Oli vähän raskas päivä tänään. Skippasin vaihteeksi yhden tunnin yliopistolla, koska en vain jaksanut herätä. Hyppytunnin jälkeisille luennoille menin kuitenkin, ja sitten heti kun sieltä pääsin, piti kipittää bussiin ja mennä katsomaan yhtä Jaskan kuuntelemista laulajista, jota haastateltiin ja joka esitti sitten sen jälkeen muutamia (=ihan liian monta) kappaleitaan. Jaskan kanssa joskus viime aikoina puhuttiinkin, että vaikka se aluksi tuntui jotenkin hankalalta, kun tykättiin molemmat tosi erilaisesta musiikista, niin nyt se tuntuu aika hienolta, koska sitä kautta on saanut jotain ihan erilaisia kokemuksia. Nytkin olin laajentamassa taas musiikkikuvaani, vaikka ei todellakaan ollut minuntyylistäni musiikkia. Ylipäätään jos laulaja haastattelussa sanoo, että hänelle ei ole niin väliä, että onko se kappale hyvä, tai onko siinä miellyttävä melodia, ja sitten kertoo jostain kappaleestaan, josta kuulemma jätti melodian kokonaan pois, koska se olisi vienyt merkitystä pois siltä sanomalta, niin ehkä tuosta jo pystyy aika hyvin päättelemään, että se ei ole minun juttuni. Mutta kuten ne räppäritkin, joita yhdellä keikalla kävin Jaskan kanssa kuuntelemassa, tämäkin tyyppi kuulosti paremmalta livenä kuin netistä kuunneltuna. En oikein tiedä että mikä siinä on, että kun livenä näkee jotain musaa, niin se on jotenkin siedettävämpää kuin jos sitä kuuntelee vaikka koneelta.

Suunniteltiin, että mennään tällä viikolla myös yhteen pubiin kun siellä on pubivisa. Ollaan viime aikoina kierretty useammassa pubivisassa ja tämän pubin visasta pidin eniten. Todella monessa paikassa pubivisa on käytännössä musavisa, ja minä en vain tiedä mitään. Jaska on niissä musiikkikysymyksissä ihan hyvä, hän tietää todella paljon, mutta minun mieleni toimii aivan eri tavalla. Tunnistan kyllä biisejä, että tämän olen kuullut ennen siinä ja siinä yhteydessä, mutta siitä ei ole vain hyötyä missään tietovisassa. Paitsi kerran kun piti tunnistaa joku biisi ja sen esittäjä, Jaska tunnisti, että biisi oli nimeltään "Pianoman", niin minä jotenkin satumaisesti pystyin saamaan mieleeni, että se on Billy Joelin kappale. Tiesin siitä itse biisistä kuitenkin vain, että tämä on se, jonka Ari Koivunen esitti Idolsissa joskus, ja sitten että kyseinen kappale mainitaan yhdessä Sinkkuelämää -sarjan jaksossa. En ymmärrä, miten minun on todella vaikeaa painaa mieleeni kappaleiden nimiä ja esittäjiä, mutta sitten muistan jostain tv-sarjasta, että biisi mainitaan ja muistan missä jaksossa ja missä tilanteessa ja kuka sanoo ja missä yhteydessä.

Mutta olisi tälle viikolle taas läksyjä joita ehkä voisi ruveta tekemään jo vähän aikaisemmin, että sitten ei aina viimeisenä iltana menisi niin pitkään. Ja unirytmiä pitäisi korjata, koska ei vain toimi, että en jaksa nousta yliopistolle, kun muutamaan poissaoloon per oppiaine on vain mahdollisuus ilman lisätehtävien tekemistä. Toistaiseksi on tosin korkeintaan yksi poissaolo per oppiaine, ja kun kohta on tunnit puolessavälissä, niin ei se kai ole niin paha. Ja kurssien puoliväli tarkoittaa myös sitä, että kohta on perioditauko ja silloin pitää vaihteeksi kirjoittaa essee, ja minä olen vain niin huono luomaan tekstiä englanniksi. Se ei tule yhtään luontevasti, vaan pikemminkin joudun koko ajan taistelemaan sitä vastaan, että en ajattelisi suomeksi niitä asioita ja vain kääntäisi niitä ajatuksiani sanasta sanaan englanniksi.

Jaskalle tuota valittelin tänään ja hän sanoi sen saman mitä terapeuttini sanoo vähän väliä, että oppimassahan minä siellä olen, eikä siellä olla sen takia, että oltaisiin jo ammattilaisia jokaisessa asiassa. Ja kun viime viikolla mietin terapiassa sitä että mikä siellä yliopistossa sitten niin rasittaa minua, jos kerran tykkään enemmän tai vähemmän jokaisesta kurssista ja olen vain niin innokas oppimaan. Ilmeisesti ongelma on se, että minun on vaikea suhtautua siihen, että en osaa jotain. Olen vasta tuon jälkeen tajunnut, että se näkyy todella monessa asiassa ja vaikuttaa oikeasti aika paljon. Vähän niin kuin uutena vuotena oltiin Jaskan kanssa ampumassa niitä raketteja ja sitten minulla meni hermo siihen kun en saanut sitä sytytinnarua syttymään, ja jossain vaiheessa todella lapsellisesti heitin sytkärinkin vain maahan. Ja nykyään kun Jaskan kanssa pelataan jotain peliä kaksinpelinä, niin jos tulee joku vaikea kohta, niin pian jo sanon, että näköjään en vain osaa.

En ole tajunnut tuota ennen ja se tuntuu todella lapselliselta käytösmallilta, mutta jotenkin minua vain alkaa turhauttaa noissa tilanteissa niin paljon, että se on aika raskasta. Yritän kyllä, ja jatkan yrittämistä yleensä vielä senkin jälkeen kun olen useampaan kertaan sanonut, että en vain osaa, ja yleensä sitten lopulta jokin onnistuu edes. Mutta se matka, tietämättömästä tietävään, on todella epämiellyttävä ja minun on ainakin vaikea kestää sitä. Mutta yritän opetella, ja pakkokin on, kun yliopistolla tulee koko ajan vastaan asioita, joita en vielä osaa, tai joissa en ole hyvä.

Mutta menee ihan hyvin, vaikka väsyttääkin aika paljon vähän väliä.