Oho, onkin näköjään pitkä aika kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Olen ollut vain hirveän kiireinen ja väsynyt ja migreeni on vaivannut melkein päivittäin. Nyt on kuitenkin jotenkin pakko saada taas asioita järjesteltyä mielessä niin kirjoitan nyt sitten tänne.

Olen siis etsinyt nyt alkuvuoden työtä ja viikon sisällä olen nyt ollut kolmessa työhaastattelussa. Yhtä työtä en saanut, toisesta en tiedä ja kolmannen saisin. Se kolmas on vain vähän hankala hahmottaa. Se joka minut haastatteli, soitti juuri äsken ja tarjosi työtä puhelinasiakaspalvelussa. Voisin hänen mukaansa valita aika joustavasti koska aloitan ja voisin joustavasti valita tuntimääriä ja suunnitella niitä opintojeni aikataulujen oheen. Tämä oli sinänsä aika yllättävää, että hän tarjosi minulle tuota työtä, sillä hän haastatteli minua ihan toiseen työhön. Hain alunperin juuri tähän asiakaspalveluun, mutta kun menin haastatteluun, siellä itse haastattelussa selvisi, että hän haastatteleekin minua toiseen tehtävään, joka ei olisi samantyyppistä vaan "painottuisi call out -tyyppiseen palveluun", eli itse haastattelussa minulle vasta valkeni että minua haastateltiin puhelinmyyjän paikalle. Siitä tuli vähän huijattu olo ja kun lähdin haastattelusta (se haastattelija oli ollut ilmeisesti erittäin tyytyväinen minuun ja sanoi, että aika varmasti tulevat tarjoamaan minulle työtä) oli jotenkin todella ankea fiilis ja mietin että pitäisikö tämä työ sitten ottaa. No, päätin sitten, että koska siitä tulee tuollainen olo, niin en sitten ota sitä. No, nyt sitten kun se nainen soitti, minulla oli vastaus valmiina, mutta sitten hän tarjosikin toista työtä kuin siellä haastattelussa oli ollut puhetta.

En nyt siis tiedä mitä tehdä. Sovittiin, että saan harkinta-aikaa nyt vielä huomiseen. Toisaalta tuo haastattelija ja se koko työympäristö tuntui todella mukavalta, ja jos työ on sitten sitä puheluihin vastaamista eikä tuotteiden myymistä, niin onhan se sitten kai ihan siedettävää. Mutta toisaalta mietin, että jos saisin jonkun paremman työn kuitenkin. Toisaalta oli eilen haastattelu toiseen paikkaan, se oli ryhmähaastattelu, ja siellä minusta tuntui, että minun pitäisi olla jotain ihan muuta: 21-vuotias, laiha ja harrastaa crossfitiä tai jotain muuta vastaavaa muodikasta liikuntalajia. Jokainen sai vuorollaan kertoa jotain itsestään ja minä jätin sitten kertomatta sekä ikäni että harrastukseni, sillä kun kaikki jotka ikänsä sanoivat (kaikki eivät sanoneet) olivat 18-21 -vuotiaita, ja jokainen harrasti jotain hienolta kuulostavaa liikuntalajia. Ja kun sanon "kaikki" se oikeasti tarkoitti kaikkia. Mietin, omia harrastuksiani: uinti ja kesyrotat, ja ajattelin, että vaikka ei anna välttämättä hyvää kuvaa olla kertomatta harrastuksistaan, niin arvioin siinä hetkessä että antaisin itsestäni vielä huonomman kuvan, jos sanoisin harrastavani jotain niinkin rahvaanomaista asiaa kuin uinti tai että myöntäisin että minulla on lemmikkinä eläimiä joita monet pitävät tuhoeläiminä.

