Nyt on jotenkin voittajafiilis. Eilen kun katsoin vaihteeksi pelistriimiä, se pelaaja laittoi yhdessä kohtaa taustalle jotain ankeaa musiikkia (kun yksi pelattavista hahmoista kuoli) ja se kappale kuulosti niin tutulta! En tunnistanut sitä ja tietysti kaivoin heti kännykän ja Shazamin esiin, mutta sekään ei tunnistanut sitä. No, annoin asian olla, mutta tänään herätessä asia vaivasi mieltäni vieläkin ja katsoin sen striimin nauhoituksen ja sitten nauhoitin sen pätkän, jossa kappale soi. Koska eihän voi olla mahdollista, että en saisi biisiä selville, kun minullahan kerran oli pätkä siitä! No, se ei kuitenkaan ollut yhtään helppoa ja yritin kaikenlaisia ohjelmia, jotka eivät toimineet ja lopulta sitten epätoivoisena kysyin Nanilta (koska kappale vaikutti klassiselta) ja myöhemmin vielä Natalialtakin.

No, lopultakin sitten löysin sivuston, jonne voi ladata tiedoston, jonka joku robotti sitten tunnistaa. Ongelma oli vain se, että se tiedostoni oli videotiedosto, joten sitten piti löytää vielä jokin sivusto, joka muuttaa videotiedoston äänitiedostoksi. Ja klippini oli lyhyempi kuin oli suositus, koska tietenkään se striimaaja ei ole kovin kauaa hiljaa ja leikkasin puheosiot pois, sillä tietenkin juuri sen koskettavan kappaleen keskellä se striimaaja huudahtaa: "What the fuck? Take a shower you fucking shit!" Joo... No, mutta lopulta se biisin tunnistaminen onnistui (kiitos AudioTag), mutta jotenkin petyin, kun se ei ollutkaan klassinen biisi, vaan biisi jostain animesta, Narutosta. Mietin kyllä siinä vaiheessa, että miten se biisi voi olla muka tuttu, kun en ole tuota animea koskaan katsonut, mutta sitten tajusin, että hei tuo striimaajahan pelasi sitä ehkä kuukausi sitten. En tiedä, voihan olla, että vain kuvittelin sen tuntuvan tutulta, mutta olisi kiva ajatella, että jokin uusi musiikkikappale voi jäädä päähäni yhdellä kuuntelukerralla. Enkä edes kai oikein kuunnellut sitä, kuulin vain.

Olin Helsingissä nyt viikonloppuna ja sielläkin jotenkin lumouduin, kun Natalian kanssa käveltiin jossain keskustassa ja sitten siellä oli joitain katusoittajia. Heti kun kuulen jonkun soittavan kadulla, tiedän välittömästi haluanko antaa jonkun kolikon hänelle. Ja nyt ennen kuin edes näin soittajia, aloin kaivaa kukkaroani esiin, koska se oli niin upeaa. Siellä oli kolme tyyppiä, jotka soittivat marimballa klassisia biisejä. Ensimmäinen jonka kuulin, oli Vivaldin Neljästä vuodenajasta yksi talvista, joka on minun ehdoton suosikkini. Ei ole koskaan tullut mieleeni, että marimba olisi oikeasti jotenkin niin monipuolinen soitin. Tosin kaksi tyyppiä soitti vain marimbaa ja kolmannella oli vibrafoni, mutta joka tapauksessa samantyyppinen lyömäsoitin.

Muutenkin oli kivaa nähdä Nataliaa taas. Varmaan ensimmäistä kertaa suunnilleen ikinä ei tullut sellaista oloa missään kohtaa että vitsit kun hän on ärsyttävä. Yhden päiväin vietin tosin itsekseni, mutta tutustuin vähän Helsinkiin ja kävin Korkeasaaressakin. Minulla on mielestäni ihan kohtalainen suuntavaisto ja kunhan kuljen ympäriinsä, saan aika hyvän kuvan siitä missä mitäkin on. Muistan kun reilu vuosi sitten piti mennä Tallinnaan Natalian synttäreitä viettämään ja minä tulostin itselleni netistä kartan, koska en muuten olisi osannut kulkea rautatieasemalta Kauppatorille. Nyt ympyräni laajeni hieman ja osasin jo ihan kivasti sinne Kauppatorillekin ja Kamppiin osaan kulkea ja nyt laajensin tietämystäni Kiasmalle ja siitä eteenpäin kansallismuseolle. Helsinki-tuntemukseni on edelleen todella olematonta, mutta osaan sentään jotain. Kalliotakin tunnen hieman, kun jostain syystä Natalia vie minua aina sinne ja sitten tiedän vähän sitä Natalian asuinseutua.

