Mistähän sitä aloittaisi. No, tulin juuri niistä "synttärikemuistani". Olo on täysin... Häkeltynyt? Pakahtunut? Tuntuu, että tunnen jokaista mahdollista tunnetta yhtä aikaa ja on sellainen fiilis, että voisi itkeä ilosta ja surusta yhtä aikaa. Olen ihan hämilläni, enkä tiedä, mitä ajatella tai edes että mitä minun pitäisi ajatella.

Nyt puhun niistä juhlien tyypeistä, vaikka osa on samassa paikassa, mutta eiköhän jos kerran meistä on tulossa ystäviä ihan osaston ulkopuolellakin, niin voin heistä jotain sanoa. No, ensiksi pitää kai sanoa se yksi asia, mitä olen miettinyt koko viikon. Siis tämä mahdollinen ihastus. Hänelle pitäisi keksiä kai joku oikea lyhenne, sillä tuntuu, että hänestä on tulossa aika merkittävä henkilö ystäväpiirissäni.

No, nyt ainakin tiedän sen: olen ihastunut. Enkä vain vähän ihastunut, vaan olen täysin kokonaisvaltaisesti korviani myöten yksinkertaisesti vain niin ihastunut, että se suoraan sanoen pelottaa minua ihan hitosti.

No mutta, niistä bileistä voisi sanoa jotain ensin, ehkä siitä saa vähän käsitystäkin siitä, että mistä tässä höskässä on oikein kyse. No, tapasin yhden osastolaisen ja mentiin yhdessä sitten sinne bileisiin. Olin oikein nättinä. Minulla oli seuraavanlainen paita, joka on tällä hetkellä todellinen suosikkipaitani!


Sen lisäksi farkut, niin oli jees fiilis, vaikka meikkinä olikin vain puuteria ja ripsiväriä. No, sitten mentiin sinne sen ihastukseni luo, joka ne bileet piti ja aluksi oli sellainen fiilis, että kyllä siitä ihastuksesta nyt pääsee yli.

Tapasin paljon uusia ihmisiä ja jokaista tuli sitten samalla melkein halattua, kun onnittelivat. Nyt käynnistetään myös laskuri. Halaus välillä Amia ja ihastus: 1 kpl. Sitten yllättäen se... Hitto, en voi sanoa häntä vain ihastuksekseni, se on tyhmää... Kutsutaan häntä jatkossa sitten vaikka nimellä Thomas (hän muistuttaa yhtä sennimistä belgialaista, jonka tapasin Lontoossa). Hän ja pari muuta tyyppiä olivatkin yhdessä harjoitelleet biisejä ja ilmeisesti heillä on bändikin. Kaikista hulluinta oli se valtava akustinen kontrabasso, joka tuntui ihan valtavalta siinä pie3nehkössä kämpässä. Ja sitten vähintään yhtä hullua on se, että tämä Thomas on soittanut kitaraa kuulemma pari kuukautta. Tältä kontrabasson soittajalta kysyin, että miten pitkään hän on soittanut, kun ajattelin, että siinä on taustalla joku pitkä historia, mutta tyyppi sanoi soittaneensa NELJÄ VIIKKOA! Ja he olivat ihan uskomattoman hyviä. Soittivat sellaista 30-40 -luvun amerikkalaista vähän niin kuin villinlännen musaa ja Thomas yllättäen lauloi ja hänellä oli mahtava äärettömän matala ääni.

Kun suurin osa porukasta lähti tupakalle, yritin sitten niiden kanssani sisälle jääneiden minulle täysin entuudestaan tuntemattomien tyyppien kanssa jotain juttua saada aikaan ja kysyin sitten vähän small talk -maisesti, että niin mistä he tunsivatkaan Thomasin. Se oli niin outo hetki. Ehkä se oli vain korvieni välissä, mutta jotenkin minusta tuntui kuin he olisivat olleet hieman sellaisia myhäileviä ja minua ylipäätään yllätti se, että he tiesivät ilmeisesti kuitenkin aika hyvin, kuka minä olin. Ja kun tuollaisen kysymyksen heittää, olettaa, että saa kuulla jotain näistä tyypeistä itseistään, mutta puhe oli vain Thomasista.

