Vitsit on minullakin tekemiset: katson Renttuakatemiaa telkkarista. Tyhmä sarja ja joskus tämän kauden näinkin, mutta ihan ok jos ei ole muuta tekemistä. Nyt kuitenkin alkoi ahdistaa taas aika paljon.

Katsoni myös sen leffan, Himoshoppaajan päiväkirja, tms. Sekin jo vähän pääsi koskettamaan minua, joka nykyisin itken kaikesta. Rakkaustarinakin, josta ajattelin vain, että hitto mitä roskaa, niin ei käy oikeassa elämässä ikinä. Ja nyt sitten tuo Renttuakatemia ja valheenpaljastuskoe. Yhdeltä tyypiltä kysyttiin että oliko tämä pettänyt tyttöystäväänsä jonkun tietyn naisen kanssa, jolloin tämä oli saatu valheesta kiinni, johon oli ennen kiinnijäämistään sanonut, että haluaisi muuttaa sen vastauksen, koska oli suudellut tätä naista poskelle.

Jotenkin tuo pääsi yllättämään, kuten myös se kipu, kun aivot loivat siinä mikrosenkuntissa yhteyden Thomasiin. Ruumiini tajusi sen kivun ennen kuin minä itse, kun yhtäkkiä huomasin, että en saa henkeä, en saa henkeä, mitä hittoa, kunnes mieleeni tuli se yksi ilta, kun pitkän juttelun jälkeen, joskus aamuyöstä, halattiin Thomasin kanssa hyvästiksi ja hän suuteli minua poskelle. Sen jälkeen tuntui kuin olisi kävellyt pari askelta maan yläpuolella, kun oli niin onnellinen.

Olen taas miettinyt Thomasia. Olen tullut ehkä hieman vihaiseksikin hänelle. Hän johti minua harhaan, oikeasti. Ja mielestäni hän johtaa samalla tavalla joitain muitakin harhaan sen perusteella, mitä olen hänen käytöstään muita kohtaan nähnyt. En tiedä miksi, ehkä hän tarvitsee validiointia naisten taholta tai ehkä hänestä vain tuntuu hyvältä olla niin läheisesti naisten kanssa ja keskittyy omaan mielihyväänsä eikä siitä, miltä näistä naisista tuntuu.

Jotenkin sen jälkeen kun Thomas-homma hajosi, tuttuni ovat olleet ärsyyntyneitä Thomasiin ja melkein vihaisiakin, mitä en ole oikein ymmärtänyt. Nanillekin kerroin asian tällä viikolla, kun nähtiin pitkästä aikaa. Nan on aina kiltti ja huomaavainen, mutta kun ohimennen mainitsin, että Thomasia tytöt oli jahdanneet ala-asteella pussatakseen, Nan tuhahti siihen, että hän itse asiassa näyttää juuri sellaiselta tyypiltä ettei sitä ole vaikea uskoa.

Jotenkin olen nyt miettinyt sitten sitä, että onko tässä nyt oikeasti jotain vääryyttä tapahtunut. Thomasille sanoin silloin sen riidan yhteydessä, että hänen ei tarvitse huolestua, koska ei ole mitään, mitä Jaska voisi sanoa, mikä saisi minut ajattelemaan hänestä kurjemmin. Se oli totuus, mutta nähtävästi muiden ihmisten sanomisten suhteen tilanne on toinen. Jotenkin on sellainen fiilis, että jos tyyppiä ei kiinnosta seurani eikä hän halua keskusteluja aloittaa tai hankkiutua samoihin illanviettoihin kanssani, niin antaa nyt sitten olla. Toisaalta melkein toivoisi, että joku avautuisi Thomasille jostain, niin saisi tyyppi itsekin vähän kuoppia omalle tielleen, joka vaikuttaa yleisesti niin siloiselta ja helpolta.

Ja sitten toisaalta tuntuu, että hän on se sama pikku-Thomas, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja joka on palasina ja jonka kanssa oli niin hyvä olla. Ja tämä puoli on myös se puoli, jolla on se ajatus, että ehkä Thomas muuttaa mielensä, ehkä hän tajuaa, miten erityinen olenkin ja tajuaakin välittävänsä minusta enemmän kuin kaverista. Tuskinpa, mutta sitä ajatusta on erittäin hankala tukahduttaa kokonaan - korkeintaan se menee piiloon kunnes ponnahtaa taas esiin.

