Tänään oli sitten ensimmäinen autolla ajo kerta. En ollut asiasta niin kauhean hermostunut, mutta silti hieman vapisutti, kun autokoulun opettaja käski puolen tunnin sepustuksen jälkeen istua kuskin paikalle. Siis voi luoja, miten typerä keksintö auto on! No, nyt taas kiirehdin liikaa, otetaanpas takaisin.

No, äiti vei minut autokoulun eteen ja kun kävelin kohti autokoulun ovea, näin käynnissä olevan mustan BMW:n hurisevan siinä kynnyksen lähellä. Olin kuvitellut, että ajaisin jollakin vanhalla hajoamispisteessä olevalla romulla, mutta jouduinkin sitten ajamaan uutuuttaan kiiltelevällä BMW:llä.

Niin, autokoulunopettaja ajoi paloaseman pihalle, jossa selitti tarkasti kaiken ja näytti kaiken mahdollisen. Sitten oli minun vuoroni ajaa. Okei, peilien ja istuimen säätö onnistui. Sitten olikin edessä liikkeelle lähtö. Painoin kytkimen pohjaan ja painoin hieman kaasua. Sitten nostin kytkintä ja lähdin liikkeelle. Ja ihan onnistuneesti vieläpä! No, pysähtyminen ei ollut yhtä sulavaliikkeistä, mutta minkäs teet. Olisi se opettaja sanonut, että jarruakin painetaan kevyesti, mistäs minä en olisin tiennyt.

Mutta ensimmäisen jarrutuksen jälkeen osasin jo jarruttaa suht hyvin. Huomatkaa sana suht, se on siellä syystä. Liikkeellelähtö oli törkeän hankalaa ja tuskastuttavaa ja tietysti autokoulun opettaja käski minun tehdä sitä koko ajan. Ajaminen itsessään sujui hyvin, mutta liikkeelle lähtö ja pysähtyminen... Sain auton sammumaan kokonaiset viisi kertaa. Ensimmäinen kerta oli mäkilähdössä, kun söhelsin jotain. Täydellistä. Olin jo ajatellut, että auto ei sammuisi kertaakaan. Ne loput neljä kertaa tapahtuivat sitten muualla kuin paloaseman pihassa.

Autokoulun opettaja nimittäin käski minun ajaa takaisin autokouluun. Se oli minulle totaalinen yllätys, sillä olin luullut, että hän kukaan ei ikimaailmassa uskaltaisi päästää minua liikenteeseen vielä pitkään aikaan. Ajoin sitten tielle ja autokoulun opettaja vain huomautteli aika ajoin, että minun pitäisi siirtyä keskemmälle tietä, koska ajoin melkein ojassa. Hmph. Ne kaksi risteystä, jotka jouduin selvittämään, aiheuttivat minulle suuresti päänvaivaa, sillä sitten olisin joutunut pysähtymään (mikä oli käsittämättömän hankalaa tehdä järkevästi) ja lähtemään liikkeelle, missä kesti ties kuinka kauan. Mutta luojan kiitos minä ajoin etuajo-oikeutettua tietä ja muut väistivät minua.

Sitten minun piti kuitenkin kääntyä autokoulun pihaan. Siinä oli kuitenkin sellainen lumisysteemi, jonka yli minun olisi pitänyt ajaa, mutta kun auto pysähtyi siihen, nostin kytkimen liian nopeasti ylös ja auto sammui siihen puoliksi pihaan ja puoliksi tielle. Ne loput sammumiskerrat tapahtuivat, kun se hullu opettajani käski minun peruuttaa siihen autokoulun ikkunan alle. Tosi kiva. Siinä oli lievä alamäki, joten kun peruutin hieman ja painoin kytkimen pohjaan, auto rullasi itsekseen juuri samaan kohtaan. Sitten viimein sain auton ensin oikaistua ja sitten peruutettua suht lähelle. Huokaisin jo helpotuksesta, mutta sitten se opettaja sanoi, että "puoli metriä vielä".

Siis oikeasti, miten autolla voi muka peruuttaa vain puoli metriä? Siis jos auton saa ensinnäkin liikkeelle, se sitten liikkuu myös ja sen pysäyttäminen vaatii ainakin puoli minuuttia. Sain sitten kuitenkin peruutettua ilmeisestikin suht tyydyttävästi ja uusi ajoaika on ensiviikon tiistaina kello 11:00. Minun teki kyllä mieli sanoa, että en enää ikinä aja autolla, mutta kaiketi se on pakko.

 

Jea, mutta oloni on kuitenkin turhautunut ja kireä ja sellainen, että tekisi mieli olla ilkeä. Ei varmaan uskoisi, mutta minä oikeasti arvostan sitä, että asiat sanoo suoraan. Siksi jotenkin turhauttaakin se, että koska henkilö x tietää ja tuskailee sitä, että ei voi periaatteesta tarkistaa, onko oikeassa, hän päätyy vain tuskailemaan. Niin siis, olisihan hänellä keino saada tietää, vaikkei periaatettaan rikkoisikaan. Voisihan sitä aina kysyä suoraan.

Ne vähät ihmiset, jotka tätä blogiani viitsivät lukea, ajattelevat taatusti, että eihän minulta mitään kannata kysyä, koska olen *piip* valehtelija. Olen valehtelija, en minä sitä käy kiistämään. Varmaan joskus tulen katumaan sitä, että kerron tämän, sillä se on asia, jota voisi käyttää niin helposti minua vastaan. Siis. Voin valehdella ja antaa henkilöiden ymmärtää asiat väärin ja voin jättää kertomatta jotain oleellista, mutta jos kuka tahansa kysyy minulta suoraan jotain, eikä jätä sanoillaan porsaanreikiä, en voi valehdella. Vastaamatta voin jättää, mutta valehdella en.

Jos joku kysyisi minulta suoraan, valehtelinko hänelle, luultavasti kysyisin, miksi hän sellaista uskoo. Tai että kuka hänelle sellaista on väittänyt. Tai miksi minä tekisin niin. Tuollaisia tiukkojakin kysymyksiä on suht helppo välttää. Haittana on vain se, että kaikki muut ihmiset eivät käyttäydy samoin, vaan erinäiset ihmiset voivat valehdella tuossakin tilanteessa. Se on mielestäni kyllä erittäin alhaista, tunnenhan itsekin oloni alhaiseksi, jos pelkästään annan kysyjän ymmärtää väärin, vaikka en varsinaisesti valehtelisikaan.

Joo, vaikka olenkin tuntenut oloni jokseenkin naurettavaksi, kun mietin tätä asiaa, niin en voi olla tekemättä sitä. Uteliaisuus on minuun sisäänrakennettu ominaisuus, jota en osaa kytkeä pois päältä. Nyt sitten olen miettinyt miettimisen jälkeenkin. Mutta minä saan sen selville. Miksi haluan saada sen selville? Uteliaisuudesta ja siksi, että voin sulkeutua vain osaksi.