Nyt on parempi fiilis taas ja mahdollisesti tämä synkkisviikko johtui osittain taas PMS-oireista, mikä on ihan tyhmää, mutta sentään hyvä, että ei ole enää sellainen fiilis.

Olin Thomasilla eilen. Hän ei tullut sinne päiväkeskukseen, niin Facebookin kautta sitten laitoin hänelle viestiä aiheesta. Siihen hän vastasi jotakuinkin, että nukkui koko päivän ja sen jälkeen fiilis on ollut huono, mistä kysyin, että voiko kysyä tarkemmin syytä huonoon fiilikseen, mihin hän sanoi, että voi kysyä, mutta ei tiedä miten selittää - koko hänen maailmansa on vain ihan murtunut ja sydän hajalla. Siinä vaiheessa taas se kaveri-Amia puoleni kaappasi täyden vallan minussa ja sitten yritin lohduttaa, mutta tyyppi oli vain hajalla. Sitten ehdotin, että jos hän haluaa tai uskoo, että siitä olisi apua, niin voisin tulla vaikka käymään ja voitaisiin pelata korttia hetken tai jutella tai jotain.

No, Thomas tarvitsi vähän aikaa, mutta sitten hän sanoi että voisin tulla käymään hänen luokseen. No, siinä sitten pelattiin ja juteltiin ja Thomas sitten selitti tästä pahasta fiiliksestään tarkemmin ja sen syistä ja minä kuuntelin. Olen kai ihan hyvä kaveri, mutta eipä siinä kai sitten sen kummempia ole hänen puoleltaan, mikä hieman harmittaa, kun olin niin ihastunut. Sentään saatoin ajatella, että olen ainakin erityishyvä ystävä, koska hän sitten jossain vaiheessa sanoi, että ei ole oikeastaan koskaan puhunut kenellekään niistä asioista. Sitten vielä korjasi, että ei mitään "oikeastaan", vaan ei vain ole puhunut ikinä.

Kertoi sitten siitäkin, kun tapasi tämän ystävättärensä, mistä tuli jotenkin mustasukkainen fiilis, kun vaikka mitään ei ole koskaan tapahtunut, niin oli sitten sanonut kuitenkin tyttöystävälleen kotona, että jos hän olisi ollut kuka tahansa muu, niin hän olisi varmaan pettänyt tätä sinä yönä, sen sijaan että he puhuivat vain musiikista ja muusta. Ja kuulemma joskus olivat miettineet sitäkin, että kun tulevat hyvin toimeen ja ainakaan vielä ei ole tullut mitta täyteen, että olisiko heidän sitten järkevää seurustella, mutta ei se ole sitten sitä ajattelua pitemmälle koskaan mennyt, vaikka Thomas vaikutti lähinnä pohtivalta, ei siltä että asia olisi lopullinen.

Selitti sitten siitäkin, että sieltä suljetulta päästyään harrasti yhden yön juttuja, mutta aika nopeasti sekin jäi, eikä se ole koskaan ollut hänen juttunsa ja hän on ylipäätään oikeasti seurustellut vain kahden kanssa ja että ottaa sellaiset aina vakavasti ja pitää huolen siitä, että ei ainakaan tietoisesti koskaan tee mitään satuttaakseen ketään. Senkin sanoi, että parisuhteessa haluaa vain olla kiva toista kohtaan, koska se tuntuu hänestä niin hyvältä ja että hän kai tarvitsisi toisen sellaisen, joka haluaisi olla kiva häntä kohtaan samasta syystä.

Minä sanoin myös jotain, mutta lähinnä Thomas puhui. Sanoin kuitenkin sen vaikean asian, että minulla ei oikeastaan ole tullut mitään varsinaista romahdusta, eikä todennäköisesti ole geneettistä alttiutta, eikä psykoottisia oireita, eivätkä lääkkeet oikein millään lailla auta, vaan että tuntuu, että läpi elämäni olen vain ollut tällä lailla surullinen, mutta että nyt olen tilanteessa, että en vain kestä sitä enää, että olen vain surullinen koko ajan, niin pitäisi sitten keksiä jotain, millä sen saisi loppumaan, eikä se ole yhtään helppoa.

