Oli ihan kiva matka. Tosin vähän alkoi taas tulla Natalia-kiintiö täyteen ja varmaan hänelläkin alkoi tulla kiintiö täyteen minusta. Tänään suututti se, että kävi ilmi, että Natalia ei osta Helsingin joukkoliikenteeseen lainkaan lippuja, ja sanoi vielä, että on toiminut hyvin se, että kun näkee tarkastajan, tilaa kännykkälipun ja sanoo tarkastajalle että kun juuri nousin kyytiin ja siinä lipun ilmestymisessä kännykkään kesti todella kauan. Itse yritin järkeillä Natalialle, että julkinen liikenne on myös palvelu, josta käytettäessä kuuluu maksaa, tai muutenhan se on vähän kuin varastamista, tai sitten sitä voi ajatella siltä kantilta, että kun ostaa sen lipun (joka maksaa kännykkälippuna 2,40€ ja matkakortilla vielä vähemmän) niin tukee sitä että ne palvelut säilyisivät jatkossakin. Natalia vain sanoi, että ei hän halua tukea mitään sellaista, vaan ostaa rahoillaan mieluummin jotain muuta. No, hän kysyi sitten, että onko hän mielestäni huono ihminen ja minä sanoin, että kyllä vähän. En sitten tiedä että oliko tuokaan kivasti sanottu, mutta välillä todella ärsyttää Natalian asenne, kun tuntuu että hän ajattelee vain itseään.

En ole oikein tykännyt laivoista kauheasti, ja mehän mentiin Tukholmaan laivalla, oltiin siellä hostellissa yksi yö ja tultiin sitten laivalla takaisin. Ja huomasin kyllä, että minulle tulee välillä laivassa huono olo, kun se laiva keinuu ja sitä ei mitenkään pysty lopettamaan ja se hytti on pieni koppi jossain laivan pohjassa, jossa ei tietenkään ole mitään ikkunaa. Mutta sitten paluumatkalla mentiin baarikannelle ja otettiin muutamat juomat ja päätettiin istua hetkeksi katsomaan jotain bändiä. Ja se bändi olikin todella hyvä ja kuunneltiin niiden 45 + 45 minuuttia kestänyt kaksiosainen setti. Ei se mikään kuuluisa bändi ollut, joku bulgarialainen bändi joka soitti ensimmäisessä setissään kauheasti vanhoja hittejä. Tunnelma oli vain todella hyvä ja ehkä siihen vaikutti sekin, että bändin soittaessa tanssilattialla tanssi joko alle kymmenen- tai yli kuusikymmentävuotiaita. Jotenkin erilaista.

Lisäksi, bändin kosketinsoittaja oli mielestäni aika hyvännäköinen, joten se lisäsi musiikinkin kiinnostavuutta. Natalian mielestä bändin kitaristi (joka näytti minusta aika lailla samalta kuin Jussi Lampi) oli komein, mutta minusta se komein oli ehdottomasti se kosketinsoittaja, ja tietysti se, että hän oli nimenomaan kosketinsoittaja, lisäsi sitä hänen viehättävyyttään.

Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan tuntui siltä että ihastuin vähän. Toki olen ollut sinkku vasta aika lyhyen aikaa, mutta jotenkin olen kokonaan unohtanut sinkkuuden tämän puolen. Tai jotenkin ajattelin, että se on jotain mennyttä aikaa se tunne, kun useat eri miehet olivat kiinnostuneita minusta. Nyt vasta muistin, että niin, minähän saan katsella miehiä ja minähän voin halutessani vähän yrittää flirttaillakin heidän kanssaan. Muistin nyt tuolla laivalla, että minä todella pidin siitä joskus, sellaisesta aika viattomasta, vähän pitemmistä katseista ja hymyistä, jne. Jotenkin tuntui kyllä, että olin vähän ruosteessa, tuntui, että miten muka voisin hymyillä jollekin miehelle jota pidän viehättävänä, mutta sitten mietin, että en ehkä olekaan siinä niin huono mitä olen nyt ajatellut ja vaikka olisinkin, niin onko sillä niin väliä.

En tietenkään voi olla varma siitä, mutta minusta tuntui, että se kosketinsoittaja alkoi vilkuilemaan minua takaisin. Oltiin tosiaan Natalian ja sitten sen yhden miehen kanssa, ja sitten se mieskin jossain vaiheessa iltaa sanoi, että se kosketinsoittaja katsoo todella usein sinne meidän pöytään, mutta sanoi sitten, että ehkä tämä ajattelee, että me ollaan täällä hyvällä fiiliksellä katsomassa. Mutta minä ehkä koen, että tuo kommentti yhdistettynä siihen aikaisempaan kokemukseeni, koen, että voin suhteellisen perustellusti ajatella, että minä vilkuilin sitä kosketinsoittajaa ja hän vilkuili minua takaisin.

