Tulin juuri apteekista. Lääkkeet loppuivat tänään, niin oli pakko mennä hakemaan lisää. Muut lähtivät aamulla mökille, niin menin pyörällä. Poljin sumussa sinne, ostin lääkkeet ja poljin sumussa kotiin. Minua väsytti kauheasti. Uuvutti. En olisi jaksanut polkea eteenpäin.

Kotipihassa kaaduin pyörällä. Posti levisi maahan, pyörästä irtosi jokin osa ja farkkuihin tuli melkein reikä. Kaaduin puoliksi siksi, että en jaksanut
polkea, joten pyörä kaatui. Puoliksi siksi, että halusin kaatua. Sitten voisi valittaa muille, miten kaaduin, miten en jaksanut, miten sitten voisi todistaa, miten huono olo on, miten on tehnyt kaikkensa. Miten ei jaksa ajaa edes pyörällä, eikä voimien loppuessa jaksa tai halua laskea jalkaa maahan ja taluttaa pyörää.

Oikein itsesäälin huipentuma. Sylkekää vain päälle, nyt se heittäytyy marttyyriksikin. Ranteisiin sattuu. Silmät ovat turvonneet, kun itkin eilen niin paljon ennen nukahtamistani. On huono olo.