Tuntuu että olisin sekoamassa taas. En ole taas syönyt, koska olo on ollut outo. Ja syy on sama kuin ylipäätään viime kuukausina: Thor-elokuvat saavat minut vain suunniltani. En ole edes nähnyt sitä uusinta. Sanoin terapiassa eilen, että haluaisin mennä katsomaan sen, mutta minua pelottaa. Terapeutti sanoi, että koska silloin aikaisemmin reagoin siihen niin voimakkaasti ja se toimi traumojen triggeröijänä, niin ehkä olisi hyvä, että en mene katsomaan sitä nyt, vaan odotan kunnes Thor-leffojen ajatteleminen ei enää herätä niin voimakkaita tunteita. Mutta leffan mainonnalta on hankala välttyä, kun mainoksia on bussipysäkeillä ja netissä ja jopa Helsingin Sanomissa oli arvostelu. Ja kun näen niitä, niin jotenkin vain tuntuu että en saa henkeä. En saa syötyä ja osittain tuntuu siltä, että pitäisi vain mennä katsomaan se leffa, kun eihän mikään voi olla niin paha kuin tämä olo nyt.

En ajatellut kirjoittaa tästä tänne, koska onhan tämä ihan idioottimaista. Ja olen maaliskuusta saakka odottanut, että tämä ylireagointi Thor-leffoihin menisi ohi, mutta se ei ole mennyt. Olen lopettanut 9gag-sivuston selailun, koska en kestä jos törmään siellä johonkin Loki-aiheiseen giffiin tai kuvaan. Selailin sitä joka päivä, mutta nyt en ole käynyt siellä varmaan neljään kuukauteen.

Ja tänään vielä ihan erillinen idioottimaisuus sai oloni vielä huonommaksi. Bussi oli vähän myöhässä, joten minulle tuli kiire töihin, joten päätin kipaista ne työpaikan portaat ylös mahdollisimman rivakasti. No, minä kun olen minä, niin tietysti kompuroin ja löin polveni portaaseen. Se tietysti sattui, mutta ajattelin, että siinähän se paranee, kun se sentään oli vain kolaus, eikä semmoisessa ihokaan mene rikki. Pystyin kävelemään ylös melkein normaalisti ja tauoilla aina kävelin pois pisteeltäni ja se sujui ihan hyvin. Vaikeinta oli nousta ylös ja päästä takaisin alas tauon loputtua. Kun yhdellä tauolla kävin vessassa tarkistamassa jalan, sillä se tuntui turvonneelta ja tietysti halusin nähdä että miten pahalta se näyttää. Ja ilmeisesti pelkkä kolaus suhteellisen tylppään portaan reunaan pystyy rikkomaan ihon aika pahastikin jos jalan lyö siihen reunaan vain tarpeeksi kovaa. Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen kävelin bussipysäkille ja sekin oli ihan okei. Bussissa istuminen sattui eniten, koska minun piti taivuttaa jalkaa ja sehän ei niin vain onnistunutkaan.

Ajattelin, että kun pääsen kotiin, kaikki on okei, koska vaikka olen varalla tämän viikonlopun, todennäköisesti minun ei tarvitse mennä töihin. Joten voin vain lepuuttaa polvea ja se on taatusti jo huomenna parempi. Mutta nyt en ole yhtään varma, koska tuntuu, että polvi tulee hetki hetkeltä kipeämmäksi. Yritän vain maata liikkumatta, mutta mikään asento ei ole tarpeeksi hyvä. Sitä särkee ihan järjettömästi liikkumattomanakin ja jos yritän yhtään liikuttaa jalkaa edes milliä, se sattuu niin järjettömästi etten tiedä onko minuun ikinä sattunut näin paljon. Lisäksi värisen koko ajan, koska minulla on niin kylmä, koska en ole kahteen päivään syönyt kunnolla, ja jokainen väristys tietysti liikuttaa jalkaa ja kipu pahenee hetki hetkeltä. Joten tietysti nyt ajattelen, että siinä voikin olla jotain oikeasti vialla. Ja koko juttu vain nolottaa, kun miten voin olla niin kömpelö, että kaadun portaissa? Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, vaan olen kaatunut kaksi kertaa aikaisemminkin juuri niissä samoissa portaissa melkein täsmälleen samassa kohdassa. Enkä tietenkään voi olla ajattelematta, että jos en olisi niin läski, niin kaatuessani iskun vastaanottaviin ruumiinosiin kohdistuisi pienempi voima. Vaikka silloin kun kompuroin ja mursin jalkani, olin normaalipainoisen rajoissa, joten ehkä siitä ei voi vetää niin suoria johtopäätöksiä.

Mutta tuo fyysinen kipu ei auta yhtään. Se on vain uusi kannuste olla syömättä, koska kun jalkaan sattuu niin perhanasti, niin se on taas uusi syy olla menemättä keittiöön tekemään jotain ruokaa. Eihän se syömättömyyskään ratkaise mitään, mutta kun olo on vain niin paha. Ja syy siihen pahaan oloon on vain niin idioottimainen.

Pilatespallo polven alla on ilmeisesti yksi asento, jossa se kipu on lievempi. Kyllä se tuntuu koko ajan, mutta ei sellaisena raastavana ja repivänä kuin monissa muissa asennoissa. Ennen tätä kirjoituksen aloittamista jalkaan vain sattui niin paljon, että en voinut tehdä muuta kuin itkeä. Jossain vaiheessa sitä itkemistä tosin tajusin, että ei siinä ole kyse vain polvesta. Olen vain niin tyytymätön tähän kaikkeen, omaan elämääni ja siihen millainen olen. Joka päivä tuntuu siltä kuin epäonnistuisin ihmisenä olemisessa. En vain osaa vuorovaikuttaa ihmisten kanssa. Joskus kai osasin, mutta nyt olen näemmä täysin kykenemätön siihen. Yritän kyllä. Töissäkin yritän saada itseni sanomaan kaiken mahdollisen mikä kuulostaa mielessäni järkevältä tai sanomisen arvoiselta, mutta ne harvat kerrat kuin sanon jotain, kuulostan joltain ihan muulta. Jälkeenpäin mietin, että olihan se nyt jotenkin hyödytön kommentti, olisi pitänyt olla vain hiljaa.

Alkaa väsyttää. Jalka tuntuu lisäksi kyllästyneen pilatespalloon, koska se aikaisemmin lähes tuskaton asento alkaa tuntua kipeämmältä hetki hetkeltä. Mutta jotenkin järjellä ajateltuna ei se voi nyt pahemmaksikaan mennä.