Tulin yliopistolta. Sain koodaamisharjoituksissa tehtyä taas jotain vähän eteenpäin ja gradutapaamisessa asiat selkiytyi ja toisaalta sain siltä opettajalta sympatiaa siitä, että tuo minun projektini on niin saakelin monimutkainen ja se firma päätti vielä monimutkaistaa asioita. Olen kirjoittanut jo jonkin verran tekstiä graduun ja sen lisäksi on se konferenssiesittelyjuttu, jossa olen firman nimen maininnut, mutta nyt tuli ilmi, että eivät halua firman nimeä mainittavan lainkaan. Kuulemma mieluummin voisin käyttää vain ilmaisua "eräs teknologiayritys" ja koska heidän tuotteensa liittyy olennaisesti heidän toimialaansa (duh!) niin sen sijaan, että kertoisin mitään edes yleisluonteisia tietoja tuotteesta, he ehdottivat, että käyttäisin esim. ilmaisua "semi-modulaarinen elektro-mekaaninen tuote". Joten nyt kun se meidän opettaja hyväksyi sen uuden version siitä aineistokuvauksestani, joudun tekemään sen siitä huolimatta uudestaan. Mutta kuulemma argumentaationi oli tässä uudessa versiossa aivan erinomaista ja että selitin asiat selkeästi ja rauhallisesti, mistä tuli jo itsestään selkeästi ilmi, miksi olen päättänyt rajata aineistoani niin kuin olen rajannut sitä.

MUTTA! Odottamani Lester-kohtaaminen ei mennyt niin kuin oletin. Ja sanonpahan vain, että mikään ei ole nytkähtänyt yhtään mihinkään, voihan saatanan vittu koko jätkää! Odotin siellä opettajan huoneen edessä, kun Lesterin tapaaminen opettajan kanssa päättyi. Kun he tulivat ulos, opettaja moikkasi minua ja selitti minulle miten he olivat naureskelleet yhtä byrokratiajuttua, joka meidän kaikkien pitää hoitaa. Sitten hän kääntyi taas Lesterin puoleen ja toivotti hyvää joulunalusaikaa, jne. Minä olin heistä siis n. 2 metrin päässä. Lester ignoorasi minut täysin! Hän ei moikannut, hän ei edes katsonut minuun! Tämä siis siitä huolimatta, että hän ei mitenkään voinut olla huomaamatta minua, koska a) minä olin suoraan siinä kun he tulivat ulos ja b) SE OPETTAJA PUHUI MINULLE SIINÄ LESTERIN EDESSÄ! Siis joo, Lester on sellainen astetta ujompi ihminen, mutta mikä vittu siinä on niin vaikeaa edes kohteliaasti tiedostaa toisen ihmisen olemassaolo joko katseella tai moikkauksella? Ja siis ihan riippumatta mistään romanttisten tunteiden olemassaolosta, koska pitäisihän tuollaisen olla ihan perustoiminto! Vaikka vihaisin jotain ihmistä, niin tiedostaisin hänen läsnäolonsa ja moikkaisin, jos hän olisi sellainen ihminen, jonka kanssa pitää tulla toimeen.

Toisaalta kun yritän vetää vähän henkeä, niin tuntuu, että ainoa järkevä selitys tuollaiselle käytökselle on minun mielessäni se, että läsnäoloni sai Lesterin olon jotenkin hermostuneeksi eikä hän tiennyt mitä tehdä, joten hän teki sen, mitä kai on tottunut tekemään: vetäytyi kuoreensa ja vältti yhtään minkäänlaista kohtaamista kanssani. Voihan olla, että häntä jännitti se meidän kohtaaminen vähän samalla tavalla kuin minua jännitti sen jälkeen, kun me ollaan vaihdettu keskenämme joitain viestejä edellisen näkemisen jälkeen? Tai kun hän on ollut se aloitteellinen osapuoli noissa, niin ehkä hän oli jotenkin nolostunut siitä tai ehkä hän mietti sitä meidän edellistä paskaa keskustelua, jonka seurauksena molemmat olivat kai vähän noloina.

