Tuntuisi joskus varmaan niin hyvältä sanoa tuo ääneen. Tai itseasiassa sanoinkin sen kerran. Thesille. Sen jälkeen ei vain ole oikein usko riittänyt, että voisi luottaa kenekään vastaavan siihen pyyntöön.
Tänään oli taas huonompi päivä. Nukuin yön äärettömän huonosti, koska heräsin ainakin viisi kertaa kesken unien. Alan ilmeisesti taas stressata koeviikkoa, joka alkaa ensi viikolla. Näen taas tavallista enemmän uniakin. Yölläkin näin jotain outoa unta, josta en muista paljon. Siinä oli maisema, tavallinen maisema, mutta se oli rajoitettu. Kuin kuutiossa. Oli puita ja pensaita ja outo pieni pallo, jota minun piti auttaa eteenpäin. Oli aikaraja, minua jahdattiin. Aina tietyin väliajoin ne tulisivat katsomaan, mitä tein ja mihin olin pallon kanssa päässyt. En tiedä, miksi olin niin peloissani. Tiedän vain sen, että olen nähnyt sen unen joskus ennenkin.
Aamulla piti myöhäisestä aamusta huolimatta herätä aikaisin, koska minulla oli aika ihotautilääkärille outojen läiskien takia ihollani. Lääkäri sitten vain täräytti, että minulla on akne, joka tosin harvinaisesti esiintyy vain toispuoleisesti. Minulla, jolla ei ole koskaan edes finnejä! Akne! Akne-Amia, finni-Amia, pizzanaama-Amia... Hmph. Sitähän minä vielä kaipasinkin.
Tunsin oloni tänään taas hieman yksinäiseksi. Minua ei huvittanut lainkaan puhua, vaan aina kun joku sanoi minulle jotain, jouduin tietoisesti pinnistämään hymyn kasvoilleni ja vastata jotain takaisin. Nankin kysyi taas tänään "Mitä kuuluu?" -kysymyksensä, johon en voinut kuin kohauttaa olkapäitäni. Lopulta sitten vastasin turvallisesti "Samaa kuin aina ennenkin". Ärsyttävää. Minä olen angst ja sietämättömän uupunut ja voimaton, enkä tiedä tarkkaan edes miksi. Ihan kuin joku olisi vain kytkenyt minusta virran melkein kokonaan pois.
Tjaa, tähän väliin voisi tunkea päivän luontoäänen:
"Slurps, slurps, slurps, hähähää, slurps, slurps."
Tämä liittyy ihan oikeasti voimattomuuteen. Nimittäin kun olen voimaton ja uupunut, ärsyynnyn paljon normaalia helpommin. Tänäänkin riitelin äidin kanssa melkein koko matkan kaupunkiin. Lisäksi heti aamusta asti ärsyttävät henkilöt piinasivat minua. Kun tulin kouluun ja nojasin seinään historianluokan edustalla, luontoääni-ihmiset tunkivat siihen alle puolen metrin päähän. Vaikka minulla ei ole mitään seurustelevia pareja vastaan, niin minusta ei silti ole kovin miellyttävää kuunnella kaikkia ääniä, joita he päästelevät nuoleskellessaan toisia keskellä käytävää. Ja oikeasti, käytävällä oli tungosta, ainakin yli 50 ihmistä, mutta ne kolmosluokkalaiset luontoääni-ihmiset pussailivat ihan KESKELLÄ KÄYTÄVÄÄ! Argh! Jotain rajaa hei pliis!
Ja vielä pitäisi mennä apteekin kautta kuoroon ja kuoron jälkeen jäädä musiikinteoriaan. Eli kaksi tuntia älytöntä musiikkia tänään. Eikä minua sitten yhtään huvittaisi. Mieluummin katsoisin niitä Prisman suoihmisiä kuin lauleskelisin muun kuoron kanssa joululauluja nauhalle. Hmph. Ja koeviikollekin pitäisi kai alkaa pikkuhiljaa harjoitella. Kun vain saisin nuo "Elämäni pikkuihmisenä" edes käsiteltyä loppuun, niin sitten niiden ei tarvitsisi ärsyttää minua. *syvä huokaus*
Taidan nyt mennä vain etsimään niitä nuottejani. Hmph.
