Se uusi suosikkirottani, joka sai yllätyksekseni sen näyttelyarvostelun viikko sitten, ja josta olin niin ylpeä, löytyi äsken kuolleena häkistä. En tiedä, mitä tapahtui, se ei ollut edes kipeä missään vaiheessa, ja nyt se vain kuoli. Otin sen erilliseen matkahäkkiin ja nyt mietin, että mitä teen sen ruumiille. Siihen loppui sitten tämä linjani, jota olin sen ajatellut jatkavani. Nyt ei ole vain jäljellä enää yhtään sopivaa jatkajaa, joten linjani jää tähän.

Ja viikko sitten olin niin onnellinen, mietin, että se on varmaan yksi parhaista päivistä ikinä, ja sitä ei kukaan voi ottaa poiskaan, kun minun linjani rotat ensimmäisenä saivat näyttelyarvostelun. Lopultakin olin päässyt kasvattajana seuraavalle tasolle. Ja nyt... Ne näyttelyarvosteluilla ei ole enää väliä. Jos tuota rottaani olisin käyttänyt jalostukseen, niin sitten ne olisivat näkyneet siellä neljän sukupolven ajan niissä papereissa ne arvostelut, mutta nyt kun se linja päättyy tähän, niin se kaikki oli vain turhaa.

Eikä Jaska ole online Facebookissa. Laitoin hänelle jo viestejä, koska hän ymmärtäisi, eikä ole ketään muuta jolle asiasta kertoa. Enkä viitsi laittaa tekstiviestejä, koska laitoin jo Facebookin kautta ja olisi tyhmää laittaa samaa asiaa uudestaan. Voisinhan toki laittaa viestin, että tulisitko koneelle, mutta mitä sitten puhuisin? Ei ole tilannetta päällä, tilanne on jo ohi, eikä ole mitään, mitä hän voisi tehdä, paitsi lohduttaa minua. Ja tuntuisi tyhmältä sanoa toiselle, että tule nettiin että voit lohduttaa minua. Joten nyt vain odotan, että hän näkee ne viestini.

Ja minä vain... En tiedä. Olo on todella kurja. Koko päivän olen saanut paljon aikaan ja tehnyt niistä syksyn läksyistä jo yli kolmanneksen, ihan aikataulussa olen mennyt ja nyt vain... Tämä on varmaan pahin kuolema, joka on tähän asti noiden pienten kanssa ollut, kun tämä oli niin nuori ja lupaava ja suosikki! Niiden vanhojen suosikkien kanssa on sentään saanut varautua, joten tämä tuntuu vain jotenkin... Melkein ajattelen, että jos menen takaisin keittiöön, niin siellä se onkin häkissä, tapittaa niillä isoilla silmillään ja tulee heti ensimmäisten joukossa katsomaan. Mutta en vain voi mennä edes keittiöön, koska tiedän, että se ei ole siellä häkissä, vaan kankeana ja kylmänä siellä kantohäkissä.

Pitäisi tehdä sille ruumiille jotain, joko laittaa pakastimeen, käydä kippaamassa biojäteastiaan tai sitten käydä hautaamassa se, mutta maa on jo ihan kaikkialta jäässä. Ja se oli suosikkini, niin nätti, niin ihana, en vain voi laittaa sitä roskiin. Enkä voi uskoa, että se vain kuoli. Se oli niin energinen, eikä edes kipeä. En ymmärrä, kuinka se voi vain kuolla.

Ja Jaska ei ole vieläkään online, ja minä vain... Olen vain järkyttynyt, enkä voi muuta kuin itkeä ja päätä särkee jo tämä kaikki ja pitäisi tehdä vielä niitä kielioppitehtäviä tänään. Ja haluaisin vain jutella jollekin, ja Jaska ymmärtää, kun se on nähnyt näitä pieniä ja viikko sitten kun näin häntä sen näyttelyn jälkeen, hän näki, miten minä vain hyppelin onnesta ja toistelin jatkuvasti, että hei KAKSI L2-arvostelua, kaksi.

