Nyt olen hieman toipunut eilisestä ja toissapäiväisestä ja samalla koko viikonloppuisesta mustasukkaisuus/kateus -ilmiöstä. Ainakin suunnilleen. Eilen oli jo hyvä päivä. En ollut maanantaina koulussa ja eilen yksi ihminen luokaltani kysyi minulta olinko ollut kipeä! En muista, että kukaan olisi koskaan kysynyt jotain sellaista. Ja muutamat muutkin luokkalaiseni puhuivat minulle. Tervehtivätkin. Naninkin ensimmäinen huomio oli, että olin kasvoistani keltainen. Joo, se palanut iho näytti jotenkin oudosti keltaiselta tai ruskettuneelta. Tänään sitten sekin oli jo poissa, luojan kiitos.

Eilen mainitsin Nanille siitä, mitä tänne kirjoitin jo viimeksi. NN -vaihe. Se kuulosti edelleen ihan yhtä tyhmältä kuin silloin ennenkin, mutta kakaisin sen silti ulos, kun se vaivasi koko ajan. Nan sanoi täsmälleen sen, mitä minä itsekin olin hokenut itselleni koko viikonlopun. Ei se A tarkoita sitä sillä lailla. Hän on vain sen tyylinen ja NN sattuu vain olemaan hyvä kohde tällaiselle ylipirteälle käytökselle. Kyllä minä sen ymmärrän.

Minä sitten aloin miettiä, että jos kerran ymmärrän, että A ei mitenkään yritä olla paras kaveri NN:n kanssa, miksi minä sitten tunnen oloni myrtsiksi. Minä en ollutkaan mustasukkainen. Tai ehkä olinkin, en ole ihan varma. En kuitenkaan sillä tavalla kuin luulin. Minä ja NN olemme aina muodostaneet sen luokkamme ylijäämä joukon. Nyt hänellä on melkein kavereita luokallamme. Minulla ei. Hän ei ole enää ylijäämä joukkoa, vaan minä olen yksin. Ja kun hänellä on luokaltamme kavereita ja minulla ei, tunnen oloni jotenkin epätasa-arvoiseksi. Hän on meistä se suositumpi ja sosiaalisempi. Joten jos hän puhuisi minulle, minun pitäisi ottaa se suurena kohteliaisuutena. Ennen se oli tasan. Ennen me olimme tasavertaisia. Ja nykyisin, kun NN on osoittanut olevansa niin sosiaalinen, minussa syntyy hylkimisrefleksi. Minä en kestäisi sitä, että minun pitäisi katsoa jotain ystävää ylöspäin. Ja kun minä tunnen oloni alempivertaiseksi, minä vedän etäisyyttä.

Nanin kanssa asia on hieman eri. Luultavasti osasyynä on ainakin se, että olemme eri luokka-asteilla ja minä olen häntä vanhempi. Hänellä on paljon kavereita ja hän on äärettömän suosittu. Kuitenkin minä olen vanhempi ja minä tunnen (tai pikemminkin tiedän) erilaisia ihmisiä kuin hän, vaikka heitä olisikin vähemmän. Ja mistä minä niitä ihmisiä tiedän? Netistä, mistäs muualtakaan. Nan sen sijaan tuntee suunnilleen jokaisen ihmisen tästä kyläpahasesta ja suurin osa hänen kavereistaan asuu myös tämän kunnan rajojen sisäpuolella. Se on kuitenkin ymmärrettävää, pystyn hyväksymään sen, että olemme erilaisia.

Mutta NN. Minulle on jotenkin oudon tärkeää, että poika on täsmälleen kuten minä. Tästä syystä TKK:kin jäi vähitellen pois. Hän oli niin erilainen: Teki mitä muut halusivat hänen tekevän, sen sijaan että olisi tehnyt niin kuin itse halusi. NN oli ja on niin kovin samanlainen, mutta nykyisin hän tuntuu kaikista järkiperusteista huolimatta erilaisemmalta. Hän puhuu enemmän ja hymyilee enemmän. Nykyään hän ei edes liiku enää hiukset kasvoilla, joten ihmiset voivat nähdä hänen kasvonsa ja kuulla paremmin mitä hän sanoo. Minä muistan viime vuoden, kun teimme paritöitä englannintunnilla ja hän istui hiukset silmillä. Välillä jostain rakosesta näkyi vilahdukselta yksi ruskea silmä, mutta siinä se oli. Minä en moneen kuukauteen vielä tiennyt edes miltä hän näytti.

Huomenna alkaa koeviikko kemian kokeella. Koeviikon jälkeen meillä on taas ryhmänohjaajamme pitämään englantia omassa luokassamme. Siinä luokassa, jossa opettaja ykkösellä laittoi minut työskentelemään NN:n kanssa. NN istuu minun edessäni. Tai ainakin istui. Varmasti hän nyt äärettömän hypersosiaalisena ihmisenä menee muiden niljakkeiden joukkoon taakse istumaan. Mistä seuraa sitten se, että joudun a) työskentelemään kolmantena jossain ryhmässä tai b) joudun työskentelemään yhden toisen pojan kanssa, joka mitä ilmeisemmin ei tunne ketään, eikä haluakaan tuntea. Hän on periaatteessa hyvin samanlainen kuin minä ja NN mutta silti täysin erilainen. Minä ja NN olemme enemmän - no - sosiaalisia, kun tämä yksi taas on koulussakin ehkä kerran tai pari viikossa, istuu kaikkialla kuulokkeet korvissa ja huppu päässä, eikä kiinnitä huomiota muihin ihmisiin.

Mahtavaa! Nyt sitten minua vaivaa se, miten NN taatusti menee seuraavan jakson englanninkurssilla taakse istumaan. Vasta viime vuoden viimeisessä jaksossa katsoimme ensimmäisellä tunnilla samasta ruotsinkirjasta, koska hän ei ollut hankkinut sitä kirjaa vielä. Nyt sekin on mahdotonta. Miksi hän katsoisi minun kanssa samasta kirjasta, kun hänellä on kerran sellaisena sosiaalisena ihmisenä paljon kavereita, joiden kirjasta katsoa ja joiden kanssa istua ja joiden kanssa puhua jotain typerää. Hmm... Jotenkin tämän tekstin perusteella voisin diagnosoida itseni kateelliseksi.

Ulkona on inhottava sää tänään. Kemian kurssin laskuja pitäisi ryhtyä opettelemaan ja perjantaiseen matikankokeeseenkin tulisi kai harjoitella jo tänään. Aloitan harjoittelun ihan heti. Pelaan vain hetken jotain rentouttavaa teurastuspeliä ja alan sitten opetella entalpioiden muutoksia ja reaktio tyyppejä.