Joo, en olisi kovin helposti uskonut tähän. Istun nyt kirjaston koneella ja hermoilen, että joku kirjaston kävijä lukee olkani yli tästä jotain (joo, tämä kone on älyttömän tyhmällä paikalla, mutta minkäs teet, toinen kone oli varattu) tai sitten joku kirjastonhoitaja, kun yksi sellainen touhaa koko ajan jotain melkein minun selkäni takana. *huokaus*

Hmm. Siitä takaiskusta sitten. Itse asiassa tapahtui monta takaiskua yhtä aikaa. Ensiksi meni netti. Sitten meni kone. Nyt tuntuu sitten vähitellen siltä, että kaikki muukin menee. Ei netittömyys olisi minulle mikään maailmanloppu, jos olisin osannut varautua siihen, eikä se nytkään olisi mikään kamala asia, jos en siitä sellaista tekisi. Eikä tämä netin häikkääminen olisi voinut osua oikeastaan yhtään huonompaan aikaan. Sain juuri luettua yhden maantiedon kirjan loppuun ja tarkoitukseni oli jatkaa sitä aluetutkimusta. Mutta miten jatkan sitä, kun netti ei toimi, häh? Ja koulussa pitäisi tehdä se esitelmä Australiasta englannintunnille, mutta miten teen sen, kun netti ei toimi? Muutenkin netti on toiminut minulle viime aikoina entistä enemmän rentoutuskeinona kirjoitusstressin takia.

Ja kun en voi no-lifettaa koneella suurta osaa vapaa-ajastani, se aiheuttaa kotona ikäviä törmäyksiä, kun oleskelen enemmän olohuoneessa ja olen muutenkin tavallista kärttyisämpi. Eilen minä lähdin pakoon kotoa, kun isäni oli taas "vähän" huonolla tuulella, enkä halunnut joutua taas hänen nyrkkeilysäkikseen. Vaikka minä en sanonut hänelle mitään, enkä tehnyt mitään, niin hän karjui minulle (vaikka en antanut merkkiäkään, että olisin kuunnellut), ja jokainen asia, mitä tein, sai hänet karjumaan taas jonkun uuden rangaistuksen (tyyliin: Kone otetaan kokonaan pois, ei enää ikinä anneta koskea siihen, ei telkkaria, kännykkä takavarikoidaan, heitetään ulos talosta, jne.) Minä sitten häivyin ja kun palasin kolme tuntia myöhemmin, kaikki oli taas melkein ennallaan.

Olo on yksinäinen. Eilen kun olin poissa kotoa, minulla oli tarkoitus olla YMT (yleinen musiikkitieto), mutta se oli peruutettu. En mennyt kotiin, vaan kirjaston pihaan (kirjasto oli jo kiinni) ja istuin siinä yli tunnin ja kuuntelin Nightwishin "Two for Tragedy" sen koko ajan uudestaan ja uudestaan. Vaikka sen olisi pitänyt olla kai "One for Tragedy" kaiken järjen mukaan, jotta se olisi sopinut minulle. Muutakaan hyvää biisiä sillä käsittämättömän typerällä levyllä ei ollut.

Koulussakin tuntuu, että olen vain entistä yksinäisempi. Ryhmätyössä neiti M:n ja R:n kanssa en sanonut mitään. Englannin keskustelukurssilla en sanonut mitään. Näin Nanin kerran koko päivän aikana, vaikka odotin häntä pyörillä ikuisuuden, kuten hän on kahtena edellisenä perjantaina odottanut minua. Lopulta sitten lähdin (kymmenen minuuttia ylimääräistä odotettuani), sillä en ollut edes varma, oliko hänen pyöräkseen luulemani pyörä oikeasti hänen. Ja NN:kin litsasi kaksi viimeistä tuntia. Ja kun meidän YMT-porukka odotti sitä opettajaa, minä seisoin vain sivussa, kun muut juttelivat keskenään.

Tietokoneiden&netin korjauspaikasta sanottiin eilen, että "hyvällä tuurilla" maanantaina saadaan asiat toimimaan. Maanantaina! Ja vielä "hyvällä tuurilla"! Mutta veikkaan, että ei saada edes silloin, koska heille on tehty vikailmoitus vain netistä, ei pyydetty katsomaan koko konetta.

Nettiaikani loppuu ihan juuri. Prkl. Olo on aika angst ja eksynyt. Kotona on kauhean kireä tunnelma ja isäni pelottaa minua jonkin verran. Tunnelma ei ole ollut näin kireä melkein ikuisuuteen. Ja viimeksi kun se oli, se ei päättynyt mitenkään hyvin. Ja olo on angst, hyvin angst. Ja yksinäinen. Hyvin yksinäinen. Ja muutenkin taas törkeän paljon pahempi kuin pitkään aikaan. Varmaan minä taas totuin liikaa tuntemaan oloni taas melkein hyväksi.

***

"Cease the pain,
Life's just in vain,
For us to gain,
Nothing but all the same."