Thomas on palasina, totaalisen palasina, koska syksyllä yksi pitkä seurustelusuhde päättyi. Tämä Thomasin kaveri selitti, että he tapasivat ensin siellä sairaalassa, mistä Thomas siirtyi sitten tehohoitoon suljetulle osastolle, jne. Se oli outoa. He periaatteessa kertoivat minulle koko Thomasin historian, vaikka minä olin yrittänyt saada aikaan vain small talkia. Tietysti sitten kun Thomas tuli muiden kanssa sisään, aiheesta ei jatkettu ja kaikki käyttäytyivät kuin mitään ei olisi sanottukaan.

Tuo on se lohduttava asia: tiedän, että Thomas on palasina ja myöhemmin kun baarissa sitten aihe kääntyi sivuamaan seurustelua, Thomas lopulta sanoi, että voidaanko puhua jostain muusta, kun hänellä on takana yksi suhde, jne. Thomas on liian hyvä tyyppi ja hyvä ystävä, että raaskisin pilata sitä ihastelullani tai millään, todella tuntuu, että nyt jotenkin sitä itsekin käsittää sen kauhean tuskan, jota hän tuntuu kantavan.

No, mutta pelattiin sitten vähän Aliasta, minkä jälkeen vedettiin aina välillä joitain biisejä. Sitten yhtäkkiä Thomas tuli keittiöstä kantaen pahvilautasella ruskeaa lättänää pannukakun tai mokkapalojen tyylistä kakuntyyppistä juttua ja siinä keskellä oli yksi sininen hieman vääntynyt kynttilä palamassa. Ja sitten he lauloivat perinteisen syntymäpäivälaulun ja minä olin ihan hämmentynyt, että mitä hittoa teen. Se n. sentin paksuinen ja pahvilautasen muotoinen "kakku" olikin sitten aika jakaa kymmeneen osaan, joista minä sain ensimmäisen. Sain myös ainoan lusikan, koska Thomasin kavereiden mukaan Thomas oli vain ollut liian mies, eikä ajatellut mitään sellaista kuin lusikoiden määrää.

Ja kun sitä kakkua leikkasi, te tarttui veitseen ja se oli hyvin mössömäistä ja maistui ihan kauhealta. Pidän makeasta, mutta se oli ihan järkyttävän ällönmakeaa mössöä. Ja se oli mahtavaa. (Laskuri: Amia&Thomas halauksia 2 kpl)

Sitten oli toisen yllätyksen aika, joka sitten aika lailla sinetöi sen ihastumiseni Thomasiin. Thomas sanoi, että vaikka kaikki illan biisit oli tietysti omistettu minulle, niin nyt he esittäisivät erikoisbiisin, jonka hän itse haluaisi omistaa nimenomaan ja yksinomaan minulle. Siis käsittämätöntä, että tuollaista voi ylipäätään tapahtua, mutta seuraava juttu oli sellainen, että oikeasti melkein aloin vain itkeä.

On ihan hullua, että olen tuntenut Thomasin vain kolme viikkoa, joista ensimmäinen viikko meni minulta vähän ohi, kun en kauheasti kiinnittänyt huomiota häneen ja nyt tämä viimeisin viikko meni hieman ohi, koska hän oli sairaana, eikä siksi osastolla lainkaan. Biisi oli yllättäen jotain ihan muuta kuin 30-40-lukujen amerikkalaista rämpytystä: Nightwishin Sleeping Sun. Olisin ollut äärettömän otettu mistä biisistä tahansa, mutta tyyppi, jonka olen tosiaan tuntenut kolme viikkoa, osaa valita tuollaisen ihan nappibiisin... Oli käsittämätöntä, että hän ylipäätään muisti jotain tuollaista! Hän unohti osan sanoista ja kaikki soittajat olivat aika pihalla. Syy tähän selvisi pian: se niistä bändin jäsenistä, joka oli aiemmin tupakkatauon aikana sisällä selittänyt minulle Thomasin historian, sanoi, että se on ihan uusi biisi heille ja kukaan ei ole tuntenut sitä ennen tätä ja heille jäi kuulemma todella vähän aikaa harjoitellakin sitä. Sitten se tyyppi sanoi vielä, että Thomas on ollut niin huolissaan siitä, että saisivatko he sitä yhtään minkäänlaiseen esityskuntoon. Sen Thomas kuuli ja sanoi siihen sitten vain ohimennen, että tarkoitus oli soittaa useampikin Nightwishin biisi, mutta se nyt jäi siihen yhteen.

