Tänään oli aika hyvä päivä. En tiedä miksi tai että miksi eilen ei ollut, mutta kuitenkin, tänään oli ihan hyvä päivä. Tulin juuri soittotunnilta epätavallisen hilpeänä, vaikka kaikki biisit ei menneetkään niin hyvin, mitä soitin ne kotona.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ja poistin tästä alusta heti melkein sivun verran ihkutusta NN:n ulkonäöstä. Tiivistettäköön se pariin lauseeseen. Hän näyttää törkeän hyvältä ihan kaikin puolin. Joskus tulee sitten sellaisia päiviä, kun yhtäkkiä iskee taas se ajatus, että hitto, miten hän näyttääkin niin käsittämättömän sanoinkuvaamattoman törkeän älyttömän hyvältä. Tänään oli sellainen päivä.

 

Tuossa tiivistys. Minä en ole kovin hyvä tiivistämään. Saatiin tänään takaisin englannin tiivistelmät ja minä sain 5/10. Auts. Nojaa, se oli pelkkä tiivistelmä, mutta kuitenkin harmitti. Minulla on kaikki kirjoitustehtävät menneet jotenkin päin mäntyä viime aikoina. Tekstitaitovastauksistakin olen ennen saanut aina viittä tai kuutta pistettä, mutta nyt nekin tuntuvat olevan kauhean työn takana. Huomenna kirjoitetaan tunnilla kaksi tekstitaitovastausta, niin ehkä tulee hieman taas opittua sitäkin. Toivottavasti.

 

Nyt on taas viikko pian mennyt. Toisaalta se on tuntunut kauhean pitkältä, mutta toisaalta kauhean lyhyeltä, kun ajattelee, että vain pari sellaista enää jäljellä. Sen unohtaminenkin on jo aika vaikeaa, kun kaikki tuntuvat puhuvan jostain abijutuista joka paikassa. Ja kohta alkaa suuri ja historiallinen toinen kouluviikko, jonka aikana minun oli lomalla tehdyn aikataulun mukaan tarkoitus tehdä jotain NN:n suhteen.

 

Mutta sanottakoon, että tämä ”vapaaviikko” on ollut kauhean valaiseva. En osaa edes kuvailla tarkkaan, että miten, mutta se on ollut. Ennen joulua olin kauhean kireä tuon ajan loppumisen suhteen ja kaikkea ja vaikka minua ahdisti kamalasti, minä vain työnsin suunnitelmaa eteenpäin ja eteenpäin. Itse en tuntenut oloani mukavaksi sen suhteen, vaan olin kauhean skeptinen ja toivoin pariinkin otteeseen jo oikeastaan, että NN torjuisi minut tyystin, jotta pääsisin pois siitä kauheasta tilanteesta.

 

Mutta nyt oloni on paljon rennompi. Hänen lähellään oleminen tuntuu paljon turvallisemmalta kuin ennen joulua ja vähemmän kireältä. Vähemmän ahdistavalta. Sellaiselta, että homma voisi jopa toimia, jos hän pitäisi minusta. Ja edelleen tuntuu siltä, että hän saattaisi pitää. Ei lainkaan loogista eikä mitään, mitä olisin odottanut, mutta siltä tuntuu.

 

Olen toisaalta laittanut myös merkille, että hän liikkuu paljon aikaisempaa enemmän yksin taas. Ja hän tuntuu myös ehkä hieman vaisummalta. En tiedä. Tänäänkin näin, miten hän käveli yksin oppilaskunnan huoneeseen ja meni vain istumaan nahkanojatuoliin, vaikka hänen kaikki kaverinsa asettuivat pelaamaan korttia huoneen toiselle puolelle. Hän ei mennyt pelaamaan. Sen jälkeen oli yhteiskuntaoppia. NN:n kaikki kaverit tulivat tunnille, mutta NN jäi (käsittääkseni jotakuinkin yksin) oppilaskunnan huoneeseen.

 

Ja myöhemmin tänään, kun hän jutteli herra Entin ja herra TP:n kanssa ja neiti EH tuli siihen (vielä juuri NN:n viereen, murh), niin NN ei näyttänyt edes kuuntelevan, mitä he vitsailivat. Hän oli koko ajan siinä heidän keskusteluympyrässään, mutta koko ajan kääntyneenä katsomaan lasivitriiniin päin (ja siten hän oli kääntänyt neiti EH:lle selkänsä (ei, en voi kiistää, ettenkö olisi lainkaan hyvilläni tuosta)). Sitten meidän tuntimme alkoi (NN:n kaikki kaverit yhtä lukuun ottamatta ovat meidän lisäenkun tunneillamme, kun NN:llä on ruotsia), hän jäi yksin katselemaan samaa ikkunaa lasivitriinissä. Minä en nähnyt häntä suoraan, vaan pelkästään heijastuksena vitriinin lasista. Hän oli sen verran kaukana ja lasiheijastuksesta on kauhean vaikea muutenkin mitään sanoa, mutta hänen olemuksensa oli sellainen, että hän ei vaikuttanut kauhean iloiselta. Päinvastoin, hän vaikutti melkeinpä jopa epätavallisen hiljaisen surulliselta.

