"Olen tosi pahoillani että tässä kävi näin. Ehkä jos olisin ollut rohkeampi enkä kiduttanut itseäni niin pitkään, tai sitten jos olisin kestänyt paremmin... Ei voi tietää. Oon edelleen sun kaveri ja niin on myös Leevi. Piste."

Alisa laittoi tuon Facebookin kautta. Hajosin taas kun luin tuon, vaikka nyt parin päivän aikana on tuntunut jopa siltä, että ehkä voisi vastata jopa puhelimeen, kun Leevi soittaa, mutta nyt tuntuu taas siltä, että en ikinä halua nähdä noita ihmisiä enää. Tuntuu, etten vain kestä. Mietin vakavissani taas hakeutumista tuolta keskukselta taas sairaalahoitoon, koska olen ihan rikki.

En vieläkään tiedä, miksi olen näin hajalla. Ei minulla ole edes oikeutta siihen, kun olen itse sotkenut asiani, eikä minulle ole tehty mitään, mitä en itse olisi tehnyt jollekulle toiselle. Silti Alisan ja Leevin juttu tuntuu maailman suurimmalta petokselta, enkä vain voi olla vihaamatta heitä kumpaakin. En halua nähdä heitä, en halua puhua heille, minulla ei ole mitään tarvetta sanoa heille mitään enää ikinä. Korkeintaan hetkeksi kovettaa itsensä ja olematta itkemättä ja sanoa heille, että ette ikinä olleet minun kavereitani, käytitte minua vain. Alisa halusi vain Leevin ja sai hänet minun kauttaan. Minua ei koskaan kuunnellut, ei koskaan tukenut, pelkästään tuomitsi minut aina, kaikesta mitä tein.

***

No niin, tuli parempi olo taas, kun juttelin parin tyypin kanssa Facebookissa ja kirjoitin Alisalle kivan "pikku" vastauksen. Lauoin oikein kunnolla totuuksia, sanoin, ettei hän ole koskaan oikeasti ollut kaverini, seurannut minua vain joka paikkaan ja olen häntä tähän asti jotenkuten sietänyt. Tuominnut minua aina joka välissä, ei halunnut ymmärtää ongelmiani, itkemiseenkin sanonut, että ei sulle voi sanoa mitään, kun vaan itket, miltä luulet, että tuntuu olla sun kaveri.

Ja sitten luonnollisesti kostanut siitä, että Leevi on minua lähennellyt tai toisinpäin, kyllä myönnän, ja kosto on tietysti kohdistunut aina minuun, vaikka Leevi on ollut yhtä lailla mukana kaikessa. Sanoin myös, mitä Leevin kanssa oltiin tehty, halusin kai satuttaa, selitin, mistä tiesin, että tämän äiti on fysioterapeutti (hieroi minua kun oltiin kaksin) ja että Leevi tykkää tosi paljon, kun hänen korvaansa hyväilee, sormin tai suulla. Ja sitten sanoin, että Leevi oli jo viikon tiennyt, että Alisalla on tunteita tätä kohtaan, ja silti ollut ihan pokkana, kun möläytti Alisalle asioita ja sai tämän lopettamaan syömisen ja kuunteli, miten tämä vielä antaumuksella selitti, miten se oli minun vikani. Ja painosti minua ja kun en suostunut, totesi vain, että ei väkisin, iskenpä sitten Alisan.

Sanoin, että ylipäätään Alisan kanssa ei koskaan tuntunut kunnolla ystävyydeltä, vaan siltä, että hän oli yksinäinen ja ujo ja vain seurannut minua ja minä olin liian kiltti sanomaan, että älä pliis.

Mitähän muuta sanoin... Todella paljon kaikkea. Ilkeää mutta täysin todenmukaista. Ei fiksua eikä ehkä reilua, mutta tulipahan selitettyä edes jotain, ettei vain mennyt siihen, että katkaisen välit lopullisesti enkä selitä mitään. Niin ja senkin sanoin, että nyt kun tämä meidän neljän porukan juttu on loppu, niin voin sanoa vain kaiken mitä olen jo pitkään ajatellut, koska millään ei ole enää mitään väliä, ei ole väliä, mitä Alisa tai Leevi ajattelevat minusta, joten ei tarvitse enää teeskennellä mitään.

