Vaihteeksi on ollut todella raskaita viikkoja. En ole vielä saanut pyydetyksi että tekisin siellä puhelintyössä nelipäiväistä viikkoa, koska olen oikeastaan jaksanut ihan kohtalaisesti vaikka tosiaan parillisilla viikoilla kolmena päivänä teen 12 tuntia töitä putkeen ja loppuina 2 arkipäivänä menen töistä suoraan kouluun ja palaan sen 20:00 sijaan jo puoli tuntia aikaisemmin!

Ensi viikolla olisi taas raskas viikko, paitsi jos kaikki feissausvuorot eivät toteudu. Sitä seuraavalla viikolla Sisi saa sen poikueensa, joten ensi viikolla pitäisi pyytää että saisin ma-ke tehdä puhelinjuttua kotoa ja tehdä sillä viikolla vain kaksi feissausvuoroa. Uskon, että se onnistuu. Feissaus on mennyt ihan hyvin taas, joten en usko, että ainakaan ihan heti olisivat minua pois potkaisemassa. Sinänsä odotan ihan kauhulla seuraavaa viikkoa ja sitä seuraavaa, koska Sisin vatsa on jo nyt sen verran iso, että en pysty käsittämään, että kantoaika olisi vasta puolessa välissä! Sisin paino on noussut 300 grammasta jo 400 grammaan, eli sen paino on noussut neljänneksellä. Tietysti toivon, että poikasia syntyisi sen verran, että niitä ei tarvitsisi karsia, mutta olen henkisesti valmistautunut jo siihenkin.

Torstaina olin taas feissaamassa kaksistaan Markuksen kanssa ja hän taas kerran suunnilleen teki minut hulluksi. Ensiksi säädettiin alueen kanssa, mutta parasta antia olivat Markuksen selitykset, jotka tuntuivat niin absurdeilta. Annan nyt teille havainnollistavan esimerkin aiheesta.

Markus: "Niin ja mä olin katselemassa itselleni uutta talvitakkia, mutta kun mun tilillä ei oo rahaa, niin mietin, että lasketaankohan tämä feissaustulo säännölliseksi tuloksi (Toim. huom. kuukaudessa Markuksen tulot n. 300 €) että saisin luottokortin. Kun se olis sitä kautta niin kätevä maksella eikä tarttis aina mennä kotoa pyytämään. Sopisko mulle beige? Normaalisti kun käytän lähinnä sinistä, mutta tänään näin sellasen hienon takin, joka oli beige. En vaan voinu sitä heti ostaa, kun se makso 300 euroa, mikä on yleisestikin perushinta jos haluaa yhtään hyvän takin talveksi. Mietin sitten kyllä kanssa niitä x-merkkisiä takkeja, jotka maksaa vähintään 600 euroa, mutta niillä kun pärjää ihan Pohjoisnavallakin, niin ei ainakaan tarttis palella talvella."

Tuollaisia ovat keskustelut Markuksen kanssa. Lisäksi hän selittää bileistään ja suunnitelmistaan, tms. Tällä kertaa päivän teema oli kuitenkin rahankäyttö ja minä, jolla oli siinä vaiheessa noin kolme euroa käytettävissä parin viikon menoihin, olin lähinnä kuunteleva osapuoli. Paitsi siis että Markus tarvitsi sen 300 euroa maksavan talvitakin, hän tarvitsi kuulemma myös farkut ja nehän sitten maksaisivat vähintään 200 euroa. Lisäksi Markus on menossa ensi kuussa Amsterdamiin johonkin bileisiin, niin hänen tarvitsisi saada rahaa siihenkin. Markus ei elä yli varojensa, sillä vaikka hän asuu yksin kivassa kaksiossa vuokralla ja ajaa autoa, hän tekee töitä lähinnä huvin vuoksi, sillä saa vanhemmiltaan ihan niin paljon rahaa kuin haluaa. Seuraavaksi toinen esimerkki torstain keskusteluista.

Markus: "Siis tänään mä en mitenkään keksinyt, mitä mä tekisin ruoaksi ennen vuoroa, niin mä menin siihen X-ravintolaan ja söin siinä vähän jotain. Mitä siinä nyt oli jotain jättiläiskatkarapuja ja sellasia. Sitten join siinä samalla jotain 10 senttilitraa shampanjaa, vähän niin kuin shottimäärän, mutta se ei ollu kovin hyvää, eikä ilmeisesti kauheen laadukastakaan, sillä koko pullokin olis maksanut vaan 70 euroa."

Täytyy kuitenkin ylpeänä sanoa, että ainakaan nuo keskustelut eivät saa minua kateelliseksi. Mieluummin elän tällä tavalla ja syön päivä toisensa jälkeen puuroa kuin tulen tuollaiseksi snobiksi, joka ei tunnu lainkaan hahmottavan todellista elämää. Hän on ihan hyvä tyyppi, mielestäni jopa parempi tyyppi kuin Eero, koska jotenkin meillä tavallaan synkkaa, mutta toisaalta hänen juttujaan kuunnellessani olen epäuskoisen huvittunut, että toinen oikeasti ihan pokkana selittää jotain tuollaista kamaa jollekin, joka tekee kahta työtä pystyäkseen ihan peruselämiseen ja siitäkin huolimatta joutuu välillä todella köyhäilemään. Ei Markus leveile rahoillaan, vaikka joku voisi kyllä ottaa hänen puheensa sellaisena, vaan on sellainen jännän vilpitön ja ihan tosissaan selittää niitä juttujaan.