Nyt Natalian kanssa suunnitellaan matkaa Lontooseen, koska Natalia ei ole koskaan käynyt siellä, ja koska minä - no, mikä tahansa tekosyy Lontooseen menemiseen kelpaa minulle. Mietittiin, että mentäisiin Lontoon muotiviikoille ensi vuoden alussa, mutta sitten luin jostain, että ei kun se on vain alan yrittäjille ja muille erityishenkilöille, mutta muotiviikonloppu, joka seuraa muotiviikkoa, on sitten ihan taviksille, jonne voi ostaa lippuja, joita on erilaisia, mutta joista halvimman voi saada jo 20 punnalla. Tosin näytöksiä oli kai yhteensä melkein kaksikymmentä, joihin jokaiseen on erikseen lippu, mutta ainakin jotain pääsee sitten näkemään. Ja ehkä Natalian kanssa pääsisi tutustumaan hieman Lontoon yöelämäänkin, kun tähän asti olen ollut siellä yksikseni ja silloin ei tule kauheasti hengailtua pubeissa tai muissakaan.

Tosin mietin kyllä hieman, että onko minulla nyt varaa ja TARVITSEEKO minun nyt mennä taas Lontooseen, kun olenhan käynyt siellä jo aikaisemminkin, mutta en tänä kesänä mennyt ulkomaille, joten säästötililleni on jo kertynyt koko Lontoon-matkan verran. Tosin en ollut ajatellut, että käyttäisin sitä mihinkään, koska eläkkeeni loppuu ja opintotuki on eläkettä pienempi, joten minun olisi hyvä säästää vielä lisää ennen sitä. Mutta kuitenkin nyt ajattelen, että olisihan se tosi hienoa. Ja yritän perustella sitä itselleni sillä, että kuolinvuoteellaan todella harvat katuvat sitä, että no miksi en säästänyt rahaa vielä entistäkin enemmän, vaan sitä, että eivät matkustelleet tarpeeksi. Vaativa puoleni kuitenkin sanoo, että pitää säästää ja vaikka minulla nyt on säästöjä ihan kivasti, niin kun mietin sitä, että käyttäisin muutaman satasen matkustamiseen, niin minua alkaa melkein ahdistamaan, kun mietin, että mitä sitten, jos muut säästöt loppuvatkin jotenkin kesken, mitä sitten, miten minä elän, miten minä pärjään. Jotenkin pystyn tavallaan samaistumaan Roope-setään, kun selkeästi häntäkin vaivaa jonkinlainen pakonomainen pelko rahankäyttöä kohtaan. Hänestä yleensä vain sanotaan, että hän on saita, itara, kaikkea sellaista pahaa, mutta selkeästi hän vain pyrkii hallitsemaan ahdistustaan rahaa haalimalla.