Ja Thomas lauloi sen kokonaan yksin ja kun hän lauloi sitä, hän katsoi minuun sellaisella tavalla, että siitä hetkestä lähtien minä olin yksinkertaisesti vain myyty. Myöhemmin toinen osastolaisista sanoi, että hän oli itse asiassa videoinut sen esityksen ja pyyteli minulta anteeksi sitä, että oli kuvannut siinä samalla minun reagointiani siihen biisiin, koska olin hänen mukaan näyttänyt niin liikuttuneelta ja lumoutuneelta yhtä aikaa, että se kuulemma sai hänetkin melkein itkemään.

Se oli hyvä, että hän sanoi sen, koska en olisi itse ikimaailmassa osannut kuvailla sitä voimakkainta tunnetta ikinä, joka minut valtasi. (Halauksia Amia&Thomas 3 kpl)

Sitten alettiinkin tekemään jo lähtöä. Silloin saatiin myös loistava idea: ei mennäkään bussilla baariin, vaan koska yhdellä tyypillä oli pakettiauto, joku sai loistavan idean, että hei sulloudutaan kaikki sinne tavaratilaan. Sinne tuli sitten minun lisäkseni vain 3 muuta naista/tyttöä ja tietysti Thomas. (Joka onnitteli minua taas syntymäpäivän johdosta halauksen kera - laskuri halauksia 4 kpl) Sitten Thomas sanoi, että jos poliisi pysäyttää, niin sanotaan kaikki, että meidät on siepattu, niin säästytään sakoilta.

Se oli niin outoa ja vaikeaa ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta melko pitkän ajan jälkeen Thomas huusi sellaisesta ritilöidystä luukusta ohjaamoon, että mihin me ollaan nyt oikein menossa. Vastauksena oli: "Auschwitchiin! Muahahahaa!" Turha kai sanoa, että kaikki takaosassa yksinkertaisesti repesivät.

Sitten olikin ensimmäisen baarin aika ja hetken istuskelun ja juttelun jälkeen päätettiin pelata biljardia. Halukkaita oli siinä vaiheessa neljä, joten Thomas ilmoitti, että hän ja minä olisimme joukkue ja sitten nämä kaksi muuta. Minä olin surkea. Onnistuin kyllä saamaan kaksi palloa pussiin jollain ihmeellä tuurilla, mutta Thomas teki isoimman työn. Ja me voitettiin. (Halauksia Amia&Thomas 5 kpl)

Sitten Thomas sai jonkin puhelun ja vakavoitui ja viittasi minut luokseen ja sanoi, että hänelle tuli yksi juttu, että hänen pitää ehkä lähteä ihan justiin, mutta että hän haluaisi vielä kerran onnitella - ja halata - minua. (6 kpl) Sentään en jäänyt ihan sanattomaksi vaan sanoin, että tämä on kaikkien aikojen paras syntymäpäivä ja mahtavinta, mitä yhtään kukaan on minulle koskaan tehnyt. Siitä Thomas puolestaan vaikutti melkein liikuttuvan ja veti minut heti toiseen kertaan halaukseen. Se oli sellainen vähän pidempi ja tiiviimpi ja jotenkin siinä itsekin häkeltyi taas, kun minulla kun oli se hieno paita, joka paljasti olkapäät ja hartioita, niin siinä kohtaa sitten tunsin Thomasin parransängen suunnilleen jossain lapaluuni tietämillä. Hän sitten sanoi siinä halauksen aikana korvaani, että minä olen ansainnut ihan kaiken, mitä sen illan aikana on tapahtunut. (7 kpl)

No, juttelin sitten joidenkin tyttöjen/naisten kanssa, mutta Thomas ei lähtenytkään. Sitten tulikin jo valomerkki ja oli aika lähteä seuraavaan baariin. Siinä vaiheessa meitä oli enää kaksi miestä ja neljä naista. Mentiin johonkin kauheaan teknoluolaan tai johonkin, jossa musiikki oli kovalla ja paikka täynnä jonkinlaista tehostesavua ja vilkkuvia valoja. No, naiset sitten intoutuivat tanssimaan, toinen miehistä oli tervehtimässä joitain tuttujaan, jolloin Thomas sanoi minulle, että tule nyt sinäkin tanssimaan minun kanssani. Siihen sitten sanoin, että, öö, minä en oikein tanssi. Siinä hän sitten maanitteli niin innostavasti, että oli ihan lähellä, ettenkö olisi lähtenyt hänen mukaansa. Sitten kuitenkin kun olin jo melkein nousemassa penkistä, aivot ehtivät mukaan ja käskyttivät suunnilleen hätätilan malliin, että mitä hittoa muka kuvittelisit tanssilattialla tekeväsi? Heiluisit vain jotenkin ja se olisi kauheaa.

