Huomenna täytän sitten 30. Olen aika välinpitämätön asian suhteen. Edelleen on jotenkin kurja fiilis. Onneksi tiistaina on taas terapia, jossa pääsen purkamaan tätä, koska oletan, että tämä miltä minusta nyt tuntuu, on joku tunne, jonka blokkaan. Se on hyvin fyysinen tunne. Se ei kuitenkaan tunnu kurkussa ja rintakehässä niin kuin se ahdistus, joka kuulemma tulee, jos blokkaan tunteet automaattisesti. Mutta en tiedä mitä tämä on. Ainakin se tuntuu pahalta. Kun mietin tuota harjoittelukuviota, niin se pahenee, se tuntuu selkeästi alueella rintakehän alaosista vatsaan ja ainut mielikuva, joka minulle tulee mieleen, on että vatsassani olisi jotain vaarallista happoa, joka parhaillaan syövyttää sisäelimiäni. Tai että joku loinen söisi minua sisäouolelta. Ja samalla tuntuu siltä, että voisin itkeä, joten siinä vaiheessa yritän ajatella aina jotain muuta, jotta saisin tilanteen taas hallintaani.

Toisaalta jännitän myös tiistaita, koska silloin on taas koodausta. Ja tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta kun näen sen opettajan sen jälkeen, kun olen myöntänyt itselleni olevani ihastunut häneen. Toisaalta mietin, että pitäisi keksiä hänelle joku lempinimi, mutta toisaalta mietin, että ei pitäisi. Jos kirjoitan hänestä opettajana, ainakin se meidän välillä ammottava eriarvoisuuden kuilu pysyy mielessäni. Ja sitä paitsi minulla on mielessäni heti lempinimi hänelle, jota en voi käyttää, koska se on liian ilmeinen. Piti tarkistaa, että en ole sanonut sitä täällä, mutta en onneksi ole. Mutta siis ensimmäinen ajatus, joka päähäni pälkähti, kun näin tämän opettajan syyslukukaudella ensimmäistä kertaa oli se, että hän voisi olla yhden Marvel-universumin tyypin kaksoisolento. Ja tämä ei ole vain minun ajatukseni, vaan yksi toinenkin meidän porukasta on sanonut saman. Ja tämä opettaja on nyt näiden koodaustuntien aikana itse viitannut tähän kyseiseen hahmoon, joten hän tietää kyllä itsekin näyttävänsä samalta.

Toisaalta mietin, että voiko voiko tämä äkillinen ihastumisen lisääntyminen tätä opettajaa kohtaan johtua myös siitä, että se oli juuri Lester, joka vei sen harjoittelupaikan nenäni edestä? Kuulostaa pikkumaiselta, mutta kun mietin Lesteriä, minulle tulee jotenkin heti hieman kiukkuinen olo. Eihän se hänen vikansa ole, että hän oli parempi tai sopivampi tai mitälie, mutta olen kai sitten pikkumainen, kun en vain voi olla iloinen hänen puolestaan. Tai sitten olen turhautunut siihen, että Lesterin suhteen ei tapahdu mitään, ei siis mitään, vaan kaikki keskustelut, joita me ollaan viime aikoina käyneet, ovat olleet ihan hemmetin tylsiä. Niin tylsiä, että itse keskustelun toisena osapuolenakin mietin, että loppuisi jo. Esimerkiksi:

Amia: "Hei, Lester, mietin, että saitko sä kutsun haastatteluun sinne firmaan X?"
Lester: "Joo, sain mä."
Amia: "Mä ajattelinkin, että sä kuulit niistä jotain kun et enää kysellyt siellä meidän ryhmässä."
Lester: "Saitko sä?"
Amia: "Joo, mä sain kans."
Lester: "Koska sulla on se?"
Amia: "Se on nyt maanantaina."
Lester: "Mihin aikaan maanantaina?"
Amia: "Öö, se oli 10:15."
Lester: "Sä oot sitten heti mun jälkeen!"
Amia: "Mihin aikaan sun haastattelu sit alkaa?"
Lester: "Öö, mä voin tarkistaa..."
Amia: "Mietin vaan, että tuntia aikaisemmin, puolta tuntia aikaisemmin, että miten kauan ne on varanneet yhdelle haastateltavalle."
Lester: *kaivaa kännykkää repusta*
*kiusaantunut hijaisuus*
Lester: "Se on 9:15."
Amia: "Okei."

Paskin keskustelu ikinä. Toisaalta minua hermostuttaa puhua Lesterin kanssa kaksistaan, mistä syystä minä itse olen paskempi keskustellessani juuri hänen kanssaan, niin voihan se olla, että hänellä on sama tilanne. Toisaalta siis voin samaistua häneen, toisaalta se ärsyttää ihan sikana. Sitten tämä opettaja puolestaan on paljon suorempi. Tai siis, hän näkee, että poistan tekstiä ennen kuin näytän sitä koodiani hänelle, minkä jälkeen hän on selvästi vähän myhäilevä, jonka jälkeen hän ottaa näppikseni kysymättä minulta (kontrastina aikaisempaan error-viestin ongelmanratkaisuun, jolloin hän pyysi lupaa) ja palauttaa sen tekstin siihen ruudulle. Eli osoittaa suoraan, että pystyy outsmarttaamaan minut juonittelussa. Ja lisäksi vielä kehtaa tehdä niin ihan päin naamaa. En tuntenut itseäni näkymättömäksi, vaan tunsin, että hän oli nähnyt minut - tässä tapauksessa toki siis sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.

