Ei mitenkään jaksaisi juuri nyt yhtään mitään. Hääviikonloppu kävi ihan kauheasti minun voimilleni, vaikka olisin todella kiva. Automatkoja ja isääni lukuun ottamatta. Luojan kiitos olen lopullisessa puhelakossa hänelle, muuten tilanne olisi todennäköisesti kärjistynyt aika pahasti. Hän oli paitsi normaali raivostuttavan omahyväinen itsensä, myös vaatimalla vaati äidille, että menisi häihin vanhoissa farkuissa juhlahousujen sijaan. He ottivat siitä kunnolla yhteen, mutta isäni sai tahtonsa läpi, kuten aina.

Ja häissä hän puhui sopimattomuuksia ja kuvitteli olevansa hauska ja nauroi kaikkein eniten omille sutkautuksilleen ja haukkui kaikkea ja pilkkasi ihmisiä ja aina kun meni ohi joku nainen, jolla oli hieman paljastavampi asu (ei kuitenkaan minusta mitenkään sopimattoman paljastava), hän kommentoi kovaan ääneen: ”Toikin esittelee tissejänsä tossa.”

Ja hän kittasi häissä jo ennen alkupaloja kaksi pulloa olutta, sen jälkeen onnittelumaljallisen shampanjaa, sen jälkeen seitsemän lasillista viiniä ruoan kanssa, sen jälkeen kahvin kanssa lasillisen konjakkia, sen jälkeen mukillisen boolia. Sen lisäksi hän ramppasi vessassa aina vartin välein, eli vieraili siellä reilut kymmenen kertaa illan aikana. Ja istui siinä pilkkaamassa muita sinisissä farkuissaan naama punaisena ja tukka kampaamatta. Kyllä hävetti ja inhotti.

Ja ärsyttävin puoli oli tietysti se ylimielisyys, jota ei pysty edes selittämään. Se pitäisi kokea itse. Kaikki ylimielisyys ja selittäminen, miten on itse aina oikeassa ja huutaminen äidille: ”Tee nyt ämmä niin kun mä sanon kun kuitenkin tiedän parhaiten äläkä jahkaa siinä koko ajan.” Ja sitten jos hän oli oikeassa, niin siitä sai kuulla ties miten kauan, mutta jos hän oli väärässä, niin sitten kaikki oli suunniteltu huonosti ja kaupunki oli typerä ja hotelli oli huono ja sinne ei pitäisi tulla koskaan enää ja että ehkä pitäisi sanoa se vastaanottotiskilläkin.

Veli oli kylläkin kiva nähdä. Näin myös joitain hänen asuinkavereitaan. Kohteliasta porukkaa. Veli viihtyy siellä kauhean hyvin. He olivat vähän aikaa sitten olleet pulkkamäessäkin. Ja se yksi valvojista sanoi, että hän oli ollut perjantaina niin innoissaan häistä ja oli pessyt pesykoneessa omat pyykkinsä ja halunnut saunaan ja siivonnut huonettaan ja kaikkea niin hyväntuulisesti. Hän käyttäytyi häissäkin hyvin, osasi jopa onnitella hääparia ihan itse ja vaikka hän hieman jähmettyikin, kun joku 9-10 –vuotias tyttö tuli videokameran kanssa tökkimään häntä selkään ja pyytämään lähettämään terveisiä hääpareille, niin hän sai sanottua sen tavanomaisen: ”Onneksi olkoon.” Hänestä sai sentään olla ylpeä. Eikä hän kitissytkään yhtään eikä alkanut itkeä ja vaatia lisää ruokaa.

Häistä ehkä selitän tarkemmin joskus myöhemmin. Nyt on liian väsynyt olo. Kärsin edelleen unettomuudesta ja mustelmiakin tulee edelleen myös itsestään ja olo on uupunut. Huomasin myös tällä reissulla uuden oireen. Tai todennäköisesti se ei ole uusi, vaan on ollut koko ajan, mutta havaitsin sen ensimmäisen kerran vasta nyt.

Veljellä on sykemittari asunnossaan, ja äiti, joka kärsii korkeasta verenpaineesta, halusi ihan huvin vuoksi mitata sykkeensä, koska meillä oli yli tunti odotteluaikaa veljen luona ennen kuin oli järkevää lähteä hääpaikalle. No, minäkin halusin sitten mitata sykkeeni. Olin istunut rauhassa varmaan jonkun vartin, eikä oloni ollut mitenkään erityinen. Minun sykkeeni oli yli 90. Äiti sanoi, että se oli kauhean korkea. Se nousi vielä entisestään, mutta en katsonut, mihin asti, vaan laitoin mittarin tyynesti pois. Olin hieman ahdistunut.

