No, pääsin sitten lopulta liikkeelle, kun otin yhteyttä Naniin, jolle olin aikaisemmin sanonut, että en pääse, kun menen näiden muiden tyyppien kanssa. Tosi kiva, että Nan pääsi, muuten olisi jäänyt harmittamaan.

Paitsi että Salla sitten 3,5 tuntia sen edottamani tapaamisajankohdan jälkeen laittoi viestiä, että heräsin vasta nyt, mitä jos nähtäisiin 30 min päästä. Sanoin sitten, että kaikki teki oharit, tämä meidän mukana paljon roikkunut tyyppikin jäi vissiin vain kotiin, kun ei halunnut hengata kaksistaan minun kanssani ja vaikka tämä tyyppi ei ole niin epämiellyttävä, kuin aikaisemmin ajattelin (todella uskovainen ja tykkää väittelystä, on sama tyyppi, joka sanoi, että Breivikilläkin on paremmat tarkoitusperät kuin minulla ateistina, ei kovin sosiaalinen), niin tunne oli molemminpuolinen. Niin mutta sanoin Sallalle, että kun kaikki teki oharit, kukaan ei edes ilmoittanut, niin löysin muuta seuraa, en ole tulossa enää mihinkään. Varmaan jouduin Sallan mustalle listalle, mutta oikeasti, istuin 3 tuntia kotona laittautuneena ja tuskailin, kun kukaan ei ilmoita yhtään mitään.

Lopulta sain Marionilta viestin, kun olin laittanut hänelle ensin tekstiviestin ja sen jälkeen yritin soittaa, ja sitten hän suvaitsi sanoa, että ei ole tulossa, ei ole edes paikkakunnalla. Tosi kiva jättää sitten ilmoittamatta. Sanoi vain viestin lopuksi, että pitäkää hauskaa. Laitoin nyt kotiin tultuani hänelle Facebookin kautta viestin, että seuraavan kerran kun on sovittu jotain ja hän tietää, ettei pääse, niin olisi kiva, että hän sitten myös kertoisi sen, ettei kävisi näin.

Ainoa, joka sitten kirjoitti sinne ryhmäänkin olevansa tulossa - tosin sen jälkeen kun olin lähtenyt jo tapaamaan Nania - oli Jaska. En nähnyt häntä. Oltiin samoissa paikoissa, mutta tänään oli paljon ihmisiä liikkeellä. Olin yhteydessä häneenkin, että mihin olet menossa, kun juttelin tämän yhden tyypin kanssa ja vaikutti olevan edessä se, että jouduttaisiin kaksistaan tapaamaan. Jaska sitten sanoi, että aikoo mennä sinne ja tänne ja tuonne, mihin sitten sanoin ehkä vähän tylystikin, että tänään ei tule yhteishengausta, Sallasta ei kuulu mitään ja tämä yksikin tyyppi päätti jäädä kotiin, ja minä löysin muuta seuraa.

Olisin halunnut nähdä Jaskan, kai jotenkin odotinkin, että näkisin hänet. Nyt sitten huomaan, että olo onkin jotenkin erilainen kuin kuvittelin että se olisi. Nanin kanssa oli hauskaa, mutta kun sitten istuin illan päätteeksi bussiin, tajusin, että olin niin kovaa toivonut näkeväni Jaskan. Nyt sitten on taas vähän kurja fiilis, ikävöivä fiilis, eikä ollut kivaa tulla tänne tyhjään hiljaiseen kämppään. Toisaalta sitten mietin, ja sanoin Nanillekin, että nytpä Jaska sitten joutui kiertämään kaikkea ihan yksin, varmasti hänestäkin olisi ollut kivaa, jos hänellä olisi ollut edes joku mukana, mutta hän itse halusi erota, hän itse halusi vain eristäytyä, ja tätä se sitten on, kun hän ei voi laskea enää minun varaani, kun hän ei voi laskea enää sen varaan, että pääsee minun siivelläni edes joitain tapaamaan.

Niin kuin tuon tämän päivän tapaamisen suunnittelukin hoitui lähinnä niin, että ihmiset olivat minuun yhteydessä, eikä Sallakaan laittanut sitten sinne ryhmään ilmoitusta, että nähtäisiinkö, vaan otti sitten yhteyttä minuun. Toisaalta mietin taas sitä, että miten pitkälle annan tämän ylpeyteni mennä. Todella kaipaan Jaskaa, huomasin sen tänään taas normaalia selvemmin, mutta vaikka olisi ollut mahdollista kysyä häneltä, että hengataanko sitten kaksistaan, niin en vain halunnut kysyä sitä, enkä edes sanonut, että näen Nania, vaan pelkästään, että yhteishengausta ei ole - ihan kuin olisin ollut häneen yhteydessä vain tällaisen jutun järjestäjänä - ja että löysin "muuta seuraa".

Mutta ikävöin Jaskaa, ja uskon, että hänkin alkaa pikkuhiljaa tajuta, että ehkä se yksinolo ei loppujen lopuksi pitemmän päälle olekaan niin kivaa. Nyt hän laittoi viestiä sinne keskusteluunkin, että on jossain siihen kellonaikaan. Selkeästi hän olisi kaivannut jotain seuraa. Ja olisin nyt jälkeenpäin voinut kysyä, että miten ilta meni, mutta siinäkin ylpeys esti minua. Toisaalta haluan kunnioittaa itseäni, olla roikkumatta Jaskassa väkisin kiinni, mutta en oikein tiedä, missä sitten menee se raja, että miten pitkälle jätän asioita sanomatta ja tekemättä ylpeyteni takia. Ehkä kysyn häneltä asiaa huomenna...

Jos pelaisi taas vähän. Armeijan haaliminen ja pahisten teurastaminen ja turnajaisiin osallistuminen ovat vain jotain niin paljon helpompaa kuin oikean elämän asiat.