In sleep he sang to me<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

In dreams he came

That voice which calls to me

And speaks my name

 

And do I dream again

For now I find

The phantom of the opera is there

Inside my mind

 

***

 

Tuli nähtyä taas paljon unia. Viiden aikoihin heräsin niistä yhteen kauhean pelästyneenäkin vielä. Joku unikausi menossa taas. Se oli puoliksi Lost- ja puoliksi Kylä-uni. Pelasin yhtä peliä, joka oli toisinto yhdestä toisesta pelissä, jossa olin pelannut pahista, joka saattoi voittaa myös yksinään. Tiesin, kuka sen minun entisen roolini oli saanut ja menin etsimään häntä (siis ihan konkreettisessa maailmassa), jotta saattaisin sanoa hänelle, että tiesin, mitä hän puuhasi.

 

No, tulin sitten paikalle, joka tyypin antamassa käyntikortissa luki. Siellä oli yksi nainen ja yksi mies pihalla. Toinen heistä oli se Lostin Tom. Lopulta kysyin sitten häneltä (englanniksi tietenkin), että voisiko hän auttaa minua löytämään yhden ihmisen, joka oli antanut minulle käyntikortin, jossa luki se osoite. Tom sanoi, että tietysti hän voi auttaa ja sanoi sitten, että varmaan etsin Beniä. Pudistin päätäni ja sanoin: "Ei, kun – " mutta minä unohdin sen nimen. Kaivoin käyntikortin taskustani (hermostuneena) ja luin siitä nimen Tomille. Tom muuttui ystävällisen oloisesta oudommaksi ja katsoi minua kuin olisin sanonut jonkun salakoodin. Mietin, että olisikohan se salakoodi, kun Tom lähti viemään minua sen tyypin luo.

 

Ei se ollut. Tyyppi oli jonkinmoinen poliisi, joka oli piirittämässä aseellista ryöstäjää, joka oli lukittautunut yhteen huoneeseen. Siellä oli myös toinen mies (jolla oli ilmeisesti jokin päävamma, koska hänellä oli päässään outo rautainen juttu, jota saatettiin kiristää (unessa ajattelin, että se esti hänen päätään turpoamasta liikaa tai jotain ja siihen oli se kiristysvipu erikseen) ja hänet oli kytketty sellaisiin piippaaviin koneisiin, mitä lääkärisarjoissa näkee) ja nainen, joka istui sen miehen vieressä (oletettavasti tyttöystävä). Se nainen sanoi, että heillä ei sallita aseita eikä tappamista ja se tyyppi (jonka nimeä en enää harmikseni muista) teki tuon piirittämisen aseen kanssa vain, koska hänen täytyi. Sitten minä nauroin ja sanoin sille tyypille, että hän oli kauhean tekopyhä, sillä minä tiesin, mitä hän oli tehnyt.

 

Sitten lähdin juoksemaan pakoon. Samaan aikaan ne nainen ja mies tajusivat, että heidän ystävänsä olikin murhaaja ja se mies painoi käsillään sitä päänkiristysjuttua niin paljon sisään kuin pystyi. Hän alkoi vuotaa verta ja se kone alkoi piipata. Tyttöystävä kirkui. Sitten se tyyppi harppoi sinne kunnollisen kiristysvempaimen luo ja pyöräytti sen nollaan. Hänen päänsä murskaantui ja se rautajuttu, joka oli kiristetty äärimmilleen ja joka oli sellainen piikkimäinen, tuli hänen kasvojensa läpi ja jäi siihen. Yritin paeta, mutta tyttöystävä sai raahattua minut sinne takaisin. Se tyyppi ei ollut vielä kuollut, mutta se rautajuttu törrötti hänen kasvoistaan veren keskeltä ja koneet piippasivat.

 

Sitten heräsin. Muistin sen hakemani tyypin nimen vielä silloin ja ajattelin, että täytyypä painaa se mieleen. Yritinkin, mutta kun sen jälkeen heräsin lopullisesti, en muistanut sitä enää. Muistan vain, että ajattelin, että sen tyypin sukunimi kuulosti ihan oikealta ja että siinä oli jonkun konsonantin jälkeen kirjain O, mutta että ajattelin, että se saattaisi olla myös OA, koska se lausuttaisiin kuitenkin suunnilleen samalla lailla. En osaa selittää.

 

Sitten näin toista unta. Siinä minun piti kouluttaa hirven vasaa. En nyt selitä kaikkea, mitä minä sen hirvenvasan kanssa tein, mutta se oli kauhean hellyttävä ja sain koulutettua sitä hyvin (ja se puhuikin) ja minulla oli niin kivaa ja pidin siitä vasasta ihan kauheasti.

 

Sitten kolmas uni. Siinä oli ylioppilasjuhlat. Meidän koulu oli muutettu sitä varten kauhean sokkeloiseksi (ja suunnilleen kymmenen kertaa isommaksi) lavasteeksi, koska abit olivat kehittäneet oman esityksensä. Näin NN:kin, mutta hän häipyi aika alkuvaiheessa ja ajattelin, että siinä se sitten oli, en näkisi häntä enää koskaan.

