No niin, tässä ne sitten olivat. Kauan salaa odotetut ja kauhistellut vanhojen tanssit. Tässä seuraa sitten taas eilisen tapaan selityksiä siitä, jotta en taas nolaa itseäni jossain muualla.

No, onnistuin valvomaan suunnilleen koko yön. Jossain neljän paikkeilla tosin ilmeisestikin nukahdin, ja kun heräsin, sain huomata, että Everwood oli pyörinyt jo loppuun ja että telkkarista tuli jokin chat. Olin nukkunut jotakuinkin kaksi tuntia, mutta oloni oli kuitenkin vielä pahempi kuin eilen. Siinä sitten aamu meni jotenkin huterasti ja juuri kun olisi pitänyt lähteä kouluun, niin minä oksensin.

Se oli oikeasti turhauttavaa! Minä olin kärsinyt koko yön hereillä, jotta kampaukseni olisi kaunis vielä tänään ja olin uudestaan huolella meikannut itseni ja olin suht tyytyväinen siihen, miltä näytin. Ja sitten kävi niin. No, minkäs siinä voin. Äiti sanoi, että minun pitäisi soittaa jollekin ja ilmoittaa etten tule, mutta minä purin hammasta ja lähdin koululle. Olo oli ihan törkeän kauhea ja pysyttelin taktisesti vessojen lähettyvillä.

No, sitten yhdessä vaiheessa Herra Friikki tuli paikalle. Itse asiassa minä olin melkein otettu hänen käytöksestään. Ilmeisesti minun on siis korjattava käsitystäni hänestä ja todettava, että hänelläkin taitaa olla omatunto. Hän tuli minun luokseni hyvin varhaisessa vaiheessa ja täysin vastakohtaisesti kuin eilen. Hän sanoi minulle, että eikö vain tanssimme mennytkin eilen hyvin. Ja itse asiassa se oikeasti meni. Olin niin kiukkuinen hänelle, että keskityin vain siihen tyylikkyyteen, ja me emme tehneet tanssissa ainoatakaan virhettä, vaikka muut hieman sotkivatkin keskenään.

Sitten kun meidän piti lähteä saliin, Herra Friikki piti minulle ovia auki, että minun ei tarvinnut säätää siinä helmojeni kanssa. Siis vau, ilmeisesti suuri osa pojista osaa sittenkin käyttäytyä, jos he vain oikeasti yrittävät. No tanssi itsessään ei mennyt kovin hyvin, olin ihan päästäni pyörällä ja sotkin yhdessä kohtaa. Lisäksi meinasin koko ajan kompastua helmoihini ja kenkäni piti välillä kummallista ääntä, kun astuin jotenkin huonosti. Mutta siis periaatteessa kuitenkin kaikki meni ihan siedettävästi.

Sitten oli vielä se poloneesi ja Nanin pikkuveli oli oikein odottamassa minua. Hän oli poloneesissa kyllä noin ihan harjoittelemattakin paljon parempi kuin Herra Friikki. Hän piti käden automaattisesti selän takana ja käveli ryhdikkäästi, vaikka olikin kymmenisen senttiä lyhyempi kuin minä. Niitä tanssijoita siinä poloneesissa oli kuitenkin yhtäkkiä tuplasti se määrä mitä normaalisti, joten tanssi kesti KAUAN. Minä ja Nanin pikkuveli olimme ulkoringissä ja kävelimme salin ympäri jotakuinkin kaksikymmentä kertaa ennen kuin kaikki ihmiset oli saatu sille sykkyrälle. Siinä vaiheessa alkoi huono olo taas hieman iskeä ja loppuvaihe olikin melkolailla pelkkää kestämistä. Nanin pikkuveli oli kuitenkin mahtava. Ei unohtanut missään vaiheessa kättä ja muisti kumartaa automaattisesti ja kaikkea.

No, sitten piti odottaa bussia, jolla meidät oltaisiin kuskattu paikalliselle nuorisoseuralle tanssimaan perhepäivähoidossa oleville. Niin, paitsi että siinä vaiheessa minä olin jo niin huonossa kunnossa, että minut passitettiin kotiin. Että sen pituinen se. Olisin niin halunnut mennä tanssimaan niille pikkuihmisille, sillä olin niin ihastunut ajatuksesta, että joku pikkuinen ihmisenalku pitäisi minua prinsessamaisena ja kauniina, kuten opettaja oli sanonut meille. Minä tunsin oloni kauniiksi ja olisin halunnut ihmisten näkevän minut tanssimassa. Ihmeellistä, yleensä minä en ole näin narsistinen. Yleensä en halua lainkaan, että ihmiset katsovat minuun tai tarkkailevat ulkonäköäni, se tekee minun oloni vain kauheaksi. Nyt kuitenkin tukka laitettuna kaunis kehuttu puku päällä tunsin itseni ihan oikeasti kauniiksi ja joksikin täydellisemmäksi kuin normaalisti.

Mutta nyt on wanhat ohi ja aika sääli se on. Koskaan en luultavasti enää saa tilaisuutta pukea ylleni sitä pukua tai teettää itselleni siistiä kampausta. Harmittaa aika lailla, mutta ainakin sain näyttää koulumme oppilaille ja opettajille, että en välttämättä ole aina vain se mykkä pelokas ja hillitty keskitason oppilas, joka ei suuremmin herätä huomiota. Onkohan jollain tapaa laitonta tuntea olonsa kauniiksi? No, juuri nyt minä tunnen oloni kauniiksi. Yhä vain aamun ja eilisen puolesta.

Tämä kaksipäiväinen on elämäni narsistina.