Jotenkin tuntuu kuin olisi jokin ulkoinen voima, joka huomaa aina välillä, että hei, Amia on liian onnellinen, nyt pitää tehdä jotain, jotta asia korjaantuu. Ja kaikista rotista, kaikista niistä yhdeksästä rotasta juuri tuon piti kuolla. Kaikki muut ovat joko liian vanhoja tai muuten sopimattomia jalostukseen, ja tämä niistä pienistä oli se ihana, ja se oli terve, niin miten se voi vain kuolla!

Yritin järkeilläkin, ehkä olisi pitänyt ilmoittautua silloin Kuopion yliopistossa sille kurssille, jossa me oltaisiin tehty rotan ruumiinavaus, koska sitten ehkä tietäisin jotain ja voisin ehkä itse tutkia kuolinsyytä sen jälkeen kun rottani kuolevat yllättäen. Mutta tein sen mitä saatoin. Ruumiissa ei ollut muuten mitään, paitsi jotain kuivunutta kellertävää leuassa ja kaulassa, joka on todennäköisesti tullut suusta, joten todennäköisesti tämä rotta tukehtui. Mutta en tiedä tuliko sille joku ruumiillinen vaiva, joku akuutti hengitystiejuttu, vai tukehtuiko se ruokaan, vai saiko se jonkun muun kohtauksen.

Nyt laitan Jaskalle tekstarin, että voitko tulla online. Haluan vain puhua hänelle, haluan vain puhua muuallekin kuin anonyymiin blogipalveluun. Nyt lähti viesti, kohta Jaska varmaan tulee. Ja äsken ennen tuota tukehtumisanalyysia kävin tunnustelemassa, että tuntuiko sen kuolleen rotan kurkussa ehkä vaikka jotain ruoanpalaa, mutta arvioni mukaan siellä ei ollut mitään, mikä oli kylläkin vaikeaa arvioida, koska rotta oli vain niin jäykkä. Ja se oli edelleen niin nätti, nätit korvat oli terhakkana pystyssä vaikka se olikin kuollut. Tulisi Jaska nyt jo!

On sellainen fiilis, että tekisi mieli melkein rikkoa tavaroita. Kaikki on vaan niin epäreilua, tämä on vain niin epäreilua! Jos Jaska vain tulisi online, niin ehkä hän kysyisi, että mitä jos hän tulisi tänne, ja ehkä sitten voitaisiin menä yhdessä kokeilemaan kaivamaan joku kuoppa jonnekin metsään, ja haudata se pieni. Ja hän sitten näkisi sen ihanan tytön vielä, ja näkisi että se on nätti ja että se oli nätti ja että sen ei olisi pitänyt kuolla.

Mutta ei Jaskaa vain näy, eikä kuulu. Nyt Jaska tuli online. <3

***

Jälkilisäys: Jaska on isällään, ei hän pysty kuulemma kauheasti viestittelemään, vaikka jotain laittoikin. No, ainakaan hän ei voi tulla luokseni, joten varmaan sitten kestän tämän ihan itsekseni. Sillä lailla niin kuin vahvat ihmiset tekevät. Laitan sen tytön kai sitten pakastimeen, joten voin ratkaista ongelman vasta huomenna, ja mennä sitten vaikka kokeilemaan maata, että voiko sinne haudata mitään. Sattuu vain, se tyttö oli minulle niin rakas, enkä vieläkään voi oikein uskoa, saati ymmärtää, että näin kävi. Ja voin laittaa siitä jopa kuvia, koska vaikka se olikin noin pieni, niin se oli suosikkini ja otin siitä paljon kuvia vähän väliä. Ja se on vielä ihan pehmeä, se näyttää ihan kuin se vain nukkuisi.

l%C3%A4llyp%C3%A4lly%20%E2%80%93%20Kopio

Metris-normal.jpg

Metropolitan%20kulta-normal.jpg