Tänään ei mennyt töissä niin hyvin. Ei kaikki mennyt huonosti, mutta tuli yksi hankala puhelu ja se oli uusi palvelu ja kokonaan ruotsiksi, eikä siinäkään olisi välttämättä ollut vielä mitään niin pahaa, mutta kun se meni aluksi vähän odottamattomasti, menin sitten ihan lukkoon ja mieli tyhjeni ja sitten se meni tietysti vielä huonommin, minkä jälkeen menin taas enemmän lukkoon. Se on outo tunne, ihan tietynlainen. Istun paikallani ja tuijotan eteeni ja tuntuu osittain kuin olisin keskellä sumua ja muu maailma lakkaisi olemasta. Ensin erittäin hitaasti mielessäni yritän ymmärtää mitä se henkilö siellä puhelimen toisessa päässä haluaa, yritän kuunnella rauhassa ja panikoimatta. Kaikki tapahtuu jotenkin viiveellä ja kun olen lopulta poiminut muutaman ymmärrettävän sanan sieltä puheen joukosta, alan miettiä, että okei, mitähän tässä tilanteessa pitäisi ylipäätään tehdä, luen jotain ohjeita sieltä ja yritän samalla jotenkin ylläpitää sitä keskustelua (Niin sanoitte että on tällainen ja tällainen tilanne? Niin tällaisista tuotteista oli kyse?). Sitten kun saan selville että mitä pitää tehdä, pää on edelleen tyhjä ja sitten panikoin, kun en tiedä miten sanon oikeat fraasit ruotsiksi.

Tänäänkin sitten yritin sana kerrallaan kääntää lopulta niitä fraaseja, kun pää oli ihan tyhjä. Toistelin sitten muutamaa samaa lausetta, jotka osasin. Koko ajan taistelin itseäni vastaan että en sanoisi sitä mitä mieleen pälkähti, niin kuin esimerkiksi jotenkin minulla on panikoituessani jostain ihmeen syystä pakottava tarve sanoa "ett ögonblick, s'il vous plait". Ja jostain syystä meinasin myös jatkuvasti käyttää pronominia "ni" kun viittasin "heihin", eli "de", ja kun puhelun lopuksi yritin kerrata vielä että "he ovat teihin sitten jossain vaiheessa yhteydessä", niin jostain meinasi tulla "skulle" siihen, mutta aloin sitten heti miettiä että se ei varmaan ole oikein ja sitten yritin siinä siis samalla kun jo puhuin sitä lausetta, muistaa, että mikähän on "will" ruotsiksi, siis futuuriin viittaava apuverbi, mutta en kai minä nyt sitä siinä kesken kaiken enää muistanut, joten hoin vain "de kontaktar dig". Ai niin, ja sen sijaan että olisin sanonut "och" niin sanoinkin sen saman ranskaksi, "et". Se kävi kerran ja huomasin sen heti sanottuani ja panikoin luonnollisesti lisää.

Työkaverit olivat kyllä rohkaisevia ja vieressä istunutkin sanoi puhelun lopussa että ihan hyvin se meni, mutta se tuntui ihan hirveältä. En tiedä menikö se kaikki niin huonosti kuin miltä se tuntui, koska ymmärsin kuitenkin sen hänen asiansa (niin ainakin uskon) ja sain laitettua sen soittopyynnön eteenpäin ja varmasti tälle henkilöllekin sain sanottua sen tärkeimmän, että en itse näe niitä tilauksia, mutta laitan soittopyyntöä niin häneen ollaan yhteydessä. Kovin epähienosti tosin varmaan ja se tuntuu jotenkin suurimmalta ongelmalta. Mutta melkein itkin tuon puhelun jälkeen ja joka kerta kun se tuli myöhemmin päivän aikana mieleen. Nyt aion tänään vielä tehdä entistä kattavamman listan fraaseista joita voin sanoa tuollaisissa tilanteissa, jotta ei enää ikinä käy näin. Uskon kyllä että se varmaan menee paremmin ihan jo silläkin että en panikoi, mutta sitä panikointia on hankala lopettaa jos se pääsee alkamaan. Ja jos voisin sanoa edes hienosti ruotsiksi sen että "teihin ollaan yhteydessä", niin sekin olisi jo paljon, koska "de kontaktar dig" kuulostaa vain niin brutaalilta.

On töissä yhden kerran soittaja kysynyt sitäkin että puhunko saksaa, ja siihenkin sitten sanoin että puhun vähän, mutta englanniksi hoituu varmaankin paremmin. Ei meillä ole edes mitään saksankielistä palvelua, joten en edes tiedä saisiko sitä puhua vaikka osaisikin (palvelun laadun on oltava tasaista, joten on tietyt rajat joiden yli tai ali ei saa mennä), mutta jotenkin kaiken tämän jälkeen tuntuu että en minä osaa mitään. Mukamas viidettä kieltä opiskelin tuota latinaa opiskellessani, mutta lasketaanko sitä jos kerran en osaa kunnolla niitä aikaisempia? No, kun en kerran päässyt vaihtoon, niin syksyllä pitäisi olla kyllä sitten tilaa kursseille, niin ehkä kokeilen opiskella vaihteeksi näitä vanhoja kieliä ja yrittää jotenkin saada ne sellaiseen kuntoon että en ainakaan sekoittaisi niitä jatkuvasti. Ranskaa en kyllä varmaan yritä palauttaa mieleen ainakaan tässä kohtaa, mutta saksaa voisi kyllä, kun sitähän olen opiskellut kuitenkin viisi vuotta, joten ei se ole ihan kokonaan voinut kadota mielestä. Ruotsiahan on joka tapauksessa yliopistolla kun on se pakollinen ruotsinkurssi, mutta voisi sitä ennen käydä jonkun "valmentavan" kurssin jollaisia näyttää yliopistossa olevan. Tulisi vähän varmuutta siihen ruotsin käyttöön töissäkin. Ei sillä, meillähän on töissä myös suomenruotsalaisia, jotka tulevat luonnollisesti osaamaan sitä aina paremmin, mutta ei se voi olla niin vaikeaa, jossainm vaiheessa olin jo aika itsevarma ruotsin käytöstä ja minusta tuntui että olin hyväkin siinä. Eli ei minusta tunnu, että tämä olisi mitenkään liikaa vaadittu, että opettelisin ruotsia sen verran nyt tässä kohtaa että ei tarvitsisi panikoida ja sotkea ranskaa siihen koko ajan.