Nyt on alettu saamaan jo niitä tämän koeviikon kokeita takaisin. Tänään oli englanti, johon olin lukenut ylipaljon, koska tavoitteena oli repäistä vihdoin ja viimein se kymppi. Ei kyllä luultavasti tule, söhläsin aika paljon pikkuasioiden kanssa vähän joka paikassa, eivätkä ne minun käännökseni ole aina luultavasti niin täsmällisiä tai oikeita kuin pitäisi (kuten esimerkiksi piti kirjoittaa "turnover" (=liikevaihto), minä kirjoitin "business", koska en muistanut sitä oikeaa sanaa, ja en muistanut sanaa "koirarotu", joten laitoin sellaisiin lauseisiin "pedigree", joka liittyy jotenkin koiriin ja periaatteessa rotuihin, mutta ei varsinaisesti tarkoita koirarotua). NN laitettiin taas istumaan minun eteeni, mutta onneksi hän ei tällä kertaa häirinnyt kovin paljon keskittymistäni, koska muistin, että hän oli selittänyt yrittävänsä kymppiä, joten se pikemminkin sai minut tekemään huolellisemmin, mutta silti nopeammin, kun halusin olla parempi kuin hän. Kilpailuhenki on ikuista.

Ja sain äidinkielen tekstitaitovastauksen takaisin: 5½ pistettä kuudesta. Ihan hyvin, ottaen huomioon, että kirjoitin sen loppuun kahden kieppeillä yöllä, silloin kun luin biologiankokeeseen. Meillä laskettiin jo, että millä arvosanatasolla olisimme kirjoituksiin nähden nyt (tietty pistemäärä kerrotaan niin ja niin monta kertaa, arvosana vastaa jotain pistemäärää, yms.), ja ainakin tämän opettajan arvioiden mukaan, olisin yltänyt tämän vuoden arvostelulla suunnilleen 105 pisteeseen 112:sta. Ja L:n raja olisi ollut 90 pistettä, joten jos vain pidän tämän nykyisen tasoni kirjoituksissa, yksi L olisi tiedossa ensi vuonna aika helposti.

Biologian koe oli tosin pettymys. Ei se numero sinänsä (9+), mutta se, että se oli niin lähellä sitä, että olisin saanut kympin. Ja itse asiassa olisin saanutkin kympin, jos olisin tehnyt kaikki tehtävät. Mutta kun oli kuusi termiselitystä, yksi piste per kohta, minä kirjoitin ne aluksi suttupaperille, mutta kopioidessani niitä konseptille, minä unohdin sen viimeisen kokonaan, ja siitä meni se piste, joka erottaa minun numeroni kympistä. Ja minä vielä tiesin ne kaikki sanat ja kirjoitin ne kaikki siihen suttupaperille ihan oikein, mutta onnistuin jotenkin unohtamaan sen f-kohdan kokonaan.

Matikka oli okei. Tein siinäkin pari virhettä, ja minulla olisi ollut mahdollisuus saada helposti vielä... *laskee* no, okei, vain kaksi pistettä lisää, eikä se olisi riittänyt korottamaan arvosanaani, joten ihan hyvä. Sain 26 pistettä, että se minun 22 pistettä ja neljän pisteen marginaali piti. Niukin naukin, mutta piti kuitenkin. Ja sain kahdeksikon. Ihan hyvä. Ainakin ottaen huomioon, että kurssi oli integrointia, joka on derivoinnin vastalaskutoimitus, ja derivointi on vieläkin nelonen, kun en saanut sitä korotettua siinä ensimmäisessä uusinnassakaan. Ja mitä olen laskenut, niin pitkän matikan numeroni on lukion päättötodistuksessa luultavasti 7. Kahdeksan olisi ollut kivempi, mutta ei seiskakaan pitkästä matikasta niin kauhean huonosti ole.

Huomenna on ruotsi ja siitä on odotettavissa koko koeviikon huonoin numero. Ainakin luultavasti. Se on vaihdellut yhdeksiköstä kuutoseen, mutta veikkaisin olevani tällä hetkellä ainakin lähempänä sitä kuutosen rajaa kuin sitä yhdeksikköä. Kahdeksikko olisi tavoitteena siitäkin, mutta kauhea tekeminen huomiseksi. Tänään on sitten vielä musiikinteorian 2/3 säveltapailun suullinen koe ja 3/3:n teoriaosuus. Ja missaan Prisman taas. Prkl. Mitäs siinä onkaan tänään... Viimeinen osa sarjasta "Sukupuolten salat" ainakin...

"Sarjadokumentin viimeisessä osassa perehdytään siihen, mikä saa rakkauden kestämään. Tutkijat uskovat löytäneensä kestävän rakkauden salaisuuden, mutta pystyvätkö he ennustamaan millainen suhde kestää?"

Jaa. No joo, otan sen sitten nauhalle. Enkä muutenkaan usko mihinkään rakkauden salaisuuteen. Rakkaus on kemiaa, sitä yhdistettä mikä-se-nyt-olikaan, joka muistuttaa suuresti amfetamiinia. Hmph.

Ja huomenna on muuten viimeinen ruotsintunti. Tai ei edes tunti, vaan koe, enkä usko, että NN oikein kokeen aikana viitsii keikutella sillä tuolillaan, mutta kuitenkin viimeinen tunti ennen kesää, kun hän istuu siinä minun edessäni. Pahus. Miksi kesälomia pitää olla? Tai vaikka niitä olisikin, niin miksen minä voisi nähdä niitä kaikkia tärkeitä ihmisiä sitten senkin aikana? Muuten voisin toivottaa kesäloman sydämellisesti tervetulleeksi, kunhan vain voisin olla varma siitä, että näen NN:n kesän aikana.

Aika säälittävää itse asiassa. Silloinkin kun olen yrittänyt päntätä kokeisiin, mieleni on kehitellyt erilaisia suunnitelmia, miten saisin sanottua hänelle jotain tai jolla saisin luotua tilaisuuden, jossa hän saattaisi sanoa minulle jotain (yksi lempisanonnoistani on "tilaisuus tekee varkaan", niin sovellan sitä vähän kaikkeen). Esimerkiksi joskus viime viikon lopulla mietin sitä, että jos ajaisin kevätjuhlapäivänä itse kouluun, niin koska NN tulisi taatusti kuitenkin omalla autollaan, niin sitten me molemmat joutuisimme kävelemään pihan poikki sinne parkkipaikoille, ja sitten saattaisin sanoa hänelle jotain puolihuolimatonta. Aika epätoivoista.

Totuus on, että kyse ei ole pelkästään siitä, että kaipaisin häntä, vaan myös siitä, että jos hän löytääkin kesän aikana jonkun unelmatytön. Ei se haittaisi niin paljon, jos tietäisin, että hän ei olisi koskaan pitänytkään minusta tipan tippaa, mutta silloin se kyllä haittaisi, että jos ajattelisin, että hän olisi saattanutkin pitää minusta, mutta koska en tuonut sitä ilmi suunnilleen mitenkään, hän ajatteli, että en pidä hänestä ja sitten hän ihastui toiseen. Nanille kävi kerran näin. Poika, josta hän piti, piti hänestä ja teki itse asiassa jonkinasteisin aloitteenkin, mutta Nan halusi miettiä asiaa tarkemmin, ja sinä aikana kun hän mietti, poika löysi toisen. Ei voisi olla mitään pahempaa kuin tuo.

Ja jos kukaan nyt tulee sanomaan, ota itseäsi niskasta kiinni ja sano hänelle, niin varoitan etukäteen, minä en ensinnäkään halua kuulla sitä. Ja toiseksi, jos kuulenkin sen, en harkitse sitä yhtään ainutta sekunttia. Tein suunnilleen niin jo kerran TKK:n kanssa, eikä siitä ollut mitään muuta kuin haittaa ja lisäksi onnistuin nolaamaan itseni tyystin. Enkä minä halua tuhota pienimpiäkin mahdollisuuksia hätäilemällä viimeisinä koulupäivinä, koska en ole kovin rationaalinen enää viimeisellä kouluviikolla, ja teen periaatteessa vain asioita, joita kadun myöhemmin. Totuus kuitenkin on, että minun tulee kauhea ikävä häntä.

Säälittävää. Kokeet menevät ihan hyvin ja se on jotain, minkä takia minun pitäisi iloita koulun loppumisesta: pääsee hetkeksi pois ahertamasta (tai tarkemmin ottaen, pääsee muualle ahertamaan). Mutta minä voisin lopettaa koulun vaikka tähän paikkaan, jos se olisi vain sitä opiskelua. Minulle koulu on niitä ihmisiä minun lähelläni. Vähän tuntemattomampiakin, joiden kanssa ei tule edes puhuttua koskaan, mutta ne ihmiset ovat silti henkisesti minulle se tuki ja turva, johon voin tukea ajatukseni, vaikka minä en olekaan heille mitään. Etenkin NN. Ei minun tarvitse puhua hänelle, eikä hänen tarvitsisi istua edes vieressäni tai edessäni tai mitään. Hän muistuttaa minua jonkin verran, niin minun tarvitsee vain nähdäkin hänet, niin tunnen, että olen heti vähemmän yksin.

Säälittävää.