Kello on jo liian paljon ja huomenna pitäisi taas pyöräillä asemalle, jotta voisin mennä taas mielisairaalapaikkaan. Josko nyt sitten saisi tietää, että koska pääsen sinne osastolle.

Näin paljon unia yöllä ja sen takia oikeastaan kirjoitan tätä postausta. Minun piti kirjoittaa jo aamulla, mutta en sitten jaksanut. Sen jälkeen oli sitten paljon tekemistä ja kaikkea. Ja itse asiassa nukuin vielä päivälläkin. Nukuin puoli neljään asti (uutta aikaa) ja siltikin oli väsyttävää nousta ylös.

Näin ensiksi unta, jossa oli taas jotkut juhlat lukiossa. Nanilla oli penkkarit, mutta minunkin ikäluokkani heitteli karkkeja ja juhli. Oli todella hauskaa, siellä oli kaikkia tuttuja ihmisiä, NN:kin. En ehtinyt nähdä Nania lainkaan, hän ehti lähteä jo kiertämään kouluja, enkä minä nähnyt lainkaan hänen pukuaan. Meillä muilla ikäluokilla ei ollut pukuja, pelkästään Nanin ikäluokalla.

Minä juoksin ympäriinsä niin nopeasti kuin saatoin. Välillä kaaduin tai törmäsin seinään, mutta olin ihan innoissani. Juoksin vahingossa yksien kuvattavien ihmisten takaa juuri silloin, kun salama räpsähti. Tulin katsomaan kuvaa. Siinä olivat ainakin neiti PM ja Madonna, ja he nauroivat, että minä näyin siellä takana juoskemassa.

Sitten oli kaikenlaista ohjelmaa. Se on hieman hämärän peitossa, mutta jotenkin siihen liittyi pipareita, joiden palasia minä heittelin jättiläiskokoisen piparkakkutalon katolta ihmisille ja olin pukeutuneena joulupukiksi. Sitten jossain vaiheessa piti myös valita se, että miksi muumihahmoksi muuttuu. Minun äitini oli siellä myös. Hän valitsi ensin Leijona-Muumipeikon, mutta sitten minä kerroin hänelle, että siellä oli vaihtoehtona vielä tavallinenkin Muumipeikko, joten äiti vaihtoi siihen. Sitten minä harkitsin Muumimamman ja Muumipapan väliltä, mutta ennen valintaani hoksasin Pikku Myyn, jonka sitten julistin omakseni.

Sitten palasimme tekemään töitä. Useilla oli vielä yksi kuviksentyö viimeistelemättä. Minullakin oli: elefanttiveistokseltani puuttui vielä koristeet ja hienot ja sirot siivet, joita yritin saada pysymään oikeassa kohtaa. Otin liimaa Erikeeper-purkista, mutta se oli hieman kuivunutta ja se näytti ihan sinapilta. En antanut sen häiritä, vaan jatkoin viimeistelyä mahdollisimman nopeasti, jotta saisin sen valmiiksi.

Aina välillä yritin vilkuilla ympärilleni, jotta voisin pitää silmällä NN:ää. Hänellä oli kuitenkin myös jonkinlainen maalaus kesken, joten hän pysyi yhdessä paikassa. Olin juuri saamassa siivekkään elefanttini valmiiksi, kun joku huusi, että olisi vuorossa erityisohjelma ja että meidät jaettaisiin kahteen porukkaan. Ajattelin, että meidät jaettaisiin taatusti niin, että sali laitettaisiin puoliksi. Olin kaukana NN:stä, joten juoksin äkkiä mahdollisimman lähelle häntä, jotta pääsisimme samaan ryhmään.

Osuin juuri ja juuri rajalle ja pääsin samaan ryhmään hänen kanssaan. Sitten meille kerrottiin, että toinen puoli ryhmästä saisi jatkaa töiden viimeistelyä, mutta että me joutuisimme viihdyttämään heitä. Meidät vietiin ison stadionin katsomoon. Siellä oli korkealla sellaisia avonaisen hissin näköisiä puulaatikkoja, joiden ympärillä roikkui paljon naruja. Keskemmällä oli pieniä tasoja, joilla oli lihakimpaleita. Meille sanottiin, että meidät laitettaisiin niihin hissinnäköisiin juttuihin, jonka jälkeen stadionille päästettäisiin joku lihaa syövä hirviö. Meidän pitäisi yrittää pysyä mahdollisimman paljon hengissä. Meille selitettiin, että kun vetelisimme naruista, voisimme saada itsellemme niitä lihanpaloja, joilla pitää hirviötä poissa jonkin aikaa, jos joutuisimme sen ulottuville. Mutta jos vetäisimme väärää narua, saattaisimme itse pudota hissilaatikossa alaspäin kohti hirviötä tai tiputtaa jotakuta muuta.