Tietysti koko jutussa on myös se "kielletty hedelmä" -fiilis, koska hän on opettajani ja tiedän, että se ei ole sopivaa. Tai siis minähän opiskelijana saan periaatteessa tehdä melkein mitä tahansa ja hänellä on se vastuu, mutta tunnen oloni jotenkin syylliseksi jo siitä, että ylipäätään olen ihastunut häneen. Ja vielä syyllisemmäksi oloni tulee siitä, että välillä olen tulkinnut erinäisiä tilanteita niin, että hänkään ei ole käyttäytynyt niissä ihan niin neutraalisti kuin ajattelen, että hänen opettajana ehkä kuuluisi. Tai siis viime tunnilla oli sekin, kun tunnin aluksi aloiteltiin uudentyyppistä koodia, niin sitten en saanut sitä toimimaan. Yksi toinen opiskelija sitten sanoi, että hän saa vain jonkun error-viestin, johon opettaja sanoo ystävällisesti, mutta silti neutraalin asiallisesti, että hän tulee katsomaan sitä. Ja siinä menee ehkä viisi sekuntia, kun hän saa korjattua sen. Kuulin, että hän sanoi tälle opiskelijalle, että siitä puuttui joku oleellinen. Kyseinen koodi oli myös heijastettuna taululle, joten ajattelin, että minun virheeni on varmasti joku vastaava, joten käyn äärimmäisen tarkkaan sen koodin läpi moneen kertaan. Lopulta sitten tuskastun ja sanon sille opettajalle, että minulla on ilmeisesti joku samanlainen vika, kun en vaan pääse siitä error-viestistä eroon.

Olen itse täysin opiskelijamoodissa ja pyyntöni on täysin viaton, mutta se opettaja katsoo minuun ihan eri tavalla kuin siihen toiseen opiskelijaan, hymyillen sillä lailla... epäneutraalisti - ihan kuin hän ei uskoisi, että minulla on oikeasti mitään ongelmaa, vaan että olisin jotenkin sen edellisen opiskelijan kysymyksen jälkeen keksinyt, että tällä tekosyyllähän minä saan hänet sinne lähelleni. Nyt kun mietin asiaa, niin ajoitushan olisi täsmännyt, eikä se "vahingossa" hyvännäköinen tukkani varmaan ollut sen kanssa myöskään ristiriidassa. Muuten hän oli erittäin asiallinen ja pyysi tosiaan lupaa käyttää näppistäni sen jälkeen kun hän ei vain mitenkään löytänyt mitään, mikä olisi pielessä. Salaa olin vahingoniloinen siitä. Lopulta kävi ilmi, että sieltä puuttui yksi pilkku.

Eli tuo kaikki on vain minun päässäni. Miten opettaja pystyisi muka yhdellä ilmeellä muuttamaan kommentin: "Mä tuun sinne ihan pian" muotoon "Niin varmaan sulla on joku ongelma! Oot laittautunut ihan tätä varten ja edellisen opiskelijan kysymyksen jälkeen itse piilottanut sinne koodiin jonkun virheen, että saat tekosyyn kutsua mut katsomaan sitä, ihan vain, että voisit yrittää vietellä mut." Tuollaista ei vain tapahdu, sen täytyy olla ihan pelkästään minun päässäni. Se ei tosin tullut mieleeni ennen kuin vasta sillä sekunnilla, kun se opettaja hymyili sillä lailla oudosti. Toisaalta sitten: olisihan tuo ollut ihan loistava juoni! Ja olisi tuokin parempi ajatus minusta (vaikkakin hieman häiriintynyt) kuin se, että uu, tuossa on Amia, se on varmaan maailman viattomin ihminen, varmaan sellainen kympin tyttö, joka tekee kaikkensa jokaisella kurssilla, joten ei sitä saa painostaa tekemään enempää ja muutenkin pitää varoa, ettei se mene rikki. Ei sillä, että tuokaan olisi niin hirveästi väärässä, jos kerran tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, että olen ihastunut opettajaani. Ja olenhan minä herkkä, vaikka jotenkin ärsyttää sanoa se, kun tuntuu, että nykymaailmassa herkkä tarkoittaa heikkoa tai hysteeristä.

Luin uudestaan tuon viimeisen kappaleen ja huomasin piilottaneeni sinne asenteen. Joten sanotaan se sitten ääneen: En mitenkään usko, että olisin voinut keksiä tuota kaikkea omasta päästäni. Lisäksi: kielenopiskelijana tiedän, mitä on sanaton viestintä, ja sanonpahan vain, että jos toinen hymyilee ja näyttää samalla siltä, että tekee kaikkensa ollakseen hymyilemättä, niin siitä voi vetää kyllä jonkinlaisia johtopäätöksiäkin.

Mutta joo, odotan siis innolla tiistain koodaustuntia. Olen valinnut jo vaatteetkin valmiiksi, koska sehän on koodauksessa se oleellisin kysymys: mitä pukisin päälleni?