänet ja kysyi, että koska se tukioppilaiden kokoontuminen on. Neiti HR sanoi, että se alkaisi vasta viidentoista minuutin päästä ja että hänellä ei olisi mitään kiirettä. Herra Rouli sanoi kuitenkin, että tulisi jo nyt ja häipyi sanomatta minulle mitään tai edes katsomatta minuun ja jätti minut seisomaan siihen yksin. Täytyy sanoa, että melkein nauroin ääneen: tyyppi oli onnistunut karistamaan minut taas.

 

Eli siis tuo lisätään vielä Tiedät-kai-kuka –tapaukseen ja NN:n pakenemiseen. Nanin mielestä se oli kauhean huvittavaa. Hän ei tosin käyttäytynyt lainkaan niin, että olisi ajatellut, että minussa olisi jotain, joka saisi pojat käyttäytymään minua kohtaan näin. Hän sanoi vain, että jos he pelkäävät minua jo nyt, niin varmaan sitten penkkareissa, kun olen vampyyri, kaikki pojat ovat kasassa inisemässä jossain nurkassa. Täytyy myöntää, että repesin.

 

Mutta minä en tiedä. Minä en koe, että olisin tehnyt mitään, mikä selittäisi nämä kaikki käytökset. Herra Roulikin... Tuon jälkeen hän pakeni minua vielä entistä ahkerammin ja aina kun onnistuin väijyttämään hänet jossain ja heittämään pari sanaa, hänelle tuli heti kiire jonnekin muualle. Okei, herra Roulista voisi ajatella, että hänellä oli jotain hampaankolossa minua vastaan ja Tiedät-kai-kenestä saattaisi ajatella, että häntä vain ujostutti kamalasti. Mutta minä en ikimaailmassa olisi uskonut, että NN käyttäytyy tuolla lailla ”ujostelevasti” kuten hän on käyttäytynyt jo pariin otteeseen. Nan ehdottikin, että ehkä NN olikin ujo. Minä sitten kysyin skeptisenä, että onko NN hänen mielestään tyyppi, josta tulee ensimmäisenä mieleen sana ”ujo”. Nan myönsi että ei. Sitten hän ehdotti toista sanaa: ”kaino”. Molemmat oltiin yhtä mieltä siitä, että se sopi vielä huonommin.

 

Nan oli kuitenkin sitä mieltä, että ei kannattaisi ottaa mitenkään negatiivisesti tuota perjantaista: hän sanoi, että oli mitä oli, niin jos NN tuntee minua kohtaan jotain, sen tilanteen täytyi kuitenkin olla jonkin verran kiusallinen hänelle, ja kun se kerran tuli ihan yhtäkkiä, niin saattoi vain olla, että tyyppi meni lukkoon eikä tiennyt mitä tehdä tai ajatella tai sanoa.

 

Juteltiin NN:stä kauhean vähän. Pääasiassa jostain muusta. Huomenna on matikankoe. Toinen matikankoe, johon tulee lisäksi koko lukion asia. Olin preppauksessakin, eikä se opettaja sanonut muuta kuin että mistään niistä asioista, joita me pyydettiin siinä preppaustunnilla käsiteltäviksi, ei ole apua kokeessa. Sitten hän sanoi, että kun me kerran kuitenkin vaivauduttiin sinne, niin kannattaisi opetella tetraedri todella hyvin.

 

Minä kertasin hieman matikkaa koulussa, kun kerran lähdin kokeesta jo kymmeneltä. Samaan aikaan NN:n kanssa taas, mutta melkein puoli luokkaa lähti jo silloin. Kävi kuitenkin niin, että kun me istuttiin samalla puolella luokkaa, jouduttiin kulkemaan toisiamme vastaan paperinpalautuksen yhteydessä. Jotenkin kiusallista. Olisi taas voinut koskea häneen, mutta molemmat teki oikein hienon ja laajan väistöliikkeen ja katsoi maahan.

 

Tuon jälkeen NN jäi hetkeksi juttelemaan kavereidensa kanssa (ei neiti EH:n, tällä kertaa). Ei katsonut minuun. Kai. En tiedä. Minä en katsonut ainakaan häneen. Sitten minulle tuli outo fiilis. Ajatus. Miksi NN käyttäytyi niin kuin käyttäytyi, ja vaikutti siltä kuin pitäisi minusta, mutta ei ollut lähestynyt minua mitenkään? Vaikka tyyppi onkin sen oloinen, että tekisi jotain, jos olisi kiinnostunut jostakusta, hän ei ikimaailmassa tekisi mitään, jos olisi mahdollisuus, että hänet torjuttaisiin. Muistakaa ylpeys, taas kerran. Olen ajatellut, että koska hän ei tee mitään, hän ei välitä. Nyt sitten tuli vasta mieleen, että mitä jos NN on epävarma minun suhteeni? Jos hän ei tiedä, olenko minä kiinnostunut vai en? Kuten olen täälläkin sanonut, minä katson monia ihmisiä silmiin. Jos NN ajattelisi asiaa samalla lailla teknisesti kuin minä joskus: katseita ja kosketuksia ei laskettaisi, niin mitä hänellä olisi? Ei oikein mitään. Ehkä NN ei tee mitään, koska pelkää, että minä en olekaan kiinnostunut hänestä?

 

En osaa selittää tuota ajatusta kauhean hyvin, mutta tuossa on edes se perusidea. Ääh. Jotenkin kauhean uupunut olo. Eilinen yö oli tuskaa. Vääntelehdin ja kääntelehdin koko yön, enkä saanut nukuttua kuin siten, että välillä torkahdin puoleksi tunniksi tai jotain, minkä jälkeen heräsin taas enkä saanut unta.

 

Ei ole kauhean hyvä olo.