Kävin keskuksella tänään. Oli ihan jees, vaikka meni todella myöhään yöllä, kun yritin nukahtaa, niin piti nousta ja laittaa valot päälle ja tarkistaa, ettei se Ring-tyttö ole sänkyni kummallakaan puolella. Jotain 20 kertaa ehkä, minkä jälkeen vain laitoin kaikki huoneen valot päälle ja päätin valvoa vielä. Aamulla oli vaikea nousta.

Jaska ei ollut keskuksella, laitoin hänelle viestiäkin, että missäs sitä ollaan, mutta hän oli vain kotona. Ei kuulemma ollut fiilis tulla paikalle. Ajauduin vaihteeksi riitaan sen yhden ärsyttävän naisen kanssa. Puhuin yleisesti tästä hammaslääkäri-paniikistani, mutta tämä nainen sitten sanoi siihen, että hän kyllä pelkää ihan yhtä paljon hammaslääkäriä kuin minäkin, mutta ei hänelle vain ole tarvinnut mitään nukutusta. Kuulemma minun pitäisi vain ottaa parempi asenne, mennä takaisin normihammaslääkärille ja hoidattaa hampaani kuntoon, eikä vain pelleillä. Lisäksi kun keskusteltiin parin kola-addiktin kanssa kolan vaikutuksesta hampaisiin, tämä nainen sanoi, että ei se oikeasti vaikuta paljon yhtään vaan kyse on siitä, että harjaa hampaat oikein, jne. Tuohon kyllä sanoi minun lisäksi moni muukin, että miten se muka voisi olla vaikuttamatta, kun se saa aikaan happohyökkäyksen ja se on aina pahaksi hampaille, ja kola on vielä sellainen erityisen paha, eikä siinä ole oikein muuta kuin sokeria.

Tähän se nainen sanoi sitten, että hän vain TIETÄÄ, että turha siitä on enempää puhua. Minä sitten heitin kuitenkin, että ai jaa, oletko ammattilainen? Tuhahti sitten että no en, mutta tiedän vain omalla kokemuksellani. Sitten hän alkoi väittämään, että oikeasti hän on sitä mieltä, että ihmisruumis TARVITSEE sokeria, että ilman sitä ei toimi kunnolla. Siihen vaihteeksi minä sanoin, että se on sitä "sokeria", mitä saa hiilihydraateista, eikä suinkaan sitä valkoista sokeria, mitä myydään kaupoissa. Hän kuitenkin väitti edelleen, että ei kun ihminen vain tarvitsee sokeria, piste.

Sitten jossain vaiheessa kun ruvettiin porukalla pelaamaan taas yhtä peliä, josta hän ei pidä, niin hän sanoi, että ei jumalauta, hän kyllä joskus pöllii sen ja polttaa. Siinä kohtaa taas verenpaine nousi, mutta en sitten sanonut kuitenkaan mitään, koska en nyt ihan väkisin halua lietsoa erimielisyyksiä. Kuitenkin yksi tyyppi siinä sitten kysyi häneltä, että onko se muka häneltä jotain pois, jos me muut tykätään pelata jotain peliä. Ei sitten vastannut siihen, vaan lähti vain pois. Myöhemmin lähdin terapiaan samaan aikaan kun tämä nainen oli lähdössä, mutta selvästi pitää minulle nyt jotain mykkäkoulua tai jotain, kun ei sitten sanonut mitään.

Ahdistaa. Siksi rupesinkin kirjoittamaan, että en ahdistuisi niin paljon ja itkisi taas. Jaskan kanssa jotain juttelin, kyselin, että olisiko tänään jotain menoa porukalla ja tiedustelin varovasti, että mikä fiilis hänellä on, mutta hän vain sanoi, että ei ainakaan mikään ryhmäfiilis. Sitten kysyin, että miten sitten kaksinfiilis, mutta hän sanoi, että ei ole sekään. Itselläni olisi ollut, mutta en sanonut siitä mitään, kun en halua painostaa Jaskaa.

Tämä ahdistus alkoi pahiten, kun äskettäin klikkasin Facebookiin ja sitten siinä näkyi uutisvirrassa yhden naisen kommentti yleisesti päivään liittyen, mihin sitten Thomas oli kommentoinut, että mikä meno tänään, mitä jos hän tulisi vaikka käymään, haluaisitko ensin tulla tsekkaamaan meidän keikan. Tuo on yksi niistä, joka oli joskus Thomasiin ihastunut, se, jonka tapasin syntymäpäiväni Thomasin luona ja joka sanoi, että ai sinä olet se Amia. Hänelle Thomas tosiaan antoi pakit, mutta silti tämä nainen on yksi niistä Thomasin "kaveritytöistä", joita voi pussailla poskelle ihan yleisesti.

