Päivän nolaus

Alf: "Sä tykkäsit käyttää kieltä. Kun suorastaan tungit sitä mun suuhun välillä."

***

Joo, me juteltiin siitä suutelemisesta ja Alf siinä sitten innostui käymään läpi niitä yksityiskohtia. Hän käytti kyllä hymiöitä ja kaikkea, mutta minä olisin ollut valmis vaikka kuolemaan noloudesta tuon lausahduksen kohdalla. Tuntui siltä, että nyt kyllä iho kärventyi, kun punastuin niin järkyttävästi, vaikka keskustelu käytiin sentään vain mesen välityksellä. Tuo nolottaa vieläkin. Siitä tulee niin kauhea kuva itsellä mieleen, kun käyttää ilmaisua "tunkea kieltä suuhun". Luoja. Alf kyllä sitten sanoi, että se oli ollut hänestä ihan huippua ja tuntui kuulemma hyvältä (ja paremmalta kuin Odéen kanssa), mutta minulle jäi kyllä siitä huolimatta sellainen fiilis, että luoja, en kyllä enää ikinä tee mitään tuollaista. Oikeasti. Haluan pyyhkiä tuon kohdan pois historiankirjoista. Kamala.

Ja vähän tuli myös kinaa, kun menin kysymään, että pussailiko Alf myös Odéen kanssa. Ja kuulemma pussaili muutamaan kertaan. Ei ollut siis Alfille ensisuudelma, vaan toinen. Siis toisen ihmisen kanssa. Minua tietysti harmitti hemmetisti ja tuli taas jotenkin mustasukkainen olo ja sellainen, että kiva, kun minulle oli ensisuudelma ja Alfille vaan joku random-kerta. Siitä sitten sain jotenkin kinattua aikaan riidan, johon sitten lopulta kyllästyin ja ehdotin välirauhaa. Todella aikuismaista käytöstä minultakin taas.

Sitten tuli hiljaista ja minä yritin palata sitten siihen aiheeseen, joka oli ollut ennen sitä kinaamista. Alf oli kysellyt minulta, että olisinko halunnut sanoa lauantaista jotain tai että oliko jokin erityinen tapahtuma lauantaina, joka jännitti tai pelotti minua. Joo, tyyppi melko varmasti halusi päästä puhumaan juuri siitä suutelusta. Ja sitten kun kysyin häneltä, että oliko hänelle jäänyt mieleen jotain, mitä hän olisi halunnut sanoa lauantaista ja sitten kysyin, että oliko hänellä ollut silloin siis kivaa. Siitä sitten Alf alkoi kysellä niistä suutelemisista ja analysoi niitä ihan liikaa. Kyseli kaikkea tyyliin: "Mitä ajattelit sillä nimenomaisella hetkellä?" Minä sitten yritin sopertaa joitain vastauksia, joista ei kävisi ilmi, että olin niin noloissani kuin kukaan vain voi olla. Vieläkin nolottaa ja hävettää niin, että posket hehkuvat yhä ja tekisi mieli hakata päätä näppäimistöön.

Tänään oli huono päivä. Ja eilen. Ja lauantaina illalla. Viilsin lauantaina taas ja itkin ja minulla oli niin surullinen olo. Sama jatkui eilenkin ja mielessäni pyöri vain se, että kaikki on liikaa, että teki mieli karata vain siksi, että pääsisi pois. Että voisi lähteä ja ajatella, ettei koskaan tule enää elävänä takaisin.

Tänään aamulla olo oli vähän parempi, mutta se huononi sitten myöhemmin. Ahdistuin ja itketti ja olo oli epäkiva. Se oli juuri syömisen jälkeen ja silloin on yleensä se aika, kun minä ja Alf saadaan useimmiten olla kaksistaan olohuoneessa, mikä tarkoittaa Alfille nähtävästi sitä, että silloin on käpälöintiaika. Mutta minulla oli hermostunut olo ja kävin vähän väliä kirjahyllyllä etsimässä jotain kirjaa, jota voisin edes selailla, jotta Alf ei kunnolla innostuisi siitä käpälöimisestä. Ei sitten onnistunut. En pystynyt keskittymään edes sen vertaa, että olisin pystynyt selailemaan mitään kirjaa, edes kuvia tai mitään. Ja oikeastaan heti kun istuin alas, Alf alkoi kosketella minua.