***

Taas uusi päivä ja uudet kujeet. Mitähän sanoisi? Olen vähän hajalla. Luin juuri Thomasin tilapäivityksen, että oli mennyt viettämään rauhallista sunnuntaita baariin pelaamaan jotain bilistä, tms. ja herännyt lattialla toisesta kaupungista. Jotenkin toisaalta tuntuu, että toivottavasti se tyyppi on ihan sekaisin, koska sitten hänellä ei menisi hyvin siinä nykyisessä elämässään, jossa on paljon uusia ihmisiä ja naisia, mutta ei minua tai suurinta osaa muista ex-osastokavereista. Juhannuksen suunnitelmat ovat täysin auki vielä. Sentään nykyisin tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat jopa epäsosiaalisempia kuin minä, joten eiköhän löydy joku, jonka seuraan voin lyöttäytyä.

Olin tutustumiskäynnillä ensimmäisen psykoterapeuttiehdokkaan luona. Jotenkin sitä taas kun summasi lyhyesti yhteen elämäni ja sen hankalimmat vastoinkäymiset, sitä heräsi taas siihen, että joo, kyllähän ne on oikeasti aika pahoja juttuja. Tämä psykoterapeuttiehdokas kylläkin hieman ärsytti vain olemuksellaankin, minkä lisäksi hän oli hieman liian helposti järkyttyvän oloinen. Rauhassa ihan naama peruslukemilla selitin ne paskat asiat, mutta hän sitten kauhisteli ja äännähteli, että voi ihme, kuinka noin voi olla, kuinka kukaan ei tehnyt lastensuojeluilmoitusta, sulla on varmaan ollut todella epätoivoinen olo, kyllä tässä tulee sekä vihaiseksi että surulliseksi. Seuraava tutustumiskäynti on ensi viikolla ja se oli kuitenkin se ensisijainen toiveeni pelkkien paperitietojen perusteella.

Jotenkin olen ollut hajalla ja olen hajalla. En tiedä miten muuten kuvaisin oloani. Sentään olen saanut vähän puhtia siitä Natalian luo menemisestä. Viisumia pitäisi hakea pian, mutta siihenkin tarvitsee kaikenlaista sälää. Junalippujakin katsoin jo ja Natalian kanssa juttelin ja hän sanoi, että voin viipyä niin kauan kuin haluan ja siellä heidän kämpässään on todella hyvin tilaa yöpyä. Eero tulee samaa matkaa yhden kaverinsa kanssa, joten lähinnä kai hengaa itsekseni, riippuen Natalian työvuoroista. En ole koskaan ennen käynyt Venäjällä. Toivon löytäväni sieltä sellaisia hienoja ja halpoja kenkiä ja vaatteita, joita Natalialla aina on.

Toisaalta juhannus ahdistaa, koska hajosin tosiaan perjantaina niin totaalisesti ja psyk. käynti on vasta ensi viikolla. Lisäksi juhannus tarkoittaa, että päiväkeskus on auki vain neljänä päivänä tällä viikolla. Eilen pysyin kasassa, koska tiesin, että tänään pääsee taas sinne. Nytkin lähinnä vain odotan, että pääsen sinne takaisin.

On paljon tehtävää, hajoan tähän arkeen. Eilen sain sentään maksettua sähkölaskun ja tilattua rotille ruokaa. Possu on heikentynyt ja se pitäisi viedä kai lopetettavaksi. Samoin pari muuta rottaa pitäisi viedä eläinlääkäriin, jotta saisin niille antibioottikuurin, koska ne rohisevat molemmat. Sitten on se viisumi ja sitä varten passikuva ja todistus matkavakuutuksesta. Niin ja tällä viikolla on lopultakin verikokeet, joihin siis sain lopultakin varattua ajan. Ja hammastani on alkanut vihloa, joten pitäisi varata se paikkausaika hammaslääkärille, kun eivät sitä sen tarkistuksen jälkeen lähettäneet vaikka lupasivat. Kaverillekin pitäisi soittaa, että ollaanko väleissä.

Viikonloppu meni lähinnä nukkuessa ja siinä, että lauloin itsekseni karaokena Evanescenen  My Immortalia. Kaunis biisi, sanatkin jotenkin sopivat tähän hajonneeseen fiilikseen. Hitto vieköön, kun en yhtään tiedä, mitä tekisin, sentään aamulla pääsee takaisin päiväkeskukseen, pitäisiköhän mennä vain nukkumaan?