 

No, nautin kuitenkin siitä esityksestä, joka oli sellainen labyrinttimainen, jossa sai kulkea ihan itse. Tanssiesityksiä ja sellaista. Sitten siellä oli sellainen huone, jossa oli vihollisia. Piti joko tappaa tai tulla tapetuksi. Minä olin siellä jonkun kanssa ja sillä jollain oli ase mukana, sellainen haulikkomallia ja hän sitten tappoi kaikki vielä hengissä olevat viholliset. Sitten sinne ilmestyi yksi tyyppi. Se oli vihollinen, mutta jostain syystä melkein heti minä ihastuin häneen vähän. Ja hän oli ihastunut minuun. Taisi olla se tyyppi (eri ulkonäöllä kylläkin) siitä viikontakaisesta Prisman jaksosta, jossa oli se lyhyt tyyppi, joka kertoi, miten lyhyenä miehenä on kauhean hankalaa. Eli hän oli kauhean lyhyt, mutta äärettömän hyvännäköinen (ainakin siis minun mielestäni).

 

Sitten kun minä ja se aseellinen kaverini oltiin lähdössä, tuli uusi vihollisjoukko. Heillä oli sellaiset isot sapelit ja he saivat meidät aseettomiksi ja yksi heistä tökki minua sillä miekallaan, mutta minä anelin, ettei hän tappaisi minua (yh). Sitten se hyvännäköinen lyhyt tyyppi tuli ja sanoi, etteivät nämä vihollistyypit saisi vahingoittaa minua, koska minä olin hänen ystävänsä.

 

Sitten me lähdettiin kaksistaan sen tyypin kanssa kiertelemään lisää. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että osa abeista oli lähtenyt kiertelemään kaikkien abien koteja. He kirjoittivat sinne kaikenlaisia viestejä ja esittäytyivät vieraille ja kaikkea (koska juhlassa olivat vain oppilaat). Minä tietysti aloin heti miettiä, että olikohan NN niiden abien joukossa ja kävisivätköhän he meillä (varmasti kävisivät, koska he olivat lupautuneet käymään kaikkien kotona) ja mitä hän kirjoittaisi minulle.

 

Yritin selittää sille tyypille, että minun täytyisi lähteä kotiin. Yritin selittää hänelle NN:stä, mutta abityyppejä oli joka paikassa, enkä halunnut kenenkään kuulevan. Sitten minä nostin sen tyypin syliini, sillä lailla kun pieni lapsi nostetaan (heh), jotta olisimme samalla tasolla ja että voisin siksi puhua hiljempaa. Selitin hänelle lyhyesti NN:stä. Tyyppi sanoi ymmärtävänsä. Sitten minä heräsin.

 

Olen ihastunut uuteen Nightwish-biisiin. Se on Gethsemane. Eilen kuuntelin sitä ihan vain testatakseni, koska olin katsonut yhden haastattelun, jossa Tuomas Holopainen oli maininnut siitä kaksi viimeistä säettä ja sanonut, että ne ovat kauhean henkilökohtaisia. Sitten siinä haastattelussa (joku ikivanha ohjelma, löytyi netin syövereistä) tuli juuri se pätkä ja minusta se oli niin törkeän kaunis. En kuitenkaan aikaisemmin ole pitänyt kyseisestä biisistä lainkaan. Varmaan siksikään, kun kartan jotenkin automaattisesti sellaisia kappaleita, joilla on joku nimi, jonka minä näen uskonnollisena nimenä.

 

Mutta Gethsemane on mahtava. Ei kerro mistään uskonnosta, vaan jostain Tuomas Holopaisen ex-rakkaasta. Tyyppi on vissiin omistanut koko levynsä sille naiselle (?), kun kansilehtisen lopussakin sanotaan: "And finally the Haunting Beauty of Gethsemane Garden. This one is for you." Taas joku biisi, jonka lyriikoihin voi samaistua. Olen ollut nuiva noiden lyriikkojen kanssa, kun niissä ei ole täsmälleen sitä, mitä ajattelen, mutta jos onkin jotain, joka koskettaa edes jotenkin, en kuitenkaan tykkää siitä, koska minusta on typerää ajatella niin, typerää liittää joku kaipaava lyriikkapätkä omiin tunteisiin. Miksi minä kaipaisin, enhän ole menettänyt ketään, eihän minulla ole mennyt poikki kenenkään kanssa?

 

Tänään on taas YMT. Ja huomenna soittotunti. Ja parturiin on tasan viikko. Ja ensimmäiseen pääsykokeeseen kaksi viikkoa. Eli se tarkoittaa, että kahden viikon päästä olen ensimmäistä kertaa elämässäni Kuopiossa. Jee. Lukeminen on ihan alkutekijöissään. Ei ole oikein innostusta, kun ei kuitenkaan ole mitään, mitä haluaisin päästä opiskelemaan. Paitsi se kirjallisuus, mutta se ei ole oikea aine, siinä ei ole hyviä työnäkymiä, se on vain jotain hassuttelua, pummiksi kirjallisuutta opiskelemalla kuitenkin joutuu, joutuu elämään pelkillä tuilla, kun ei saa mistään mitään työtä.

 

Hmph.

 

***

 

Another tale of infinite dreams

Your eyes they were my paradise

Your smile made my sun rise

 

- -

 

"I knew you never before

I see you never more

But the love, the pain, the hope - -

Have made you mine, 'till all my years are done"


Without you

The poetry within me is dead

 

***