Minä sitten yritin vääntelehtiä hieman, että Alf tajuaisi, että nyt en ole koskettelutuulella, mutta ei mennyt perille. Sitten nousin yhtäkkiä ylös sohvalta ja menin istumaan läheiseen nojatuoliin. Ja sitten menin taas kirjahyllylle ja palasin Alfin viereen. Ja kun käsi palasi taas, nousin taas ylös. Sitten hain paperia ja otin kynän, jotta voisin piirtää, jotta se lievittäisi sitä kauheaa oloa. Alf kyseli koko ajan, että mitä teen ja saako hän katsoa ja mitä piirrän, jne. Olin vaitonainen vastauksissa, koska en ollut juttutuulella. Kun tuherrus oli valmis, irrotin paperin lehtiöstä ja rypistin sen. Sitten lähdin huoneesta ja vein sen rypistetyn paperitollon laukkuuni.

Kävelin ympäriinsä jonkin aikaa. Sitten palasin taas olohuoneeseen - josta Alf oli juuri lähtemässä. Menin istumaan sohvien nurkkaan ja asetin kummallekin sivulleni yhden tyynyn "muuriksi". Alf sitten tuli ja istui mahdollisimman lähelle. Osittain hän istui toisen muurityynyn päälle, joten hän sitten otti sen käsiinsä ja siirsi pois, koska luonnollisesti se oli tiellä, koska se oli hänen ja minun välillä. Minä sitten pyysin sen tyynyn takaisin ja yritin sulloa sitä siihen väliin, missä se oli ollut. Se ei mahtunut, joten hetken mulkoilun jälkeen minä sanoin: "Tämä tyyny haluaa olla tässä kohtaa, mutta se ei mahdu siihen, joten koska mä en pääse tännepäin, niin sun pitää mennä sinnepäin, jotta se mahtuis."

Alf otti sitten itseensä ja sanoi, että hän voi kyllä lähteäkin. Hän häipyi aina välillä hetkeksi, mutta palasi sitten takaisin. Ja istui kauemmmaksi. Ja minä itkin, kun oli niin paha olo, mutta sen sijaan, että Alf olisi antanut minun olla, hän grillasi minua kysymyksillään. "Mikä sulle tuli? Teinkö mä jotain? Meneekö toi itsestään ohi? Voinko mä tehdä jotain? Haluatko että mä lähden? Mistä sä tulit noin surulliseksi? Koska sä tulit surulliseksi? Et sä vaikuttanut surulliselta silloin aamulla, mutta olitko silti?" Ja ennen kaikkea maailman kaikkeuden tärkein kysymys päätellen siitä, että Alf jankutti siitä ties miten monta kertaa: "Miksi sä rypistit sen paperin, mutta veit sen silti laukkuun?"

Minä sitten murisin hänelle vähän jotain ja lopulta hän häipyi osastolta kesken, sanomatta minulle sanaakaan. Jäi vähän paha maku siitä. Mesessä kyllä sitten selvitettiin tuo ja minä selitin hänelle sen, että miten joskus tulee sellainen surullinen ja paha olo, että ei halua puhua, eikä tulla kosketetuksi. Se meni ihan hyvin. Hävettää kuitenkin se osuus, kun jauhoin taas Odéesta ja siitä, että onko Alf myös tunnepuolellisesti pelissä mukana.

Ihan mielenkiintoista sinänsä, että vaikka Alf teki hyvin selväksi, että ei yritä huijata minua tai mitään, vaan että välittää minusta todella paljon myös ihmisenä, niin kun heitin esimerkkinä sen, että jos hänen pitäisi olla vaikka viikko kokonaan koskematta minuun, niin olisiko minun seurassani oleminen kuitenkin miellyttävää ja kiinnostavaa. Hän ei vastannut tuohon suoraan lainkaan, mutta perusteli koko ajan, että onhan se ihan luonnollista, että jos tuntee vetoa toiseen ihmiseen, niin sitten haluaa myös kosketella tätä. Minä kyllä omasta mielestäni tunnen jonkinlaista "vetoa" Alfiin, mutta jos sovittaisiin, että viikkoon ei kosketa, niin en usko, että se olisi lainkaan mikään maailmanloppu minulle. Olisi oikeastaan todella kivakin, kun voisi "vain" jutella.

Mutta on aika surullinen ja väsynyt olo. Viimeinen viikko osastoa ja tulee jo pakokauhu, että miten ihmeessä minä selviän sitten heinäkuun... No, juteltiin Alfin kanssa tosi paljon silloin lauantaina elokuvista ja sen jälkeenkin molemmat totesimme, että olisi kiva katsoa joskus jotain elokuvaa yhdessä. Ehkä voin pyytää Alfia leffaan. Siellä ei kyllä sitten pussailtaisi, jotta leffa ei menisi ohi. Ei ainakaan kielen kanssa. Enää ikinä.