Illalla hotellissa mittasin sykkeeni uudestaan ihan manuaalisesti kellon avulla. Minun on kauhean hankala mitata sykkeeni, koska en ilmeisesti osaa ottaa sitä oikein, en ole koskaan osannut. Se tuntuu aina aluksi ihan hyvin, mutta sitten se vaimenee ja katoaa kokonaan nopeasti. Myös muut, jotka ovat joskus terveystiedon tunnilla yrittäneet selvittää sykettäni, ovat sanoneet saman. Mutta kymmenen sekunnin lyöntimäärästä (ja edes arviosta) saa laskettua kuitenkin karkeasti sen kokonaisuuden. Taas yli 90. Makasin sängyllä ihan rauhassa ja sykkeeni oli yli 90.

Että taas uusi asia, josta pitää sanoa lääkärissä. Ja uusi todiste, joka viittaisi siihen, että kyse ei tosiaan ole pelkästä masennuksesta, vaan jostain muustakin. Myös äiti näytti ensimmäistä kertaa tajuavan, että minä voinkin ihan oikeasti olla kipeä ja että se ei johdu pelkästään siitä, että minulla olisi huono kunto ja että lenkkeilemällä kaikki vain korjaantuu ja pirteys lisääntyy. Hän näytti aika pelästyneeltä ja käski minua mainitsemaan tästäkin lääkärille. Mutisi sitten, että pitää ehkä tarkistaa, ettei minun sydämessäni ole mitään vikaa.

Loistavaa. Olen kyllä puhunut hänelle aikaisemmin siitä, että minusta sydämeni käyttäytyy välillä hieman oudosti. Ollessani lukion ensimmäisellä, kirjoitin tarinan viulistitytöstä, jolla oli sydämessä vikaa. Keksin sen aiheen siitä, koska minä itse pelkäsin silloin, että jotain on minussa vialla. Ja viime aikoina minua on pistänyt rinnasta usein ja olen valittanut äidille, että sattuu ja että en saa hengitettyä, koska sattuu. Hän on sanonut vain, että se on vain joku pinnallinen lihas, joka on jostain syystä ärtynyt.

Saunan jälkeen minua aina pyörryttää ja voin huonosti. Kerran kokeilin kaulasta pulssiani ja se oli kauhean tiheä. Kysyin äidiltä, oliko normaalia, että se olisi niin tiheä. Äiti sanoi, että joo joo, niin saunan jälkeen on kaikilla.

Totta puhuen hieman pelottaa nyt ja voi olla, että olen taas vainoharhainen, mutta tulipahan mieleen. Ehkä huomenna saa tietää lisää. Ennen lääkäriä on kuitenkin se psykologi. Ääh. Ei saa taaskaan nukkua pitkään.

Häissä minulla oli välillä kauhean ahdistunut olo ja kerran minun piti paeta ihan vain sen takia vessaan, koska piti päästä jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Lisäksi huomasin, että on todellakin totta, mitä sanotaan: masennuslääkkeet ja alkoholi eivät sovi yhteen. Ei minun pitänyt edes ottaa mitään alkoholillista, mutta hääparin onnittelujen jälkeen piti ottaa onnittelumalja ja minä otin vahingossa shampanjaa. Join sitä kuitenkin varovasti ja alkupalat syötyäni olin saanut siitä juotua puolet. Ja oli pahaa. Poltti kurkkua. Alkoholi ei ole minun juttuni.

Ainakaan, kun se toimii näköjään jotenkin masennuslääkkeiden kanssa niin, että sen vaikutus tehostuu. Olin käyttänyt ehkä lähemmäs tunnin sen puolikasmaljallisen juomiseen, juonut välillä vettä ja syönyt alkupalojakin, mutta kun piti mennä hakemaan varsinainen ruoka, päätäni särki ja lattia heitti volttia allani. Meinasin kaatua ja piti pöydälle kävellessä ottaa koko ajan tukea kaikesta mahdollisesta loogisesta, jotta kukaan ei ajattelisi, että mitä hittoa joku voi tulla NIIN känniin juodessaan vain puolikkaan onnittelushampanjasta tunnin aikana ruoan kanssa.

Mutta näköjään voi, lopun puolikkaan nautin vielä hitaammin, mikä ei onneksi ollut ongelma, koska veljeni oli unohti koko maljan olemassaolon pitkäksi aikaa, joten en ollut ainoa outolintu, joka ei saanut shampanjaansa alas.

Tänään olo on ollut väsynyt ja aamulla en mitenkään olisi jaksanut nousta ylös. Automatkasta (sellaisesta kivasta pienestä viisituntisesta) nukuin suurimman osan. Ja yhä väsyttää kauheasti. Ei jaksa kirjoittaa enää. Tämä nyt on tällainen epälooginen kirjoitus, kun en jaksa miettiä mitään.