Thomas oli etukäteen varoittanut, että saattaa olla, että hän sitten heittää minut jossain vaiheessa ulos, jos tulee sellainen fiilis, että haluaa olla yksin, mutta ei sitten tehnyt sitä. Lähdin klo. 23 bussilla ja niin joo ehdimme sitten käydä kaupassakin sinä aikana ja molemmat syödä jotain ja Thomas kävi suihkussakin ja minä surffailin hänen koneellaan netissä sen ajan. Oli ihan jees. Halattiin lopuksi tietysti, sillä pitkällä ja läheisellä tavalla, joka olikin sitten se ainoa (minun mielestäni) ei pelkästään kaverillinen asia koko illassa. Okei, minä sanoin yhdessä vaiheessa, että minusta on vain aina tuntunut miesten kanssa, että vaikka ovat usein tosi hyviä tyyppejä, niin he eivät vain ymmärrä minua, mutta että oli jotenkin käsittämättömän ihmeellistä ja hienoa, että hän jopa tajusi minua varmaan enemmän kuin kukaan ikinä missään. Thomas sanoi vain, että varmaan se on tällaisilla osastoilla niin, että oikeastaan kaikki siellä tajuavat toisiaan paremmin kuin ihmiset noin yleensä.

Lisäksi minusta tulee ehkä myös bändiläinen! Vitsit se on kauhea ajatus ja käytännössä hankalakin, kun pitäisi sitä omaa soitinta raahata sitten hankalasti, jos kadulla soiteltaisiin yhdessä, mutta Thomas ainakin puhui, että vitsit hän haluaa minut mukaan siihen. Nyt sitten hän oli lähettänyt minulle esimerkin biisistä, jossa voisin soittaa mukana. Kas tässä:

Chuck Berry - You Never Can Tell

Thomasista oli hauskaa laittaa minut soittamaan bluesia, mitä en ole tosiaan koskaan soittanut, mutta kokeilen nyt sitten ja tuo biisi on sellainen, jota minun pitäisi kokeilla. Toisaalta olen innoissani ja toisaalta kauhuissani. Mutta vitsit olisi hienoa päästä esiintymään taas, etenkin Thomasin kanssa, kun heidän bändissään on niin paljon potentiaalia. Ja ehkä sitten jos olisin mukana jossain keikalla, se voisinkin olla minä, jota Thomas suutelee (poskelle).

Mutta se uusi päiväkeskus on ollut todella mahtava ja olen rakastunut siihen paikkaan vain kahdessa päivässä. Se on kuin se kaksikielinen päiväosasto, jossa olin toisessa kaupungissa, mutta sitäkin parempi! Se on kokonaan - tai ainakin suurimmaksi osaksi - Rayn tukemaa toimintaa ja sohvilla saa maata jos haluaa ja voi pelata pleikkaria tai Nintendo Wiitä tai katsoa telkkaria tai leffoja. Tänäänkin katsottiin leffa "300", joka ei ikinä olisi leffapäivässä sallittujen leffojen listalla siellä entisessä paikassa.

Fiiliskin on hyvä. Vaikka tänään oli vasta toinen päivä, puhuin jo paljon enemmän ihan niitä näitäkin. Ja se yksi raitis osastolainen sanoi Facebookissa, että he ovat nyt siellä sitten istuneet ja tuijotelleet varpaitaan hiljaisuudessa, kun minä en ole ollut siellä puhumassa koko ajan jotain outoa. Sen sijaan siellä päiväkeskuksessa tänään tuli taas jostain mieleen ihan outo juttu, kun katsottiin sitä leffaa: Aloin selittämään, miten Ranskan vallankumouksen aikaan joku tyyppi oli tuomittu giljotiiniin ja tällä oli tiedemieskaveri, joka pyysi sitten, että räpyttele silmiä niin pitkään kun pystyt ja sitten se irtonainen pää vain räpytteli silmiään vielä jotain 10-15 sekuntia. Joo, minulle vain pälkähtää mieleen välillä tuollaisia outoja asioita ja nykyään kun jopa puhun, niin sanon sitten ääneen noitakin juttuja, kun ei oikein kukaan näytä laittavan pahaksikaan noita juttujani.

Mutta jos nyt kokeilisin vähän tuota hullua blues-biisiä.