Juteltiin myös Suomen Huippumalli Haussa -ohjelmasta, koska nähtävästi Markus ei voinut enää vaieta aiheesta, vaan kysyi minulta, että olinko seurannut sarjaa. Hän kun tosiaan tuntee niistä yhden kilpailijan todella läheisesti ja toisenkin joten kuten. Ikävä kyllä se läheisin kilpailija on juuri se niistä tytöistä, josta pidän ehdottomasti vähiten ja se tunne tuli ihan heti ensimmäisestä hetkestä lähtien ja vahvistuu jakso jaksolta. Mutta siis joo, Markus on piireissä, joten ystävyys tai edes tuttavuus hänen kanssaan voi avata yllättäviä ovia. Ja aina jos on jotkut meidän tiimin bileet, niin Markus voi järjestää meidät paikkaan kuin paikkaan VIP-listalle. Ja kyllähän Markus on asemansa ansainnut, sillä jos feissaus on hänen lisätyönsä, kokopäivätyönä on biletys. Hän on käynyt lukion joten kuten läpi neljässä vuodessa ja seuraavaksi edessä on pari välivuotta, eikä hän voi tehdä päivävuoroja feissaamassa, koska ne kymmeneltä tai puoleltapäivin alkavat vuorot eivät vain sovi hänen elämäntilanteeseensa, koska hän tosiaan bilettää suunnilleen joka ilta.

Toisaalta kun ajattelen tarkemmin, ehkä hän tavallaan leuhkiikin. Tuo Huippumalli juttukin, kun hän oikein kysyi minulta, että olenko muuten seurannut sitä ja selitti sitten, että ne kilpailijathan joutuvat allekirjoittamaan sopimuksen että eivät kerro kisasta tai saavat ison sanktion. Markus sitten lisäsi vielä, että ei se ole kertonut hänellekään, vaikka jotain kuvaa hänellä kuulemma on siitä, kuka tippuu ja koska ja mitä haasteita kisassa on. Mutta ehkäpä Markus tykkää selittää minulle tuollaisia, kun olen ilmeisesti aika lailla immuuni tuollaiselle "leuhkimiselle" ja kyllä minua kiinnostaakin hieman, koska se on aivan erilainen tapa elää elämää kuin ne, jotka ovat minulle yhtään tuttuja.

Tänään sitten veli ja äiti kävivät täällä ja yhdessä käytiin kaupassa ja Subwayssa. Sitten he menivät Kehitysvammaliiton juhlakonserttiin, jossa oli Antti Tuisku ja velihän oli aivan innoissaan. Oli kuitenkin ikävää nähdä äiti, sillä hänen jalkansa on mennyt todella pahaksi ja hän juuri ja juuri pystyy kävelemään. Hänellä on huikeat lääkkeet siihen kipuun ja magneettikuvakin lähiaikoina. Periaatteessa äitini tarvitsisi rollaattorin tueksi, mutta ei sellaista tietenkään suostu ottamaan. Tämä jotenkin korostaa sitä seikkaa, että äitini on jo 63-vuotias. Työkaverilta kuoli vähän aikaa sitten mummo ja toisen isomummo on mennyt todella paljon huonompaan suuntaan, niin jotenkin se tuntuu minusta jotenkin epäreilulta. Sentään äidin järki vielä leikkaa, mutta oli jotenkin niin karua nähdä hänen nilkuttavaa ja hidasta kävelyään. Lisäksi äiti jää kohta eläkkeelle ja sitten saa nähdä, toteuttaako hän uhkauksensa ja myykö hän minun kotitaloni. En pääse tällä haavaa edes käymään kotona, koska nyt on Sisi ja Sisin poikaset ja feissaus ja puhelintyö ja koulu ja kaikki!

Tuntuu, että syksy on tullut ihan yllättäen ja koko syyskuu vain vilahti ohi kuin sitä ei olisi ollutkaan. Toisaalta sitten sain kaikki puhelintyön kuukausitunnit tehtyä, joten siitä tulee ihan kivasti rahaa ja sitten tulee vielä feissauksestakin. Nyt sitten kun on pakastin ja jääkaappi täynnä ruokaa ja pitäydyn 1000 kalorin dietissäni niin rahan pitäisi riittää ihan hyvin. Ja sitten marraskuussa kun on niiden vielä syntymättömien rottasten myynti, niin - toki riippuen niiden määrästä - siitäkin tulee sitten taas jonkin verran. Ja olen jo melkein unohtanut veronpalautuksena tulevat lähes 500 euroa.

Vähän on huono fiilis jota pitäisi varmaan käsitellä enemmän, mutta toisaalta tämä järjetön kiire on ihan mahtava juttu, kun en ehdi murehtia. Toisaalta pyrin kyllä tunnustelemaan oloani siltä varalta, että uupumus alkaakin iskeä, jolloin vähennän työtunteja. Uimaan en luonnollisesti ole ehtinyt, mutta koska liikunta ei ole minulle mitenkään intohimoista hommaa, se ei mielialaan paljon vaikuta. Lisäksi olen hieman huolissaan omistakin jaloistani, sillä yhä aina välillä bussiin pyrähtäessäni saattaa jonnekin alkaa sattua. Plus ääneni reistaa vieläkin siitä parin viikon takaisesta flunssasta, koska en ole oikein ehtinyt lepuuttaa sitä.

Joo. Paljon kaikkea on sattunut, mutta toisaalta ei mitään erityistä tai ainakaan mukavaa ja positiivista ja luovaa. Ei kuitenkaan mikään täysin lannistunutkaan olo ole.