Voi paska. Nan juuri ilmoitti, että ei pääsekään sinne Nightwishin konserttiin, mikä on nyt ensi viikolla. Harmittaa tosi tosi tosi paljon, kun olen varmaan puoli vuotta odottanut tuota ja se on ollut vähän niin kuin kesän kohokohta. Ei sillä, kyllähän voin edelleen mennä ja voinhan kysellä sinne jotakuta mukaan, mutta harmittaa silti. Juuri tänään kun olin koko päivän ulkona, mietin, että mitähän laitan sinne päälle, laitanko vielä lisää shokkiväriä tukkaan vai menenkö blondina, mietin, että tulee tosi kivaa, kun en ole Naniakaan nähnyt kuin viimeksi joskus viime vuonna. Ja nyt sitten joku yhteinen kiva juttu, jota olen odottanut innolla, onkin hetkessä muuttunut stressaavaksi ja masentavaksi pakoksi, kun sinne pitää mennä yksin.

Jotenkin tuntuu ihan paskalta ja siltä, että en halua enää ikinä suunnitella mitään, mihin liittyy joitain muita ihmisiä, kun näköjään täysin riippumatta henkilöstä ihmiset vain tekevät oharit viime tingassa. Varmaan kuitenkin menen, kun olisihan se noloa jättää menemättä vain sen takia, että sinne pitää mennä yksin. Yritän nyt kuunnella sitä Nightwishin uutta levyä, koska tällaisten kurjien tunteiden takia ylipäätään aloin kuuntelemaan heidän musiikkiaan. Ja olen kuunnellut tuotakin levyä ja ollut innostunut siitä ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä paremmilta ne kappaleet kuulostavat - mikä on tosin ollut yleensäkin Nightwishin biisien kanssa, mitä on aina uuden levyn tullessa vaikea muistaa, kun kaikki biisit kuulostavat enemmän tai vähemmän (yleensä enemmän) huonoilta.

No, sain jonkinmoisen Facebook-päivityksen tehtyä, eikä se ainakaan omaan silmääni näyttänyt miltään epätoivoiselta seurankinumiselta ja samalla mainitsin, että Nan myy lippuaan (kun kysyi että tiedänkö ketään joka haluaisi ostaa hänen lippunsa). En tietenkään tiedä miltä se muille näyttää, harvoinpa kukaan Facebookissa kyselee ihmisiä seurakseen keikalle. Enkä minäkään haluaisi, enkä tämän jälkeen kyllä kyselekään, jos tästä ei tule mitään.

Tänään varmaan katson taas peli-striimiä ja ehkä kirjoitan sitä tarinaani. Élan-biisistä hyppäsi jotenkin poikkeuksellisesti esille kohta: "Write a lyric for the song only you can understand". Ja niinhän minä teen, mutta vain oman hölmön tarinani muodossa. Jotenkin tykkään Élan-biisistä muutenkin, vaikka kun ensimmäistä kertaa näin sen nimen, minulle tuli heti mieleen Elart, typerä sana, jonka keksin joskus ajat sitten siihen tarinani kieleen: joka tarkoittaa sitä, miten täydellisyys on itse asiassa epätäydellisyyttä. Tein siitä joskus blogitekstinkin, joka minun oli pakko etsiä tähän kohtaan - koska mitä muutakaan minä tekisin näin perjantai-iltana. Löysin lisäksi tässä Nightwishia kuunnellessani täydellisen loppulainauksen tähän kirjoituksen loppuun ja toivon, että pystyn suhtautumaan siihen konserttiin sitten samalla tavalla.

We were here - -
Writing an endless story
Building a Walden of our own
We were here,
Grieving the saddened faces
Conquering the darkest places
Time to rest now and to finish the show
And become the music, one with the Alpenglow!