Liikaa kaikkea ja olen kauhean väsynyt ja huomenna puoli seitsemän aikoihin lähtee se juna, jolla pitäisi mennä sinne netti-ihmisen luo. Enkä ole pakannut mitään, kaikki on ihan epäselvää vielä ja muutenkin tuntuu, että maailma kaatuu niskaan.

Ja Dramaqueenkin iski jälleen. Tekstiviestillä. Hän oli osastolla koko päivän, mutta kun tarkoitukseni oli laittaa viesti äidille, että tulisi hakemaan heti kun pääsisi, näin että olin saanut viestin Alfilta. Tällainen se viesti oli:

"Noniin nyt ei tarvi sunkaan enää nähdä mua tääl osastol ku lopetan tänään... Ei tarvi munkaan sit nähdä enää sun käyttäytymistä niinku mitään ei ois tapahtunukaa..."

Siis oikeasti! Aivan niin kuin Odéen tapauksessa! Tyyppi laittaa tekstiviestin, vaikka on samassa rakennuksessa! Minä sitten hiillyin ja marsin Alfin luo. Hän oli keskellä kaikkea. Siellä oli Janne-hoitaja ja se opiskelijaharjoittelija. Minä vain tiuskaisin Alfille kovaan ääneen: "Sä oot sitten saatanan lapsellinen!" Sitten aloin meuhkaamaan. Alf vain oli oma tyhmä itsensä ja jankutti eikä suostunut mihinkään. Valitti sitten siitä, että miksi minun piti niin tyhmästi keskellä kaikkia alkaa puimaan sitä, että olisin vain voinut tulla huikkaamaan, että jos mentäisiin juttelemaan. Ja sitten minä huusin hänelle, että olisi hänkin voinut tulla huikkaamaan minulle sen sijaan että laittoi tekstiviestin!

Ja kauheasti oli hampaankolossa ja kaikki oli minun vikaani ja hän sanoi, että silloin kun hän viilteli sormiaan, niin että se oli vain sen meidän riidan takia ja että minun "kannattaisi mennä itseeni". Minä olen raivoissani! RRrrrrrrrrraivoissani!!!

Sitten aikaa meni siihen, kun yritin kysyä Alfilta, että mitä hän sitten haluaa, kun oli sanonut, että mitä auttaisi olla vain kaveri, mutta sitten suuttui muka siitä, kun "olin ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut". Kysyin varmaan miljoona kertaa, mutta en saanut siihen sitten mitään vastausta, ennen kuin jotenkin sain hänestä ulos sen, että ehkä hän ei tiennyt.

Sitten minun piti lähteä, mutta kysyin, että haluaako Alf selvittää asian vielä. Hän vain sanoi, että mitä luulisin, kun olihan hän ehdottanut, että mesessä jatketaan sitten. Minä sanoin siihen, että asian jatkaminen on tyhmää ja pointitonta, jos hän ei halua SELVITTÄÄ asioita. Ja sitten kun kysyin uudestaan, niin hän vastasi aina: "Mitä luulisit?" Siis aina! AINA! Minä kysyin: "Vastaa kyllä tai ei, haluatko selvittää tämän asian?" Ja Alf vastasi ties kuinka monta kymmentä kertaa: "Mitä luulisit?" Minä sitten yritin huutaa hänelle, että miksei hän voinut vain vastata kyllä tai ei, piru vieköön. Mutta ei hän vastannut kuin pelkästään "mitäs luulisit". Sitten minä sanoin, että ihan sama ja häivyin. Äiti oli jo odottamassa ja sitten lähdettiin. Ja Alf oli jäänyt pyöränsä kanssa odottelemaan yhdelle sillalle, jonka alta hän tiesi, että me mentäisiin. Tuijotti sieltä vain, hemmetin idiootti. Jos minä olisin ollut siellä ylhäällä, olisin varmaan yrittänyt sylkäistä heidän autonsa tuulilasiin.

Ja nyt vituttaa. Ei vain vähän ärsytä vaan vituttaa niin hemmetisti, että varmaan tämä päivä menee pulkkaan ihan pelkästään sillä vihan voimalla. Muutenkin oli ärsyttävä päivä: Yritin osastolla nukkua, kun olin kauhean väsynyt ja tiesin, että huomenna olisi kauhean raskas aamu. Mutta sitten juuri kun olin nukahtanut ensimmäisen kerran, Jouni tuli olohuoneeseen ja päätti vaihtaa kanavan Voicelle ja laittaa ne musiikkivideot pauhaamaan ihan hemmetin kovaa. Lähdin huoneesta peiton kanssa, suljin oven ja yritin jatkaa uniani ihan liian pienellä ja kovalla penkillä. Ruoan jälkeen yritin taas nukkua olohuoneessa, mutta sitten jotkut saatanan idiootit päättivät ryhtyä soittamaan musiikkihuoneessa ovi auki sähkökitaraa ja rumpuja. Vaikka olin eri huoneessa, välillä ne äänet olivat niin voimakkaita, että ne ottivat korviin. Kävin raivosta kiehuen laittamassa olohuoneen oven kiinni. Ja sitten sain lopulta nukkua ehkä puolisen tuntia, ennen kuin joku tuli taas häiritsemään.

Ottaa niin päähän ihan kaikki ja koko viikonloppukin on varmasti kauhean raskas ja sitten on taas seuraava viikko, enkä saa missään vaiheessa levätä, vaan varmaan romahdan entistä enemmän. Joogakin oli raskasta ja paljon ihmisiä ja liikaa sosiaalisuutta ja siellä oli se minun vanha hoitotätini, joka oli yo-juhlissanikin ja halasi minua ja kyseli kaikkea mahdollista. Sanoin olleeni Kuopiossa, mutta että olin nyt sairauslomalla. Kyseli sitten heti, että miksi ja selitin jotain epämääräistä burn-outista.