Tänään alkoi kesäkurssi ja se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Ja Helsingissäkin kun kävin, käytiin Natalian kanssa Akateemisessa kirjakaupassa, kun minun pitäisi löytää englanti-latina-englanti -sanakirja. No, ei sitä löytynyt, mutta huomattiin, että siellä oli jonkinlainen superale, kun kauhea määrä kirjoja oli 80% alennuksella. Ostin viisi kaunokirjallista englanninkielistä kirjaa, kun vähän innostuin. En nyt tiedä, että TARVITSINKO minä niitäkään, mutta ne maksoivat yhteensä alle kaksikymppiä, joten ei kai se ole niin paha. Yksi kirjoista on ainakin todennäköisesti ihan hyvä (se ei kylläkään ollut alennuksessa), kun se on Haruki Murakamin, mutta kaikki kirjat olivat saaneet yli kolme tähteä Goodreadissa. Joo, kai minusta on tullut kirjojen suhteen vähän samanlainen kuin mitä Jaska oli IMDb:n ja leffojen suhteen. Mutta mielestäni tämä on perustellumpaa, koska kirjojen lukeminen on hiukan työläämpää kuin leffojen katsominen. Ja nyt kun olen vasta aloittamassa jälleen lukemista, en halua tappaa sitä pikkuruista lukuiloa, joka minussa on herännyt. Sinuhe egyptiläinen tappoi sen aikaisemman suuren lukuiloni joskus kymmenen vuotta sitten ja ihmettelen kyllä sitä että edes pieni lukutoukka selvisi siitä tuhosta.

Pahus, pitäisi varmaan yrittää mennä aikaisemmin nukkumaan, kun nyt on sitten kaksi viikkoa joka päivä sitä kesäkurssia. Varmaan turha yritys tänään, sillä otin päiväunet aiemmin. No, otin päiväunet myös eilen, mutta siitä huolimatta olen ollut ihan kauhean väsynyt. Olen nukkunut varmaan viikon ajan vähän vähemmän, kun aina on ollut tulossa joko joku remonttityyppi tai sitten on pitänyt lähteä jonnekin tai muuta.

Rottapoikani tulivat myös takaisin hoidosta äidiltäni ja vaikka ne ovat olleet hänellä hoidossa aikaisemminkin, niin jostain syystä tällä kertaa äitini näytti kiintyneen niihin hieman. Kun hän toi ne, niin olin ihan ällistynyt, kun hän oli oppinut erottamaan ne toisistaan (mikä ei kyllä minun mielestäni ole yhtään vaikeaa) ja keksinyt niille lempinimetkin vielä! En tiedä kuvittelinko vain, mutta minusta tuntui että äitini vaikutti hieman yksinäiseltä. En ole ikinä ajatellutkaan sitä, mutta nyt se tuntui jotenkin niin selkeältä. Kun muutin pois kotoa silloin joskus vuosia sitten, harmittelin, että kun veljeni joutui jäämään sinne. No, nyt minua harmittaa, että äitini, joka jäi siis eläkkeelle nyt kesällä, on nyt sitten se, joka on siellä isäni armoilla. Äitini on aina vaikuttanut tyytyväiseltä elämäänsä, mutta nyt hän vaikutti vain niin yksinäiseltä, että minusta tuntui hieman syylliseltä, kun hän palautti ne rotat minulle. Se oli keskiviikkona ja sunnuntaina äitini soitti ja sanoi sitten, että hän ei ole oikein vieläkään tottunut siihen, että ne rotat eivät olekaan siellä. Tuntuu pahalta, mutta en tiedä, että mitä minä voisin tehdä.

Äitini puhui vuosikausia siitä, että sitten kun hän pääsee eläkkeelle, niin sitten ei tarvitse tehdä töitä ja voi olla rauhassa ja heti kun hän saavuttaa eläkeiän, hän jää kotiin eikä tee koskaan enää päivääkään töitä. Ja minä jo silloin ajattelin, että toimiikohan se niin, koska itse voisin kuvitella, että kun on tehnyt samaa työtä viimeiset 30 vuotta, niin luulisi sen olevan aika iso muutos. Ja minusta ainakin tuntui, että töissä äitini oli jotenkin vahvempi kuin kotona. Töissä ihmiset tulivat kysymään häneltä että miten jokin asia hoidetaan ja häntä arvostettiin ja hän oli korkeassa asemassa, mutta kotona hän pyyhkii pyyhkeellä suihkun lattian kun joku on käynyt suihkussa, jotta hänen miehensä ei suuttuisi.

