MATIKAN YO-KIRJOITUKSET HUOMENNA!!!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

2 PÄIVÄÄ ENGLANNIN KIRJOITUKSIIN!!!

5 PÄIVÄÄ KEMIAN YO-KIRJOITUKSIIN!

14 PÄIVÄÄ BIOLOGIAN YO-KIRJOITUKSIIN!

 

***

 

Ei varmaan uskoisi, mutta minulla on melkein luottavainen olo. Okei, ehkä luottavainen on vähän väärä sana, mutta kuitenkin. Pakko minun on ainakin jotain osata, eikö? Ja enhän minä edes yritä L:ää, vaan C:tä. Ja olen pärjännyt kursseillakin ihan mukiin menevästi, keskiarvoni pyöristyy seitsemään. Ja kun palautan asiat mieleeni, niin pakko siellä jotain on osata, eikö?

 

Tänään täytyy mennä viemään MAOL ja laskin kouluun. Jotenkin inhottavaa. Mutta voihan niitä laskuja kerrata ilman hienon hienoa laskintakin. Pahin pelko on kyllä se, että kun vie laskimen kouluun, niin sitten kun saa sen YO-kokeessa takaisin, niin sitten se antaakin ensi metreillä varoituksen, että patterit on lopussa. Ilmeisesti se on myös muutaman muun pahin pelko, koska olen kuullut neiti KK:nkin kysyvän matikanopettajaltamme ainakin kolme kertaa jo, että onko koululla antaa vaihtopattereita, jos patterit loppuu kesken kirjoitusten. Minulla ei ole neljää uutta patteria, jotka voisin lykätä sinne ennen kuin vien sen kouluun, vaan pelkästään kaksi vanhaa ja kaksi uutta. Ja olen kerran vaihtanut patterit tuohon laskimeeni. Ja se oli joskus ykkösellä, niin ne voisi ihan hyvin loppua koska tahansa.

 

Minun pitää kertoa jotain. En vain tiedä, mitä se on. Minua vaivaa kumma olo. Sellainen totaalisen eksynyt, että en tiedä lainkaan mitä tehdä. En pysty edes kuvailemaan sitä oloa kauhean hyvin. En tiedä, mikä se on, mutta se on vaivannut minua jo jonkin aikaa. Olen yrittänyt saada sen jotenkin käsiteltyä kirjoittamalla tarinoita, tuon, joka on tuolla sivuissa marginaalissa ja sitten yhden toisen, mutta se ei kuvaa sitä tarpeeksi hyvin. Kun sitä yrittää miettiä, on sellainen olo kuin olisi unohtanut jonkun asian, mutta että se olisi ihan kielen päällä. Olen yrittänyt kuvata asiaa kuvallakin, mutta sekään ei ole ihan sitä mitä haen. Ja olen lukenut läpi lyriikoita, mutta missään tuntemissani lyriikoissa ei ole ihan sitä, mitä minä etsin. Tämä on aika turhauttavaa.

 

Sen tosin tiedän, tai ainakin veikkaan, että kyseisellä tunteella on jotain tekemistä NN:n kanssa. Ehkä se on osasyy sille, että minun on niin vaikea tajuta sitä tunnetta: en uskalla yrittää miettiä sitä kauhean tarkasti, koska pelkään vastausta.

 

Enkä ole nähnyt Naniakaan niin pitkään aikaan, vaikka hän laittoikin eilen viestin ja kysyi, miten ne kirjoitukset meni. En ole siitä esseestänikään enää yhtään varma. Onnistuin näköjään sitten valitsemaan todennäköisesti suosituimman aiheen, joten kiva. Ja kun olen miettinyt sitä esseetäni tarkemmin, niin on alkanut tuntua, että minä olin kauhean määrätiedoton. Ja hyppelehdin asioissa. Enkä kauheasti käsitellyt termiä ”nuoruus”, vaan lähtökohtani oli jotakuinkin se, että sillä tarkoitetaan teini-ikää. Mietin kyllä sitä sentään lopussa, että missä nuoruus loppuu, mutta kuitenkin. Mitä enemmän sitä esseetäni mietin, sitä tyhmemmältä olo tuntuu ja sitä huonommin se tuntuu menneen.

 

 

Ja kättä särkee, joten olen yrittänyt opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä. Se on jotenkin hankalaa. Ja pakko häipyä pian kouluun, niin pitää vielä vaihtaa ne kaksi uutta patteria ja kokeilla, miten ne todennäköisyysjutut syötettiinkään siihen.