Jotenkin tuo kohotti itsetuntoa, vaikka tietenkään en voi tietää että onko tulkintani oikea. Mutta tuntui silti hyvältä. Jotenkin olen vain ajatellut, että kun on Natalian kanssa liikkeellä, ei vain huvittaisi mennä minnekään, koska Natalialla on niin upea pieni kroppa ja kalliita meikkejä ja vaatteita, ja hän on sellainen yökerho-ihminen. Aina kun synkistelen liikaa omaa olemustani, yritän palauttaa mieleen sen kun silloin noin 2,5 vuotta sitten oltiin Natalian ja Eeron kanssa lounaalla, ja sitten se tarjoilija tuntui ihastuvan minuun ihan täysin. En siitäkään tilanteesta tiedä kaikkea ihan tarkkaan, koska en puhu venäjää, mutta Natalia tulkkasi ja kuulemma mies sanoi kaikkea että olen todella kaunis ja kuin enkeli ja halusi välttämättä kirjoittaa siihen pieneen lautasliinaan yhteystietonsa minulle. Ja minulla ei ollut meikkejä, tukkaakaan en ollut mitenkään erityisesti laittanut ja se oli vielä oma alkuperäinen värini (johon en kovinkaan usein ollut tyytyväinen) ja minulla oli päälläni tavalliset farkut ja toppi.

Yritän tuota miettiä välillä sen takia, että jos kerran joku yksi mies on pitänyt minua Nataliankin seurassa jotenkin kauneimpana ja ihanimpana, vaikka näytin siltä miltä näytän joka päivä, niin loogisesti ajateltunahan siitä seuraa se, että en voisi olettaa automaattisesti, että 100% miehistä pitäisi Nataliaa yksinkertaisesti vain kaikin puolin parempana ja viehättävämpänä kuin minua. Nataliakin tuntuu ajattelevan niin ja siellä Venäjälläkin luuli aluksi, että se mies osoittaa ne kehunsa hänelle, kunnes mies korjasi, että ei kun tuo toinen nainen tuossa. Mutta jos voisin ajatella, että vaikka se yksi prosentti miehistä voisi pitää minua edes vähintään yhtä viehättävänä kuin Nataliaa, tai edes prosentin kymmenys tai sadasosa, niin sekin riittäisi minulle.

Siksi ehkä jotenkin tuntui niin erityiseltä edes se mahdollisuus, että se kosketinsoittaja vilkuili minua, koska ajattelen kyllä, että jos painaisin 30 kiloa vähemmän ja minulla olisi yhtä kalliita vaatteita ja meikkejä kuin Natalialla, voisin ehkä kokea olevani yhtä viehättävä. Tosin tavoitteenani on laitua vain 20 kiloa ja se riittäisi oikein hyvin, vaikka en olisikaan niin laiha kuin Natalia (koska välillä olen sitä mieltä, että Nataliakin on liian laiha), enkä myöskään aio käyttää suuria summia rahaa meikkeihin tai kaikenlaisiin kosmetologisiin hoitoihin tai vaatteisiin. Joten tuntui kivalta ajatella, että ehkä vaikka nyt painan enemmän kuin haluaisin, niin ehkä joku silti voisi pitää minua viehättävänä. Jotenkin olin kai tiedostamattani ajatellut vain, että se olisi mahdotonta. Mutta minulla on kai ihan kivat kasvot, vaikka tuntuu, että luontainen hymyni on liian leveä ja epäsymmetrinen, ja välillä teen tajuamattani ehkä outoja ilmeitä.

Mietin nyt, että ehkä en ole motivoitunut laihtumaan, kun tuntuu siltä, että se tavoitepainoni, johon pyrin, ei tunnu sekään olevan tarpeeksi laiha, tuntuu, että ei ole mitään mitä voisin tehdä, että tuntisin olevani oma itseni, mutta silti viehättävä. Ehkä nyt yritän jotenkin asennoitua toisella tavalla, yrittää ajatella, että voin olla viehättävä omalla tavallani, vaikka tuo "olla omalla tavallaan viehättävä" kuulostaakin sellaiselta kliseeltä joka sanotaan rumille ihmisille. Vaikka nyt kun minustakin otettiin kuvia siellä ruotsinmatkalla, niin kun katson osaa niistä kuvista, joissa olen vaikka Natalian kanssa, voin melkein ajatella, että olen joissain niistä kuvista melkein yhtä kaunis kuin Natalia.

Ehkäpä on sitten ensi viikolla jotain mietittävää terapiassakin kun se alkaa taas. Ehkä tähän loppuun voisin laittaa yhden ottamani kuvan Tukholmasta. Se ei ole oikein erityinen, otin sen vain jostain kadulta ja kuvassa on katua, mutta minusta se on ihan kiva. Ruotsi on kiva maa.

tukholma.jpg