Toisaalta tämä työ jota minulle nyt tarjottiin, niin siinä epäilyttää hieman se palkka, koska en ole varma miten se muotoutuu. Haastattelussa kun puhuttiin kerran siitä toisesta paikasta jota miettivät että tarjoaisivat (puhelinmyynti), niin siinä olisi ollut peruspalkka ja sitten provisio. Nyt sitten kun hän tarjosikin toista paikkaa, niin siinä olisi peruspalkka ja laatupalkkio, mistä minulla ei ole mitään käsitystä mitä se tarkoittaa. Tuo nainen joka minua haastatteli, on selkeästi hyvä myymään ja nyt hän keskittyy ilmeisesti "myymään" niitä työpaikkoja. Se hieman epäilyttää, että mitä siellä sitten olisi luvassa oikeasti, kun hän oli haastattelussa jo ihan varma siitäkin että varmasti se puhelinmyynti sopisi minulle, kun olenhan ollut jo feissarikin ja olen tottunut siihen että ihmiset eivät reagoi aina positiivisella tavalla. Tuossa kohtaa aloin miettiä että millaista se olikaan silloin feissata ja tuli hirveä olo, koska olihan se ihan kauheaa. Juuri se, mitä hän sanoi, että mihin olen tottunut, siihen huonoon kohteluun, siihen, että jotkut ihmiset huutavat tai uhkailevat, niin en halua työtä, missä todennäköisyys saman kohtaamiseen olisi äärettömän suuri. Sekin epäilyttää, että vaikka olen koko ajan sanonut, että minulla on muita työhaastatteluja ja että en ole varma mikä olisi niistä se ensisijainen toiveeni, niin he ovat silti tuolla valmiita odottamaan ja antamaan lisää miettimisaikaa ja jättävät työtarjouksen auki.

Kun nuo kaksi muuta työhaastattelua ovat olleet sellaisia, että siellä on tullut hyvin selväksi, että samaa työtä on hakenut satoja muitakin ja että se työ, mikä meille ehkä mahdollisesti annetaan, on tehtävä juuri silloin kuin he sanovat, mutta nyt tuossa paikassa se työ nyt on mitä on, mutta kaikki muu, se, miten he ovat joustavia ja miten he ovat valmiita odottamaan, että saan päättää rauhassa haluanko sen työn, niin se kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta, eikö? Mutta raha on rahaa ja työ on työ, ja pitäisi kai olla tyytyväinen, että tällaisessa työllisyystilanteessa saa jonkun työn, missä koko elanto ei riipu siitä että joutuu väkisin myymään jollekulle jotain mitä tämä ei halua.

Mutta minä vihaan puhelimia. On jotenkin hirveän epämukavaa soittaa jollekulle (edes kaverille) ja yhtä lailla vastata kun se soi. Ja tein jo sitä soittamista kaksi vuotta kun muutin tänne ja ei se pelko siitä oikein mihinkään lähtenyt tai edes vähentynyt. Ja nytkö olen sitten aloittamassa uuden puhelintyön? Voin kyllä tehdä sen, mutta se ei ole miellyttävää. Vähän niin kuin joutuisi kävelemään valtavien hämähäkinseittien (joissa on hämähäkkejä) läpi, kun pelkää hämähäkkejä. Ja sen joutuisi tekemään joka päivä. Tulee mieleen se sanonta, josta en kyllä tiedä edes että onko se sanonta vai mikä, mutta siihen törmää aina vähän väliä ja se on aika hauska. No, laitetaan se kuvana:

its%20like%20riding%20a%20bike.jpg

Sekin mietityttää, että miten jaksan tehdä töitä ja opiskella samaan aikaan, kun nyt on tuntunut, että pelkästään opiskelu imee niin paljon energiaa että siitäkään ei aina meinaa tulla mitään. Mutta enää kaksi kuukautta ja sitten on laskujeni mukaan kaikki yliopistojutut tältä keväältä ohi. Ehkä pitää yrittää siihen asti tehdä töitä vähän vähemmän. Nyt kyllä tuntuu, että otan sen työn. Sain huomiseen asti miettimisaikaa, niin ehkä nyt sitten otan sen. Jotenkin vain haluan olla varma, että se on sitten sellainen työ, että voin tehdä sitä enemmänkin kuin jonkun koeajan, koska muuten se olisi paitsi oman aikani tuhlausta, niin myös sen yrityksen ajan tuhlausta. Ja siellä kaikki vaikuttivat todella kivoilta, joten en haluaisi haaskata heidän aikaansa.

Niin joo, ja viikonloppuna (perjantaista sunnuntaihin) olin Natalian ja tämän kahden kaverin kanssa Lontoossa - vaihteeksi. Ja se kyllä piristi ja oli niin kivaa ja kun olin ainoa matkallaolijoista joka opiskelee täysipäiväisesti, niin jotenkin sen huomasi niin selkeästi, että minulla ei ole varaa mihinkään. Tai siis, pelkän vuokran osalta teen tappiota 200 euroa kuukaudessa, puhumattakaan, kun siihen lisätään kaikki muut laskut ja sitten vielä eläminen. Tosin tuntuu, että olen saanut sen elämisen kustannukset supistettua minimiin, mutta se on tosin tarkoittanut sitä että syön perunaa, pastaa, riisiä ja leipää (jonka teen itse) ja sitten jotain pientä siihen lisäksi. En tosin tiedä tuon terveellisyydestä enkä tiedä siitä elämisestäkään, että onko tämä elämää vai vain selviytymistä. Lontoo oli ihana loma tästä arjesta ja sinne oli varaa lähteä, koska viime vuonna säästin lähteäkseni sinne Albaniaan, jonne en sitten lähtenytkään.