No, Thomas sitten sanoi, että okei, hän jäisi sitten minun seurakseni istumaan. Yritin sitten siinä sanoa, että jotenkin aivot laittaa jarrut päälle, kun tanssissa ei ole mitään logiikkaa, ei mitään ryhmiä, ei tiettyjä askelia tai kuvioita. Thomas sanoi, että hän ymmärsi: hänkin on kuulemma etenkin aikaisemmin ollut todella pedantti ihminen. Sitten taas juteltiin hänen kanssaan jotain. Hänen kanssaan oli mahtava jutella, vain niin mahtava. Hän sanoi, että hän oli sen Sleeping Sunin valinnut minulle soitettavaksi, kun oli kuullut, miten paljon pidän Nightwishista, mutta että kun he sitten opettelivat sitä biisiä, niin hänkin pikkuhiljaa alkoi kuulemma ajatella, että hitto tämähän on ihan mahtava biisi. Sitten hän sanoi myös, että hän on nyt minun takiani sitten alkanut kuunnella Nightwishia.

No, sitten Thomas sai sen puhelun, jota oli odottanut. Sekin on jotain todella käsittämättömän... ei sille ole tarpeeksi voimakasta sanaa! Hän on vain niin äärimmäisen hyvä ihminen, että hän oli menossa tsekkaamaan kaveriaan, joka oli kuulemma vetänyt jotain ja oli sekaisin. Hän sanoi, että lähtisi, mutta vielä haluaisi toivottaa hyvää syntymäpäivää - ja halata. Se oli enemmän sellainen tavishalaus, mutta jokin tuntui siinä edellisen halauksen jälkeen muuttuneen, sillä tämäkin "ohimennen" tapahtunut halaus oli sellainen, että tunsin sen sängen taas, minkä lisäksi tällä kertaa Thomasin käsi liikkui aika tukevasti selkääni alas. Jotain kaverillisen halauksen ja jonkinlaisen tunnustelun välimuotona.

Sitten hän lähti oikeasti. Minä viihdyin vielä ehkä puolisen tuntia sen jälkeen siellä teknoluolassa, jossa oli todella vaikea keskustella ja jossa jäin sitten vähän ulkopuoliseksi. Sitten sanoin jossain vaiheessa, että taitaisin lähteä ja että olisiko se okei ja sitten ainoa jäljellä oleva osastolainen sanoi, että lähde vain jos siltä tuntuu, turha se on ihan muiden takia siellä jumittaa, jos oikeasti itsellä on sellainen fiilis, että väsyttää tai haluaisi lähteä.

Sitten minä lähdin ja hymyilin koko matkan kotiin. Nyt olo on edelleen ihan ylivirittynyt. Jotenkin niin pakahtunut siitä yllättävästä tajuttoman voimakkaasta henkisestä ja fyysisestä vetovoimasta Thomasia kohtaan. Jotenkin tuntuu myös, että hänkin tuntisi minua kohtaan jotain. Joo, hän on hajalla ja jos hän ei voi edes kuunnella, kun muut puhuvat jostain, joka sivuaa seurustelua, niin ei hän mitään halua aloittaa. Jotenkin se kaikki, mitä hän teki tänään ja miten hän oli niin ajatellut kaikkea ja miten sanoi minua kauniiksi ja lauloi minulle yhden suosikkibiisini ja miten hän halasi minua vähän joka välissä... Yhdistettynä sitten siihen outoon fiilikseen, joka tuli Thomasin kavereiden käytöksestä. Ei minua nyt kohdeltu ihan tyttöystävänä, mutta jotain outoa siinä heidän käytöksessään oli.

En todellakaan ole henkisesti valmis taas uuteen flirttailevaan hippaleikkiin (köh, NN), mutta jotenkin se Thomasin läheisyys ja käytös ja kaikki ovat huumanneet minut niin totaalisesti, että en vain välitä.

Toki illan aikana tapahtui paljon hienoa ja mahtavaa muidenkin ihmisten kanssa, mutta jotenkin tuo Thomas on mielessäni yli muiden. Nyt pitäisi ruveta nukkumaan, koska Nan on tulossa käymään vähän reilun 12 tunnin päästä, mitä ennen minun on laitettava vielä kämppä sellaiseen kuntoon, että hänet ylipäätään kehtaa päästää sisään.

Tänään on kuitenkin ollut ehkä tähänastisen elämäni onnellisin päivä, tai ainakin ehdottomasti yksi onnellisimmista.