Päätä särkee taas niin kauheasti. Tai pitäisikö sanoa ”edelleen”. Tämä on kolmas päivä yhteen menoon. Päänsärky ei ole hellittänyt otettaan hetkeksikään. Kun menee nukkumaan, päätä särkee ja kun herää kymmenen tuntia myöhemmin, särky toivottaa hyvät huomenet. Tänään kävin pihallakin ja söin, mutta ei mitään vaikutusta. Päänsärky tai joku muu saa minut kauhean väsyneeksi. Voisin nukkua varmaan vaikka koko päivän.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta pihalla leikin taas kameran kanssa. Siitä on tullut minulle jotenkin kumma tapa. Räpsin kuvia ja yritän ottaa hienoja kuvia. Olen wannabe-taiteilija. En osaa kirjoittaa, enkä soittaa, enkä piirtää, enkä valokuvata. Minä vain haluaisin osata. Mutta en osaa tarpeeksi hyvin. Se harmittaa minua.

 

tiainen.png

 

Tuo kuva on otettu itse asiassa sisältä. Ikkunan läpi ja vielä zoomilla, mutta se näyttää ihmeen hyvältä. Ottaen huomioon senkin, että tuo lintu ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan. Otin siitä ties miten monta kuvaa, mutta niissä näkyy vain tuo pallo ja sitten jonkinmoinen möykky. Tykkään sellaisista kuvista, joissa näkyy silhuetti valoa vasten. En tiedä miksi. Tuo on sinitiainen. Joskus nuorempana tykkäsin kauheasti linnuista ja minulla oli pieni punainen lintukirja, jota luin kauhean usein ja josta opettelin lintujen kuvia. Tykkäsin kauheasti linnuista ja tykkään edelleen, mutta en ole tänä vuonna edes talviruokkinut niitä. Vain liian kiire koko ajan. Liikaa ajatuksia. Liikaa mukatärkeitä asioita, joiden pariin hukkaan itseni.

 

pisaroita.png

 

Huomasin, että talon nurkille on laitettu taas sadevesitynnyrit. Ne on aina kesäisin. Sitten kerätään vettä ja kastellaan sillä kasvimaata. Niihin menee kaikenlaisia ötököitä, niitä sukeltajia, sellaisia sukeltajakuoriaisia. Minä otin niitä pienenä erilliseen sankoon ja laitoin hiekkasihdin sangon päälle. Siellä oli kiviä pohjassa ja risuja ja kaikkea sellaista. Ne kuoriaiset olivat lemmikkejäni. Minulla oli pieni haavi ja kesäisin juoksin ympäri pihaa ja pyydystin kaikenlaisia ötököitä. Sitten laitoin ne sinne sukeltajakuoriaisen sankoon ja katsoin, miten kuoriainen tuli pohjalta ja söi tuomani uhrin.

 

Yksi isoin oli suunnilleen viisisenttinen. Pienemmät taisivat olla eri lajia, mutta en minä sitä nyt silloin tajunnut. Niiden pienten saattoi antaa kiivejä sormelle ja mönkiä kättä pitkin hetken. Se oli hassua ja se kutitti. Mutta kun erehdyin päästämään sen isoimman – jonka nimi oli Pikku-Pete – lähelle sormeani, se puri siihen ja se sattui niin hemmetisti. Siitä lähtien olen ollut hyvin varovainen noiden kuoriaisten kanssa.

 

jpuu.png

 

Omenapuu. Jäässä. Minä en tykkää omenista, en ole koskaan tykännyt. Meillä on neljä omenapuuta. Yksi oli vanha ja yhtenä syksynä, kun tuli paljon omenia, se halkesi keskeltä ja kaatui puoliksi. Loppu puoliska katkaistiin vähän aikaa sitten. Vanhan puun kannosta kasvaa kuitenkin uusi taimi. Tykkäsin siitä puusta, vaikken tykkääkään omenista. Puut on kivoja.

 

katto.png

 

Tuo on itse asiassa minun huoneeni ikkunan yläpuolelta. Kiipesin katonrajaan ja keksin, että vau, tuostahan saa hienon kuvan. En ole koskaan kiivennyt katolle. En sanoisi, että pelkään korkeita paikkoja, mutta en vain kauheasti tykkää niistä. Ja miksi kiivetä katolle? Eihän siellä mitään ole. Tuo, mitä kuvassa näkyy, on katon tikapuut, joita pitkin nuohooja pääsee nuohoamaan savupiipun. On luntakin hieman. Yöllä satoi. Nyt ulkona sataa jotain lumen ja veden väliltä.

 

rysts.png

 

Ei ole jääpuikkoja niin kuin aikaisemmassa kuvassa. Tuo on sitä paitsi eri kulmasta kuin se talvinen kuva, jossa oli se jääpuikko. Otin tuostakin kuvan. En tiedä miksi. Tykkään vedestä. Jäästä. Siitä on helppo ottaa kuvia, kun se ei pääse pakoon, mutta se ei ole silti kauheasti samanlaista koskaan.

 

maisema.png

 

Tuo todistaa, että olen poistunut jopa kotipihasta tänään. Kävelin tuohon pellonlaitaan, vaikka ei siihen edes pitkä matka ole. Olen ottanut tuosta kohtaa ties miten monta kuvaa. Se on tuollainen rauhallisen ja maalaisen näköinen. Kaikissa muissa suunnissa on puita ja taloja. Ei tarvitsisi tosin kävellä kuin pari kilometriä, niin olisi jo jotakuinkin keskellä ei mitään, mutta miksi mennä niin pitkälle, kun voi kävellä vain parisataa metriä tuohon pellonreunaan? Tuo kuva on pikemminkin informatiivinen kuin hieno. Tuollainen sää täällä on. Tuon verran lunta. Näyttää harmaalta, eikö näytäkin? Samoin kuin muissakin kuvissa. En ole ottanut niistä väriä pois tai mitään, vaan ne ovat ihan oikeassa sävyssä. Ne voisivat olla melkein mustavalkokuvia. Täällä on koko ajan vain niin harmaata.

 

lamppu.png

 

Tuo oli taas wannabe-hieno valokuvayritys. Tuo on kuutisen metriä korkea katuvalotolppa. Kun täällä on kerran satanut sitä jäistä tihkua, niin tuo tolpan pinta oli ihan jäisen aaltoileva. Tuo tolppa näyttää kauhean lyhyeltä noin kuvattuna. Mietin, että pitääpä joskus kesällä kuvata tuo sama tolppa noin uudestaan. Saa kuvan taivaasta ilman että se näyttäisi olevan pelkkää kuvaa taivaasta.

 

Varmaan otan taas pian lisää migreenilääkettä ja menen nukkumaan hetkeksi. Ja varmaan haen kylmägeelipussin pakastimesta ja jäädytän niskani sillä. Se auttaa hieman joskus. Ja jos kuuntelen musiikkiakin, niin särky voisi hellittää edes hetkeksi. Kun se hellittää, niin on helpompi estää sitä palaamasta. Kun päätä särkee, niin sitä särkee täsmälleen niin kauan kuin sitä huvittaa särkeä. Mikään lääke ei auta, ei edes migreenilääkkeeni. Se toimii kylläkin suhteellisen hyvin estämään päänsärkyä, kun päätä ei särje. Mutta sitten kun ajattelee, että hei, eihän tätä estolääkitystä enää tarvitse, kun päätä ei ole särkenyt, niin sitten se kipu taas iskee.