Tosin nyt kun otan työn vastaan niin täytyy ruveta laskemaan, että miten paljon saan tienata nyt kun kevään aikana nostan neljä kuukautta opintotukea. Mutta tuo asiakaspalvelujuttu on ymmärtääkseni 24h/vrk auki, joten ehkä siitä saa jotain ylimääräisiä korvauksia jos tekee jotain sellaisia. Mutta ainakin tuntuu, että sopisin sinne paremmin kuin siihen toiseen työhön jonka haastattelussa olin, koska en harrasta crossfitiä. Vitsailin tuosta siellä Lontoossa niille mukana olleille, että välillä tuntuu, että pitäisi olla jotain muuta ja esimerkiksi otin juuri tuon crossfitin, koska se on jo sanana sellainen, että siitä tulee tietty vaikutelma. Ja sitten eilen siellä haastattelussa yksi niistä oikeasti sanoi harrastavansa sitä. Itse en oikein tiedä edes mitä se on. Joka tapauksessa minun mielessäni se symboloi sellaista muodikasta, jota harrastavat sellaiset ihmiset jotka syövät leivän päällä vuohenjuustoa ja laittavat kirsikka-ananaksia salaattiin. Ja sen sijaan, että sanoisi vain että käy kuntosalilla, pitää sanoa se täsmällinen, että juuri crossfitiä, koska eihän olisi yhtään niin hienoa sanoa "poljen kuntopyörällä", tai "käyn ryhmäliikuntatunneilla". Sama juoksemisen/hölkkäämisen/lenkkeilyn kanssa: ei voi sanoa vain että käyn lenkillä, vaan pitää sanoa "treenaan puolimaratonille" tai muuta vastaavaa, kuten yksi toinen sankari sanoi eilisessä haastattelussa.

Kai sitä itsekin voisi mennä mukaan samanlaiseen ja saada omat jutut kuulostamaan hienommalta, mutta en näe siitä sitä pointtia että miksi pitäisi yrittää olla olevinaan hienompi kuin on. Olen Amia, minulla on rottia, välillä käyn uimassa kuntouintia uimahallissa. Poljen myös kuntopyörällä omassa asunnossani samalla kun katson elokuvia. En ole hiilihydraatittomalla dieetillä tai gluteiinittomalla ruokavaliolla tai syö vain paleo-ruokaa - minä syön kaikkea mikä on niin halpaa että minulla on varaa ostaa sitä.

Ehkä tämä huonommuudentunne tulee esille juuri noilla matkoilla kun Natalia on mukana, kun muut juovat tietynlaisia erikoiskahveja ja tietävät viineistä, ja sitten kun palasimme vielä niin myöhään että olin Natalian luona sunnuntain ja maanantain välisen yön, Natalia tarjoili sunnuntaina illalla minullekin lasillisen vettä, johon oli sekoitettu terveyssavea. Enkä pilaile tai liioittele, vaan Natalialla oli pussillinen savea, jota kuulemma kuului laittaa teelusikallinen lasilliseen vettä ja sitten antaa olla jonkun aikaa että se savi asettuu sinne pohjalle ja sitten juoda se vesi ja jättää savi. Yleensä Natalia juo sitä kuulemma vain aamuisin, koska se on niin energisöivää että hän ei saa kunnolla nukutuksi jos juo sitä illalla. Kun tulin kotiin maanantaina, yritin etsiä tietoa asiasta, mutta se on ilmeisesti suhteellisen uusi juttu, että siitä ei löytynyt edes englanniksi mitään kovin tieteellisiä artikkeleita. No ei sillä, sitä saveahan ei juuri joudu elimistöön, koska siitä juodaan vain se vesi ja itse savi heitetään pois, mutta jotenkin tuntuu aina välillä, että maailma on sekaisin. Natalia kyllä tietää että ajattelen näin ja välillä minusta tuntuu, että hän ulkoistaa tällaisten asioiden ajattelun minulle, koska tuntee minut sen verran hyvin, että tietää, että otan selvää jostain tuollaisesta asiasta ja jossain vaiheessa mahdollisesti kerron hänelle mitä tiede asiasta sanoo.