Tuo oli vain yksi viesti, mutta sen lisäksi juttelin parin muun kanssa. Molemmat aloittivat keskustelun kanssani, joten sitten vain avauduin kaikesta. Toinen oli yksi nainen keskukselta, jolle sitten siinä hajoamisen tilassa selitin kaiken tästä aiheesta. Hän on välillä ollut yhteishengaamassa ja muutenkin mukana keskustelemassa, joten tuntui helpottavalta paljastaa tämä kauhean ahdistava tilanne jollekin, joka on melkein joka päivä keskuksella. Tuntuu turvallisemmalta, sillä pelkään, että Alisa ja Leevi ahdistaisivat minut nurkkaan tai muuten huomaamattomammin henkisesti painostaisivat kenenkään tajuamatta mitään, mutta nyt on joku, joka tietää, miten hajalla olen ja joka sanoi, että hengaa meidän muiden kanssa, voit tulla meidän seuraan, keskuksella on paljon hienoja tyyppejä, jotka ymmärtää hajoamisia, parempi mennä sinne kuin jäädä yksin kotiin.

Sitten juttelin Natalian kanssakin, hänellekin avauduin tästä ja hän pahoitteli ja sanoi, että joskus vain käy niin, kun liikaa hengaa samojen ihmisten kanssa. Välit vain kiristyvät ja tarvitaan joku tällainen iso kriisi, että tajuaa, että nämä ihmiset eivät ole hyväksi minulle. Sitä se keskuslainekin sanoi ja kertoi omista hajoamisistaan kanssa. Hän on myös todella puhelias, joten tavallaan ollaan samanlaisia. Hänkin sanoi, että välillä tuntuu, että siellä menee joku ylisosiaalisuusvaihde päälle ja olo tuntuu silti yksinäiseltä ja ihan erilaiselta.

Kun selitin, että olen jotenkin väsynyt sosiaalisuuteen muiden ihmisten seurassa, koska pelkään, että he eivät pidä minusta ja puhuvat pahaa mnusta heti kun lähden, että olen se kusipää, mitä olen Leevin, Alisan ja Jaskan seurassa. Hän sanoi, ettei ole kuullut kenenkään puhuvan minusta pahaa, vaan että hänen mielestään kaikki vain pitävät minusta ja olen kiva.

Jaskasta olen saanut myös tukea, vaikka en tiedä, miten fiksua se on. Hänen seurassaan on helppo olla, joku yhteys meillä on, vaikka ei ollakaan rakastuneita. Hänelle voi puhua ja hän on ainakin rehellinen. Välillä sanoo asioita hieman liian suoraan, mutta ei mitään kovin kauheaa ole sanonut vähään aikaan. Menin hänen luokseen, hengattiin yhdessä, itkin hänen olkapäätään vasten ja selitin kurjaa oloani. Lähdettiin ajalemaan ja sen jälkeen oli tarkoitus mennä yhdessä saunaankin, mutta päivän saunavuorot olikin jo varattu. Vaihteeksi sekstailtiin, tuosta puolesta on jotenkin nolottavaa kertoa yhtään kenellekään - paitsi Jaskalle - kun... en tiedä miksi. Ei kai se ylipäätään ole kovin järkevää hänen kanssaan mitään taas tehdä. Se on kuitenkin kivaa, minun mielestäni ja hänen mielestään, se on vain kivaa, ei tarvitse ajatella ja jälkeenpäin on rento fiilis.

Usein vain makoillaankin vain vierekkäin ja jutellaan jostain oikeista asioista. Minäkin pystyn puhumaan hänelle oikeasti. Puhutaan kummankin terapiakäynneistä, paranemisesta, ongelmista, siitä miten meidän mielenterveysongelmat vaikuttaa moneen asiaan. