Olo on vaihteeksi kohtalaisen hyvä. UNICEFin palkka on tullut, joten rahatilanne on taas parempi. Ensi viikolla tulee myös se puhelinpalkka, joten silloin tilanne on vielä parempi. Äidiltä piti lainata muutama satanen, mutta uskon voivani maksaa ne takaisin kunhan se loppu palkka tulee.

Goudan patti paljastui kasvaimeksi ja arvioisin, että ensi viikolla se täytyy päästää pois, kun se kasvain on kasvanut jo nyt niin isoksi. Se tuntuu kurjalta ja raskaalta. Tuntuu, että olo ei ole niin ylivoimaisen surullinen kuin Doskun ja Tolstoin aikaan, mutta siitä tulee syyllinen olo. Joo, Gouda on ollut minulla vasta puoli vuotta, mutta sen ensimmäinen omistaja ei halunnut mitään tietoja näistä rotista, eikä myöskään niiden kasvattaja. Tuntuu, että ilman niiden omaa syytä ne joutuivat elämään suurimman osan elämästään niin epävakaissa oloissa. Stilton kehitti siitä selvitekseen parturoinnin, eli aina suurempien muutosten aikaan se alkoi lyhentää omaa turkkiaan melkein kaljuksi. Gouda sen sijaan ei parturoinut itseään, mutta oli kaikin puolin varautunut ja vieläkin jos ne saavat Stiltonin kanssa jotain hyvää, Gouda käyttäytyy todella puolustautuvasti ja käy Stiltonin kimppuun ja silloin yleensä Stilton juoksee häkin toiselle puolelle pakoon.

Eikä tuon takia Goudakaan ole tullut minulle niin läheiseksi kuin esimerkiksi Stilton. Stilton on hassu ja tuntuu kuin sillä ei olisi lainkaan mitään vaistomaista pelkoa. Vaikka sen veisi miten uuteen paikkaan ja päästäisi lattialle, niin menisi ehkä minuutti haistelua ennen kuin se lähtisi tyytyväisenä jolkottelemaan ympäriinsä. Normaalit rotat kulkevat uudessa paikassa todella varautuneesti ja haistelevat ja venyttävät ruumista ja pikku hiljaa laajentavat sitä aluetta, jolla kulkevat. Mutta kun Stiltonin laittaa lattialle ja hetkeksi huomio herpaantuu, niin Stilton ehtii sillä välin jo talon toiselle puolelle haistelemaan kenkiä tai jotain.

Mutta Gouda on ollut varautuneempi ja nyt olen ehkä oppinut arvostamaan sen piirteitä. Se on kokoisekseen todella pieni rotta, todennäköisesti siis aika suuresta poikueesta, eikä se ole ollut kaikkein vahvin poikanen. Niinpä se korvaa kokonsa sisulla. Stilton on iso ja pullea, mutta kun Gouda sanoo jotain, niin Stilton kirkuu ja juoksee pakoon. Eläinlääkärissä Gouda punnittiinkin ja se painoi 550 grammaa, mikä on suunnilleen sen verran, mitä ne viisi kuukautta vanhat pikkuörkit painavat. Ja kun Gouda on 1,5-vuotias, eikä edes mitenkään poikkeuksellisen laiha, niin se on todella pieni urosrotaksi.

Vaikka ajattelin, että Gouda ei luota kehenkään, niin huomasin noissa eläinlääkärikäynneissä sen, että se luottaa minuun. Se ei halunnut, että eläinlääkäri koskee, vaan se yritti kiivetä syliini turvaan. Ja kun se rauhoitettiin viimeksi kevyesti kaasulla, jotta pattia voisi viiltää, jotta saataisiin tietää, onko se varmasti kasvain. Gouda toipui siitä ihan sekunneissa ja kun pikkulaatikon kansi avattiin, Gouda oli ihan hysteerinen. Sillä lailla hysteerinen kuin voi kuvitella eläimen olevan, kun se kuvittelee paenneensa varmalta kuolemalta. Ei mikään muu rotta ole koskaan käyttäytynyt niin. Se kirkui kauhuissaan, mitä se ei melkein koskaan edes tee, ja sinkoutui ulos laatikosta kauheaa vauhtia. Yritin nostaa sen kantolaatikkoon, mutta se ei näyttänyt tajuavan, että se on se tuttu häkki, vaan se kirkui entistä enemmän ja yritti epätoivoisesti päästä pakoon sieltä. Ja kun sitä oli viilletty, niin sitten käteni olivat ihan sen veressä, kun yritin saada sitä rauhoittumaan. Se kuitenkin rauhoittui vasta kun pääsi olkapäälleni.

Jotenkin olin yllättynyt, kun olin aina kuvitellut, ettei Gouda luota minuun yhtään sen enempää kuin kehenkään muuhunkaan, mutta näköjään olin väärässä. Se jopa tuntui luottavan minuun enemmän kuin mikään toinen rotta. Se on muka niin itsekäs ja vahva, mutta kun se kunnolla pelästyy, niin mikä tahansa vähän tutun hajuinen ei kelpaa, vaan se haluaa mamin syliin. Vaikka tuo kahden aikuisen rotan ottaminen on tuottanut paljon hankaluuksia koko ajan, kun ne eivät tulleetkaan toimeen muun lauman kanssa ja häkki piti jakaa kahteen kerrokseen ja sitten Tinelli tuli hulluksi ja aiheutti ongelmia. Ja sitten oli koko ulkoiluttamisjuttu piti hoitaa kahdessa eri osassa ja piti miettiä sitä, että ei toteuta sitä ajallisesti liian lähekkäin, kun silloin vieraan rotan haju olisi voimakkain, ja piti olla tuplahäkit sekä täällä että kotona ja sielläkin oli ongelma, kun häkit olivat päällekäin, niin Consu alakerrasta oli jossain vaiheessa päässyt puremaan Goudaa hännänpäästä, kun häntä oli ilmeisesti roikkunut tämän toisen häkin sisään.

En minä kadu sitä yhtään. Haluan tehdä tällaista joskus toistekin, sillä tuntuu, että olen tehnyt jotain arvokasta, kun olen ottanut hoitaakseni ja rakastettavakseni aikuisia rottia, eikä sellaisia pieniä ja söpöjä, joita kaikki haluavat. Nytkin ne uudet vauvat, jotka tulevat Stiltonin seuraksi sunnuntaina, ovat jo kolmekuisia, eli eivät sitä halutuinta sakkia enää nekään. Ehkä joskus jos minulla on kämppä, jossa saa pitää mitä tahansa lemmikkejä, hankin muutaman kissan löytötalosta tai jotain.

Goudan hyvästit ovat kuitenkin käsillä ja joka päivä vähintäänkin herätessäni ja mennessäni nukkumaan, otan Goudan häkistä vain syliini halattavaksi ja siliteltäväksi. Samalla syötän sille kaikenlaisia herkkuja, kun kerran ei ole enää syytä vahtia sen linjoja ja ruoan terveellisyyttä. Pienet tulevat vielä ennen Goudan lähtöä, mutta olen jo etukäteen huolissani Stiltonista. Kun sen elämässähän ainoa vakaa asia on ollut veli Gouda. Mutta ei pitäisi inhimillistää noita pörröotuksia liikaa, kun sitten siitä tulee vain itselle vaikeampaa. Mutta en kyllä haluaisi, että koskaan lemmikkirotan kuolema olisi helppoa. Jos minä todella rakastan jokaikistä viiksinaamaa ja teen kaikkeni, jotta niiden elämä olisi elämisen arvoista, niin eikö se sitten tarkoita, että ne ovat eläneet hyvän elämän? Todellakin toivon sitä.

Huomenna on taas todennäköisesti kiva päivä, sellainen, josta vain unelmoin joskus lukioaikoina. On UNICEFin feissareiden bileet. Ei se hermostuta minua paljon, sillä tunnen kaikki sieltä. Olen käynyt vähintään yhden keskustelun jokaisen heistä kanssa. Minä olen nykyään sellaisessa hyvä. En vieläkään tiedä, miten olen kyennyt muuttumaan muutamassa vuodessa aivan erilaiseksi. Se ei ole mennyt sillä lailla kuin kuvittelin. Lukiossa ja yliopistossa ajattelin, että kun aluksi sanon hei, niin sitten se pikkuhiljaa lähtee rullaamaan. Tämä kehitys on mennyt niin, että osaston jälkeen minä olen vain hypännyt sinne toisen päähän. Tai minusta pikemminkin tuntuu, että olen aina ollut tällainen, mutta se on jäänyt kuoreni sisäpuolelle. En koe olevani toinen ihminen, mutta käytökseni on muuttunut. Ehkä se olisi paras keino kuvata tilannetta.

Huippumalli -suunnitelmatkin sujuvat hyvin. Olen laihtunut 7 kiloa ja nyt kun olen ollut kipeänä, niin siinä on huvennut myös melkein kilo. Uskon myös, että tekemäni lihaskuntoharjoitukset ovat kiinteyttäneet kroppaani kohtalaisesti. Ainakin vatsa on huomattavasti pienempi jo nyt ja ennen minulle juuri täydellisesti sopineet farkut ovat nykyään hieman säkkimäiset ja voin riisua ne avaamatta vetoketjua tai nappia lainkaan! On kuitenkin hyvä fiilis laihdutuksesta ja pyrin pitämään sen maltillisena, jottei se riistäytyisi käsistä. Kipeänä ollessani piti pari kertaa väkisin syödä, kun oli niin kurja olo, että olisi voinut olla vaikka miten vähällä ruoalla. Myös yksi valokuva sitä hakulomaketta varten on valmis ja olen siihen tyytyväinen. Se on "meikitön kasvokuva edestä", mutta sitäkin varten otin varmaan viisikymmentä kuvaa. Vielä puuttuu "meikitön kasvokuva sivulta", joka sekin on suhteellisen helppo, mutta sitten sen jälkeen onkin enää "kokovartalo fiiliskuva", "kokovartalo bikinikuva" ja "vapaamuotoinen video".

Olen aika innoissani tästä hakemisesta etenkin kun en ole niissä valokuvissa vain malli, vaan myös valokuvaaja. Voin siis näissä kuvissa jollain tavalla esitellä visiotani valokuvien suhteen. Meikittömät kuvat eivät sellaisia ole, mutta muissa kuvissa onkin sitten vartalon asento, pään asento, ilme, meikki ja "fiiliskuvassa" vaatteet. Olen miettinyt noita jo etukäteen ja olen hankkimassa uutta olkalaukkua, jonka aion tuunata itse Gok-tyylillä merkkituotteen näköiseksi. Ja New York -seinä kämpässäni plus ne hullun korkeat Lontoosta hankitut kengät. Plus todennäköisesti superkireät farkut ja alesta syksyllä ostamani salsamekkoa muistuttava toppi. Eivät sen jälkeen kyllä voi mitenkään olla valitsematta minua, ha haa!

No ei. Mutta on ihan hyvä fiilis vaihteeksi, kun on taas kuukauden köyhäilyvaihe ohi. Ei nytkään paljon törsäillä, mutta rauhoittaa mieltä, kun tietää, että vaikka tulisi eteen yllättävän tilanne, minulla on useampi satanen tililla sitä varten. Verrattuna siis siihen huikeaan neljään(!) euroon, joka oli tilillä silloin kun olisi pitänyt viedä Gouda eläinlääkäriin. Taas huomaan, että vaikka rahalla ei saa onnea, niin raha kyllä rauhoittaa.