Ei sillä, kyllähän Natalia saa juoda sitä savea, mutta jotenkin kun itse yritän jotenkin tasapainotella identiteettini kanssa, että mitä minä olen ja mitä minun pitäisi olla, niin välillä tulee olo, että jotta olisin menestynyt minun pitäisi olla crossfittaava savenjuoja, joka napsii spiruliinaa, ostaa 80 euron kasvovoiteita ja herää lomallakin kuudelta ihan huvikseen (tehtiin niin Lontoossa...). Haluan olla menestynyt, mutta en todellakaan halua olla kaikkea tuota jota juuri luettelin. Haluaisin olla vain sitä mitä minä olen ja tehdä asiat niin kuin minä haluan, siis sellaiset asiat, joilla ei oikeastaan ole työn tai opiskelujen kannalta merkitystä. Mietin kuitenkin välillä, että mihin asti voin päästä vain olemalla minä? Mitä töitä voin saada itsenäni ja mitkä työt ne crosfittaajat vievät nenäni edestä vain tällaisten työhön liittymättömien ominaisuuksien avulla? Ihmisethän haluavat todennäköisesti palkata ihmisiä, jotka muistuttavat heitä, joten onko minunkaltaisiani menestyviä ihmisiä, jotka haluaisivat ehkä palkata minut? Vai pitäisikö minun pyrkiä muttumaan nyt kun minulla on vielä aikaa?

Hankin Lontoossa kaulakorun. Oltiin kaksistaan yhden meidän porukasta kanssa kiertämässä kirpparimaisemmilla seuduilla samalla kun Natalia ja se neljäs olivat Oxford Streetillä. Se jonka kanssa olin siellä, osteli kauheasti kaikkea ja minä lähinnä katselin. Selitinkin sille minun kanssani olleelle, että en osaa oikein edes selittää tyyliäni tai sitä että millaisista vaatteista tai koruista pidän, koska niillä ei ole mitään selkeää yhtenäistä tekijää ja että minun on turha kokeilla päälleni suurta määrää vaatteita, koska kun näen jonkun vaatteen, tiedän useimmiten samalla hetkellä että pidänkö siitä vai en. Ja sitten kun olimme jo lähdössä, näin sen kaulaketjukojun ja minun piti pyytää, että mennään takaisin hetkeksi. Ja se on jotenkin typerä ja tuntuu, että ei minun pitäisi pitää siitä, koska se on niin... todella epätyylikäs ja epäasiallinen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että Chloe, hahmo Life Is Strange -pelissä, käytti sellaista. Siis korussa on pitkä metallinen ketju ja se koru on luoti, tai siis aseen hylsy, muistuttaa AK-24 panosta. Ostin sen sitten kun se ei ollut mitenkään kallis ja voin kuvitella käyttäväni sitä usein. Se ei ole sellainen pliisu ja nätti koru jollaisia naisten ajatellaan pitävän, vaan sellainen vähän rock-henkinen, asenteellinen ja koska se valmista on Crossfire - mikä myös lukee itse luodissa/hylsyssä/panoksessa, niin minusta tuntui, että se voisi symbolisoida minulle jotain josta voisin saada jotain irti, vähän niin kuin silloin lukioaikana kun käytin jatkuvasti sitä Taru Sormusten Herrasta -valtasormusta ketjussa kaulassa. Koska minusta tuntuu kuin olisin... "in crossfire", onko se nyt ristitulessa? Etenkin, kun mietin mitä minulta odotetaan ja mitä itse odotan itseltäni ja toisaalta sitten sitä että miten paljon minä tällä hetkellä jaksan ja mitä minä ylipäätään haluan.

Pitäisi tehdä huomisen latinantehtäviä. Tämä viikko on perioditaukoa, mutta latinanopettaja pitää tuttuun tapaansa tunnit myös kun pitäisi olla lomaa. No, nyt kevään aikana on myös pääsiäinen ja silloin edes hän ei voi pitää tunteja, joten jossain kohtaa on oikeastikin pieni loma yliopistolta. Ja pääsiäisenä äitini ja veljeni tulevat käymään. Veljeni oli kuulemma ollut jo kuukausi sitten innoissaan siitä, että pääsee tänne ja näkee rottia ja minä joskus ehdotin, että jos mentäisiin syömään kiinalaiseen ja veljeni ei ole ikinä syönyt kiinalaista ruokaa, joten hän odottaa ilmeisesti sitäkin innoissaan.