Hmm. Jotenkin tuntuu, että yritän selittää taas mustaa valkoiseksi, mutta totuus on, että vaikka tuo hänen käytöksensä ärsyttää, niin minulla ei ole varsinaisesti siitä sillä lailla paha fiilis, koska tuntuu, että pikemminkin tämä hänen outo käytöksensä on osoitus siitä, että en ole hänelle vain kuka tahansa tuttu, koska joku neutraali ihminen tuskin saisi hänessä aikaan tällaista kummallista reaktiota. Tietysti voin olla väärässä, koska enhän minä voi tietää aukottomasti, miten hän reagoi kaikkiin tuntemiinsa ihmisiin, mutta en ole ainakaan nähnyt hänen käyttäytyvän näin kenenkään muun seurassa.

Vaikka nyt kun mietin tätä, niin se minun vaativa puoleni sanoo, että varmaan minä olen tehnyt jotain väärin sen jälkeen kun edellisen kerran näin Lesterin. Varmasti olen ollut jotenkin takertuva tai ärsyttävä tai liian tuttavallinen tai jotain. Ajatukset lähtee heti pyörimään siihen suuntaan, että silloin kun hän laittoi sen viestin ja kysyi siitä meidän kurssin viimeisestä tunnista, minun olisi pitänyt vastata vain niin lyhyesti kuin mahdollista ja olla kysymättä sitä vastakysymystä siitä gradujutusta. Koska selkeästi hän halusi vain lyhyen ja ytimekkään vastauksen, eikä mitään jutustelua, joten vaivasin häntä small-talkillani.

Yritän lopettaa tuon ajattelun, koska olen yrittänyt omaksua ajatusmallia, että ensimmäinen automaattinen tulkintani tilanteesta on todennäköisesti todenmukaisin. Ja tässä tapauksessa se oli se, että Lester oli todella hermostunut - ehkä hänen reaktiostaan voisi käyttää jopa termiä "ujoilu". Vaikka mieleni yrittää nyt vakuuttaa minut siitä, että olen urpo ja Lester pitää minua vastenmielisenä. Toisaalta jokin minussa kapinoi ja haluaisi lähettää Lesterille jonkun random-viestin, vaikka että kysyikö hän siltä opettajalta sitä gradun palautusdeadlinea siihen suoritusmerkintään liittyen, mitä hän kyseli silloin aikaisemmin siellä meidän ryhmäkeskustelussa. Ihan vain, jotta olisi jokin tekosyy laittaa joku viesti hänelle, jotta voisin olla luottavainen edes sen suhteen, että Lester ei ajattelisi minun ajattelevan, että hän on ollut liikaa yhteydessä minuun.

En tiedä, jotenkin yritän kauheasti olla aina sellainen mahdollisimman lähestyttävä kaikkien suhteen. Pyrin moikkaamaan tuttuja ja huomioimaan kaikkia ihmisiä, ja jos joku puhuu minulle odottamattomasti, hymyilen ja yritän kaikkeni, jotta antaisin kuvan, että se on tosi okei ja kiva että sanoit jotain, vaikka olisinkin itse hämmentynyt. Ja olen yrittänyt tehdä sitä Lesterin kanssa nyt koko syksyn ja jo sitä aikaisemminkin, jotta hän kokisi, että minä olen ihan okei ja että en ole uhka ja että en tuomitse ja että pidän hänestä ihmisenä. Ja hän ei vieläkään näköjään luota minuun sen vertaa, että välttämättä huomioisi minua tuollaisessa tilanteessa mikä oli tänään. Tunnen vain epäonnistuneeni ja kelaan toisaalta mielessäni, että teenkö minä jotain väärin? Olenko jotenkin pelottava? Naisten seurassa minulle ei tule ikinä tällaista fiilistä, mutta joidenkin miesten seurassa kyllä. Toisaalta tiedostan, että saatan käyttäytyä miesten seurassa jotenkin eri tavalla, mutta en yhtään hahmota, mitä voisin tehdä niin väärin, että saisin heidät tuntemaan olonsa näin epämukavaksi seurassani.

Huoh. Ehkä vain keskityn nyt vain niihin gradu- ja koodausjuttuihin ja annan tämän olla.