Olin suunniltani. Huusin, etten haluaisi, että minun norsuni oli vielä kesken. Sanoin, että en koskaan tekisi enää mitään pahaa. NN sanoi siihen, että tuskin se hirviö piittaisi minua syödessään, olenko tehnyt jotain pahaa vai en.

Uni vaihtui hieman. Todennäköisesti heräsin hetkeksi, sillä tuli pieni tauko. Tauon jälkeen tilanne oli hieman muuttunut, mutta oli kuitenkin jonkin verran sama. Olin ollut kirkossa ja riidellyt Nanin kanssa uskonnosta. Olin sanonut, että George W. Bush oli aloittanut Irakin sodan, koska hänen mukaansa Jumala oli käskenyt häntä tekemään niin. Sanoin Nanille, että uskonto oli kokonaan paha asia. En muista nähneeni Nania, muistin vain, että noin oli tapahtunut.

Kiiruhdin pois kirkosta äitini autolle ajaakseni kotiin. Pääsin ensimmäisten joukossa pois ja edelläni ajoi hopeanharmaa auto. Tajusin, että se oli NN:n auto ja ajoin tarpeeksi lähelle, jotta näkisin rekisterinumeron. Sitten tuli minun aikani kääntyä, kun NN jatkoi suoraa. Toivoin, että hän olisi nähnyt, mistä käännyin, jotta hän tietäisi, missä asun.

Sitten tuli taas pieni katkos. Olin kotona ja meillä oli monia ihmisiä sieltä juhlista. NN ei ollut siellä ja minä ihmettelin, että mihinköhän hän oli kadonnut. Hänen olisi pitänyt olla siellä, niin minä järkeilin. Sovimme, että leikkisimme jotain leikkiä. Minä sanoin, että olin leikkinyt sitä ennen, mutta niin pienenä, että en tiennyt sen sääntöjä. Muut hihittelivät ja sanoivat, että minun kannattaisi ainakin vaihtaa räikeät vaatteeni pois. Äiti, joka oli myös siellä, sanoi, että voisin vaihtaa vaatteet pois heti kun toisin hänelle yhden laulukirjan keittiöstä.

Lähdin kohti keittiötä, mutta kulkiessani eteiseen, näin ulko-oven röpelöisen ikkunan. Siitä ei näe kunnolla sisään tai ulos, mutta valon vaihtelut siitä näkyvät. Näin, että oven edessä seisoi joku. Pelästyin kauheasti ja kipitin nurkkaan keittiön ja eteisen väliseen nurkkaan. Tajusin, että pihalla partio NN Darth Vaderin asussa ja että hän ei saisi nähdä minua. Säntäsin keittiöön, kun ajattelin, että hän olisi ovella ja kahmaisin hätäisesti kaksi kirjaa mukaani, koska en heti nähnyt, kumpi niistä olisi se, jonka äiti halusi. Puolet Darth Vaderin maskista ilmestyi näkyviin. Minä menin paniikkiin ja juoksin oitis olohuoneeseen. Pelkäsin, että NN tulisi tuijottamaan myös olohuoneen ikkunoista, mutta sitten tajusin, että leikin sääntö oli se, että NN partioisi eteisen ja keittiön väliä yrittäen nähdä meitä muita, jotka yritimme aina hakea jotain keittiöstä.

Se oli pelin idea. Saisimme tulla nähdyiksi, mutta kun meidät oli nähty, meidän tulisi paeta. Siinä oli joku tietty raja, kuinka kauan aikaa saisimme viettää keittiö-eteinen alueella ilman että putoaisimme. Minulle selitettiin, että yksitellen jokainen meistä kuolisi, kun NN-Darth Vader nappaisi meidät.

