Liian väsynyt olo. Menin eilen nukkumaan ihan ajoissa ja aamulla oli sitten fysioterapia. Ilmeisesti pääni reistaa taas tällä viikolla, kun olen niin lopen uupunut, että olen taantunut taas siihen vuodentakaiseen päiväuni-vaiheeseen. Paitsi että nukun osastolla (tänäänkin menin puoli kymmenen aikoihin sohvalle nukkumaan ja heräsin vasta puoli kaksi), olen ryhtynyt nukkumaan päiväunia myös kotona. Siis sen jälkeen kun olen tullut osastolta, jossa olen nukkunut melkein koko päivän, mutta sitä ennen kuin menen nukkumaan joskus kymmenen aikoihin.

Sanat eivät ole enää niin kateissa, mutta kirjoittaminen on vähän hankalaa vieläkin. Tuskastuttaa, kun huvittaisi kyllä kirjoittaa tänne useammin, mutta olen niin väsynyt, että en välttämättä saa tietokonettakaan avattua joka päivä. Ja se on iso juttu minulle. Ja vaikka saisinkin, on kynnys kirjoittamiseen aika suuri, koska se tuntuu niin piinalliselta ja häpäisevältä, koska se on niin hankalaa, koska minä en muista kaikkia normaaleja sanoja välillä ollenkaan!

Tästä päivästä en tiedä mitään. Väsyttää vain niin. Ja painan niin hemmetisti (eli suunnilleen +2 kiloa - en ole jaksanut edes punnita itseäni, niin en tiedä tarkkaan), enkä saa itseäni laihtumaan, vaikka tuntuu että yritän kaikkeni!

Ja on niin kylmä. Eikä Erica ole päiväosastolla, kun hänen sähköhoitonsa on alkanut ja hän on seuraavat kaksi viikkoa sillä ympärivuorokautisella osastolla, enkä siis saa kysyttyä rotanpoikasista, enkä varmaan kehtaisikaan, kun en halua painostaa.

Ja kun kaikki kuitenkin kysyvät, että miksi minun pitää hankkia ne rotanpoikaset juuri häneltä (melkein jokainen osastolla sanoo noin), niin kyllä minun pitää. Minä haluan, että minusta ja Ericasta voisi tulla oikeasti kavereita ja niin säälittävältä kuin se kuulostaakin, nämä rotanpoikaset tuntuvat ainoalta mahdolliselta tekosyyltä sille. Ja sitten jos Erica ottaisi samasta poikueesta itselleenkin kaksi rottaa, niin sitten se kai lähentäisi meitä jotenkin? Ja sitten ajattelin, että se, että hankkisin ne rotat nimenomaan Erican kautta, saisi hänet tuntemaan olonsa jotenkin tärkeäksi.

Kai minä olen liian kiltti. Ja niin joo, ostin eilen juoksukengät, jotka minun on pitänyt hankkia jo puolentoista vuoden ajan tai jotain. 140 euron arvoiset, mutta maksoin niistä vain 70 euroa, kun oli alennusmyynti. Tosi hienot. Tai no, hienot ja hienot - niissä on pinkkiä, mistä en tykkää, mutta ne tuntuvat TOSI hyviltä jaloissa.

Olen missannut taas melkein koko CSI:n ja tee jäähtyy, kun olen kirjoittanut tätä kirjoitusta, joka on kaiken lisäksi vielä ihan turha ja tyhmä ja tarkoitukseton, ja sen lisäksi selaillut juna-aikatauluja, kun mietin yhteen miittiin menemistä, niin saisin tavattua sen vähän liian innokkaan 14-vuotiaankin, mutta tulin sitten tulokseen, että en kyllä aio maksaa 110 euroa siitä, että pääsisin pariksi tunniksi johonkin vieraaseen kaupunkiin vieraiden ihmisten arvioitavaksi.

Ilman opiskelijakorttia oleminen on ihan syvältä.