 

Hän ei nollatunnilla (varsinaista englantia, kun työskentelin neiti M:n kanssa, joka istuu NN:stä yhden paikan verran oikealle) vaikuttanut mitenkään erilaiselta, vaan tavalliselta hilpeältä ja puheliaalta itseltään. Sitten tuon jälkeen hän oli jotenkin yhtäkkiä vain hiljaa ja eristäytyi kavereistaan ja oli tekemättä mitään ja lintsasi tunneilta (koko päivän aikana paitsi yhteiskuntaopin tunnilta, myös matikantunnilta (ei hän ole meidän matikassamme, mutta hän ei tullut lainkaan ruokailun jälkeen enää kouluun (joo, kyttään hänen autoaan dot com))).

 

Päätin myös penkkariasuni. Ei, en ole keiju, enkä haltia. Mietin tuota uudestaan ja keijusta ja haltiasta tulee väärä fiilis. Ei lainkaan sellainen, mikä minusta olisi erityisen kiva. Kuuntelin lisäksi hyppytunnilla, kun herrat T. Toukka, Friikki ja Salainen ystävä keskustelivat penkkariasuistaan. T. Toukka ja Salainen ystävä pukeutuvat molemmat – herra Friikiksi. T. Toukka on herra Friikin turmeltunut hyvä puoli: sotkuinen tukka, silmälasit, joista toinen linssi rikki, kumara kävelytyyli ja tyhjä (tai vettä sisältävä) viinapullo kädessä ja hän laukoo välillä aina kuulemma joitain synkkiä repliikkejä William Shakespearen näytelmistä. Salainen ystävä on puolestaan herra Friikin menestynyt paha puoli: Mustat aurinkolasit, geelillä taakse laitettu tukka, itsevarma kävelytyyli ja pornolehti takataskussa. Herra Friikki lupasi lainata heille molemmille sellaista paitaa, jota hän käyttää joka ikinen päivä koulussa (ja jota hän ilmeisesti omistaa useampia kappaleita).

 

Mutta Nanin kanssa mietittiin tuota sitten ruokalassa ja minä keksin lopulta hienon minuakin tyydyttävän suhteellisen helposti hankittavan asun. Minä olen vampyyri. Minun tarvitsee hankkia vain muutamia pikkuasioita (mustaa huulipunaa, tekokynnet, systeemimassalla kiinnitettävät kulmahampaat, suippokorvat (niistä en luovu, vaikka olenkin vampyyri; minä haluan suippukorvat) ja jotain, jolla saan kasvot sopivan valkeiksi) ja sen varsinaisen asun toivon voivani vuokrata jostain. Ei luulisi olevan kauhean vaikeaa löytää jostain Vaasasta sellaista perustyypillistä vampyyriasua ja mustaa otsatukallista peruukkia.

 

Mutta tuo on aika äärettömän innostava asu. Minun ei tarvitse pukeutua hienostelevaksi keijuksi, vaan voin pukea päälleni vain paljon mustaa. Vielä tavallistakin enemmän mustaa. Ja sitten saan säätää mustan meikin kanssa ja olla yhden päivän mustatukkainen. Ja vampyyri voi olla pitkä. Vampyyrin melkein kuuluukin olla (liian) pitkä. Eikä vampyyrin kuulu olla kauniskaan. Tai yleensä ne ikävä kyllä on, mutta se ei ole niin suuri pyhäinhäväistys, että olisin vampyyri kuin että olisin keiju. Ja vampyyri on pahis ja saan pukea päälleni mustaa, niin se tuntuu paljon houkuttelevammalta kuin joku wannabe-nätti keijupuku.

 

Ja tänään kone revitään irti seinästä ja huomenna äiti raahaa sen työkaverilleen, joka on lupautunut vilkaisemaan sitä. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että koko viikonloppu menee ilman nettiä. Ja huominen myös. Ja maanantaina kone tulee oletettavasti takaisin, kun äiti tulee töistä, mutta kun minulla on silloin biologian uusinta ja heti sen jälkeen pitää mennä musiikin säveltapailuun, niin olen kotona hyvällä tuurilla joskus seitsemän jälkeen.

 

 No, ehkä tulee viikonloppuna ainakin luettua biologiaa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ja hiottua NN suunnitelmaa. Huominen on vielä sentään lomaa kaikista pakollisista NN tekemisistäkin. Toivottavasti hän ei ole surullinen huomenna. Minusta ei ole kivaa, kun hän on surullinen.

 

Mutta joo, tällaista tänään. Palatkaamme asiaan joko maanantaina illalla tai sitten tiistaina.