Sattuu, vaikka juuri kirjoitin, että tajusin, että en olisi halunnut Thomasia sellaisena kuin hän oli, joka tosi useisiin naisiin oli vähän liian läheisissä väleissä. Tässä samalla kun kirjoitan, taustalla soi Nightwishin Slow Love Slow, jonka laitan aina alkamaan alusta ennen kuin se ehtii edes loppuun. Se on jotenkin juuri sopivan ankea tähän hetkeen.

Terapiassa tajusin, että olen vain koko viikon ollut ihan sekaisin ja olen vieläkin. Terapeuttinikin yritti "maadoittamista", kun vain itkin sellaisia pieniä kyyneleitä samalla kun kerroin viikosta, ja tärisin tuolissani. Hän sanoi, että vaikutan tosi jännittyneeltä ja että se on elimistön luontainen reaktio, joka kyllä on vähän pielessä nykymaailmassa, kun stressaavat tilanteet saavat aikaan sellaisen jännittyneisyydestä tärisevän olon, jossa on valmis joko taistelemaan tai pakenemaan sekunnin murto-osassa, jos tarve tulisi. Hän sitten yritti kysyä minulta, että eihän nyt tässä tällä hetkellä tai muutenkaan tänään tai huomenna ole tiedossa mitään sellaista, jota pitäisi niin paljon pelätä.

Lisäksi tajusin, että olen ottanut huiman harppauksen taaksepäin, mistä on merkkinä tämä jatkuva jännittyneisyys ja tärinä, sekä syömisen epäsäännöllisyydet, heikotus ja itkuisuus ja sitten tämä nukkumista edeltävien pakko-oireiden palaaminen näin voimakkaina todella pitkän ajan jälkeen. Terapeuttini sanoi, että se on ihan normaalia, mutta itse en oikein ymmärrä, miten tuntuu, että olen vieläkin suunnilleen jossain shokissa, kun olo on todella irtonainen maailmasta ja haluan vain eristäytyä kotiini, laihtua, ja siivota, jotta kämppä olisi sellaisessa kunnossa, että kehtaisi kuolla. Kaikki pikkuasiatkin saavat minut ihan sekaisin, en muistanut terapiassa yhtään, monesko päivä oli, sen muistin, että oli perjantai, mutta sekin tuntui niin etäiseltä ja epätärkeältä asialta.

Nyt siis vain istun sängylläni, kuuntelen uudestaan ja uudestaan Slow Love Slow:a, tärisen tauotta ja vain itken. Ajattelin, että yrittäisin laulaa tuota biisiä, kun laulaminen saa hengityksen tasaantumaan automaattisesti, mutta en vain voinut laulaa muutamaa sanaa pitemmälle, kun minua itkettää niin paljon, että en vain pysty edes laulamaan. On niin yksinäinen olo taas. Erillinen. Kuin että olisin jotenkin erillinen koko muusta maailmasta. Jaskallekaan ei voi soittaa, eikä hänen luokseen mennä, kun ilmeisesti hän ei jaksa minua tänään. Jos silti sanon että tarvitsen sinua nyt, niin hän itse ahdistuu ja sanoo, että aina minä olen vaatimassa jotain, ja että hän ei vain jaksa sitä, miten minä hajoilen koko ajan. Parempi olla vain sanomatta mitään, niin ehkä sitten joskus saan edes jotain, mitä tarvitsen silloin kun hänelle sopii.

Ehkä otan vain rauhoittavan tai pari, niin sitten ehkä herään joskus huomenna puolenpäivän aikoihin, niin ehkä silloin olisi sitten jotain muuta kuin yksinäisyyttä ja itkemistä. Tuntuu tyhmältä olla yhtäkkiä henkisesti näin palasina, jonkun tyhmän jokapäivän asian kanssa, jollainen hammaslääkäri kaikille normaaleille on. Ja kai tämä menee ohikin, mutta nyt vain on niin surullinen olo, että sitä on vain vaikea kestää. Yritän pitää lohtuna tuota tuon biisin typerää ja epäloogista lausetta: "only the weak are not lonely." Thomasinkin piti tietysti nyt sattua uutisvirtaan muistuttamaan siitä omasta niin rikkinäisestä sydämestäni.

Ehkä sitä menisi taas suihkuun lämmittelemään ja yrittämään sitä rentoutumista, jos tärinä loppuisi vihdoin.