Ja tänään oli fysioterapia ja rentoutusharjoituksia. Ne olivat kivoja, koska se patja, jolla sain maata, oli sellainen ihana sähkölämmitteinen patja ja sain päälleni huopia lämmikkeeksi. Mutta keskusteltiin taas syömisestä ja se fysioterapeutti sanoi olevansa huolissaan minusta. Hän kyllä arvasi, että olin sitä mieltä, että ei hänen tarvitse olla huolissaan, mutta hän sanoi, että ehkä meidän eri näkökulmat johtuu siitä, että hän on nähnyt paljon erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja on siksi huolissaan minusta, koska käytökseni muistuttaa sellaisia ihmisiä, joilla ei mennyt sitten yhtään hyvin.

En ole laihtunut, en uskalla tänään mennä varmaan edes puntariin, koska eilen sain vaihteeksi ahmimiskohtauksen. Todella klassinen ahmimiskohtaus: Oli ilta, kello oli suunnilleen kymmenen ja minun olisi pitänyt mennä nukkumaan. Ja sitten yhtäkkiä minun alkoi tehdä mieli suklaajäätelöä. Ajattelin, että ei pitäisi ja että pitäisi mennä vain nukkumaan, niin hoituisi se ruoanhimokin sillä, mutta en mennyt nukkumaan. Kävelin pakastimelle ja otin vähän jäätelöä. Sitten palasin koneelle ja katsoin Frendien vanhoja jaksoja netistä. Ja sitten kun sain jäätelön syötyä, minun oli pakko hakea lisää jäätelöä. Hain koko paketillisen ja otin siitä lisää aina kun edellinen annos loppui. Söin melkein koko purkillisen. Eikä se tuntunut edes riittävän, minun oloni ei tuntunut kylläiseltä tai tyytyväiseltä. Halusin vain syödä lisää ja lisää, halusin, että tuntisin, miten se ihana viileä suklaajäätelö liukuisi suuhuni kuin silkki ja saisi koko kehon tuntumaan rennolta ja hyvältä.

Mutta muuten syömiseni on ollut tällaista: Aamulla 1 banaani, 1 dl rasvatonta maitoa (jonka kanssa otetaan lääkkeet), lounaaksi puolikas salaatti (1 porkkana, pätkä kurkkua, muutama kirsikkatomaatti), iltapäivällä välipalaksi omena tai mandariini. Kotiin tullessa syön jäljellä olevan puolen siitä lounassalaatista, myöhemmin mahdollisesti 1 sämpylä (ilman voita tai muuta leivän päälle pantavaa), illemmalla syön n. 200g viinirypäleitä. Juomaksi silloin tällöin kotiintulon jälkeen vettä, (rasvatonta)maitoa tai laimennettua mehua tiivisteestä (n. 4 kcal / 100 g). Lisäksi aina syömisen jälkeen purkkaa (4 kcal / 2 kpl).

Tuossa on nykyinen tavanomainen päiväni. Proteiineja tulee vähän huonosti, mutta jos on jotain erityisen hyvää ruokaa, joka sisältää proteiineja, saatan syödä sitä hieman. Tänään tuli ahdettua osastolla "armenialaista" ruokaa, joka sisälsi riisiä ja porsaanlihasuikaleita. Proteiinit siis kondiksessa.

Eikä paino laske. Ei laske. Se jumittaa hemmetti soikoon siinä -3,5 kilossa. Välillä puntari näyttää jopa -4,5 kiloa, mutta se on vain tiettyyn aikaan tietyssä asennossa, ja seuraavana päivänä se on taas useimmiten se -3,5. Ottaa päähän. Ja miksi kenenkään pitäisi olla huolissaan, kun en selkeästikään pysty laihtumaan, enkä ole vieläkään laiha, vaan painoindeksikin on yli 20. Ja fysioterapeuttikin kyseli, että onko kuukautiset vielä ja kaikkea. Ikään kuin minä olisin oikeasti laiha. Ja varmaan täälläkin kaikki ajattelevat, että varmaan vain kuvittelen, että en ole laiha. Kun en ole ja se ottaa päähän niin hemmetisti. Mutta vyötärön- ja lantionympärys ovat pienentyneet molemmat muutamalla sentillä, vaikka paino ei olekaan pudonnut. Ja koen näyttäväni laihemmalta. Ja syön ihan terveellisesti kuitenkin. Ja sitten pitää olla muka huolissaan, kun haluan pari kiloa pois. Minulla on vielä monta kiloa alipainoon. Ja ovathan kaikki muutkin alipainoisia. Miksi minun pitäisi sitten muka antautua ja olla normaalipainoinen ja ruma sen sijaan, että olisin siro? Joo ei ehkä ole ihan terveellisin vaihtoehto, mutta kaunis vaihtoehto ja olisi paljon pahempi olla vaikka sairaalloisesti ylipainoinen.

Ja ihmiset eivät osaa olla mesessä silloin kun heidän pitäisi! Alfkin kehtasi valittaa, että en ole ollut mesessä, vaikka olen kyllä tasan tarkkaan ollut ihan joka päivä. Häntä en ole nähnyt kuin kerran, joten ei kauheasti tullut fiilistä, että hän olisi halunnut mitään yrittää selvitellä. Eikä haluakaan selvitellä, kun "mitäs luulet" -jatkaa. Perkele.