Isällenihän tuo äidin eläkkeelle jääminen tuskin toi mitään muutosta, enkä usko, että häntä liiemmin kiinnostaakaan muuttaa omaa rytmiään: herää aamulla, katsoo telkkaria, täyttää ehkä ristikoita, katsoo telkkaria ja menee nukkumaan. Äiti puhui kuitenkin aiemmin aina me-muodossa, kun kertoi jotain, mitä oli tehnyt, mutta nyt hän kertoi, että "minä kävin mustikassa" ja että "minä aion mennä sienestämään" ja kaikkea tuollaista ja en vain voi olla huomaamatta sitä muutosta. Ja minusta tuntui, että kun äitini oli käymässä, hän puhui enemmän ja kuunteli enemmän. Se on tietysti positiivista, mutta jotenkin vain lisäsi mielikuvaani siitä, että hän on yksinäinen.

Olen välillä ollut todella vihainen äidilleni ja välillä oikein toivonut, että kumpa hän jossain vaiheessa ymmärtäisi, että mistä johtuu kun kumpikaan hänen lapsistaan ei halua tulla käymään. Mutta nyt kun näyttää olevan mahdollista, että se äidin kulissielämä on jotenkin murtunut, kun hän ei voi paeta enää töihin sitä kodin ilmapiiriä, niin minusta tuntuu tosi pahalta. Olen toivonut varmaan koko ikäni, että vanhempani eroaisivat, mutta nyt se tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti mahdolliselta. Ilon sijaan minusta tuntuu kurjalta, kun mietin, että se olisi ainakin äidilleni todella vaikeaa, ja mietin jo, että jos niin kävisi, niin melkein tekisi mieli sanoa äidille, että no muuta nyt sitten siihen naapuritaloon, jos haluat.

Tiedän kylläkin, että jos tilanne olisi toisinpäin - ja sehän on ollutkin - niin minä en haluaisi, että äitini ajattelisi näin kuin minä ajattelen, koska eihän se ole hänen tehtävänsä korjata minun, aikuisen ihmisen, elämää, vaan minun on tehtävä se itse. Tuntui kuitenkin niin pahalta, kun äitini lähtiessään sanoi heipat niille rottapojille ja mietti, että koskahan näkee ne uudestaan ja että ehkä jouluksi ne tulevat sitten taas kylään. Mietin itsekseni, että todennäköisesti ei näe ainakaan kaikkia niitä uudestaan, koska kolme niistä on jo yli kaksivuotiaita ja voivat periaatteessa kuolla koska tahansa. Jos ne kaikki eläisivät jouluun asti, se olisi jotakuinkin ennätyspitkä elinaika koskaan mitä minun rotillani on ollut. Ja itse olen miettinyt, että en edes halua mennä jouluksi "kotiin", eli siis mökille, koska se on jotakuinkin viimeinen paikka koko maailmassa minne haluaisin mennä. Kotonakotona oli sentään aina se sama rutiini, jolla jouluaatto meni, niin tuntui jotenkin turvalliselta mennä sinne, kun tiesi että miten kaikki menee.

Mietin kyllä, että ehkä äidille olisi hyvä hankkia joku lemmikki, mutta kun mietin sitä pitemmälle, tiedän, että se lemmikki olisi koira, ja kuten hän on itsekin sanonut, mitään "lelukoiria" hän ei halua, joten koira olisi iso. Joten vaikka minun käy äitiäni sääliksi, niin en kyllä ole missään tapauksessa valmis suosittelemaan hänelle koiraa. Ja jos hän hankkii koiran, niin sitten en ainakaan ole menossa minnekään missä se on. Ehkä olen liian jyrkkä, kun onhan se tietysti eri koira, jne. mutta en haluaisi edes tavata sitä, en halua antaa sille edes tilaisuutta, koska minusta tuntuu, että olen elämäni aikana antanut jo liiaksikin uusia mahdollisuuksia vanhempieni lemmikeille.

Enkä kyllä rottianikaan hänelle omaksi antaisi, koska nämä ovat minun rottiani ja minä rakastan niitä ja minun oli hirveä ikävä niitä silloin kun ne olivat sen reilun viikon äidillä hoidossa.

Mutta ehkä yritän keskittyä nyt vähän omaan elämääni, kun ei siitä ole hyötyä, että murehdin äitini elämää. Mutta ehkä pyydän häntä useammin käymään ja jäämään vaikka yöksikin.