Se leikki oli todella pelottava. Tuli taas minun vuoroni ja hiivin varovasti olohuoneesta eteisen nurkalle. Kurkistin, ja näin Darth Vader –figuurin ovella. Tiesin, että jos menisin oven ikkunasta tulevan valon eteen väärään aikaan, myös hän näkisi minut röpelöisestä lasista huolimatta.  Lopulta hän lähti ovelta, jolloin minä syöksähdin salamana ohi oven ja piilouduin eteisen ja keittiön väliseen nurkkaan. Odotin niin kauan, että NN oli ehtinyt vaeltaa takaisin ovelle ja syöksähdin sitten keittiön pöydän alle.

Se oli kauheaa. Se oli ihan hirveää olla siellä pöydän alla ja miettiä, että näkyisinkö minä ikkunasta, tai olinko näkynyt edes hetken. Jos olisin näkynyt tarpeeksi kauan, minun olisi pitänyt paeta, sillä muuten Darth Vader –asuinen NN voisi tulla sisään ulko-ovesta ja ilmestyä ihan äänettömästi taakseni ja ”tappaa minut”, eli tiputtaa pois pelistä. Se pelotti kauheasti. Jos panikoisin ja lähtisin pakoon, tulisin ihan varmasti nähdyksi, mutta sitä pakoon juoksemisen tunnetta oli hankala pyyhkiä pois. Näin pienestä raosta ikkunan ja ruokapöydän välistä ulos. Näin, miten NN pysähtyi ikkunan eteen. Hän oli niin lähellä ja pelkäsin, että hän oli nähnyt minut. Hoin itselleni, että ei hän mitenkään ollut voinut nähdä minua, olin turvassa, hän saattoi ehkä epäillä, että olin pöydän alla ja yrittää katseellaan uskotella minulle, että oli nähnyt minut, mutta hän ei voinut oikeasti nähdä. Lopulta hän liikahti taas paikaltaan ja alkoi kävellä taas ympäriinsä.

Minä laitoin CD-soittimen keittiön tuolin alle. Laitoin soimaan Nightwishin version biisistä Walking In The Air. Sitten minun täytyisi enää avata keittiön tuuletusikkuna, jotta musiikki kuuluisi ulos asti, jotta tehtäväni olisi suoritettu bonusta myöten ja saisin kaikki pisteet ja voittaisin koko leikin. Mutta. Avatakseni tuuletusikkunan, minun piti nousta seisomaan ihan ikkunan vieressä. Odotin, kunnes NN oli taas ovella ja ponkaisin pystyyn. Avasin ikkunan ja sillä hetkellä Darth Vader ilmestyi isona ja uhkaavana kasvojeni eteen kuin tyhjästä.

Kiljuin kauhuissani ja juoksin karkuun. Tiesin, että hän oli nähnyt minut liian hyvin, että olin menettänyt pelin. Juostessani kohti olohuonetta, kuulin miten ovi aukesi ja miten Darth Vader –pukuinen NN harppoi pitkin eteisen käytävää tullessaan hakemaan minua. Hän tuli sinne ja sanoi, että kilpailu oli nyt ohi. Hänen pitäisi päättää, kumpi olisi voittaja, minä vai toinen tyttö. Me olimme molemmat saaneet kahdeksan pistettä siihen mennessä, mutta NN sanoi, että minun tehtäväni osoitti kunnianhimoa ja se oli myös symbolinen, sillä hän koki, että Walking In The Air kuvasi niin selkeästi pimeyden ja valon taistoa. Joten minä voitin.

Siinä tuo pitkä ja jotenkin ihan järjetön uni. Mutta jotenkin se vaikutti minuun kauhean voimakkaasti. Välillä olin onnesta soikea ja juoksin ympäriinsä silkasta ilosta, välillä epätoivoinen ja kauhuissani, jonka jälkeen sydämeni hypähteli taas ihastuksesta, jonka jälkeen sietämätön pelko palasi.

En ole varma pidinkö unesta, muutamaan otteeseen ainakin heräsin silkasta kauhusta, kerran ihan alkuvaiheessa muistan jopa huutaneeni kiihtyneenä jotain ääneen ja heränneeni siihen. Että kaikenlaista sitä tapahtuu öisinkin. Ja huomenna mielisairaalapaikkaan ja kello on edelleen ihan liikaa, vielä enemmän liikaa kuin kirjoituksen aloitusvaiheessa. Ääh.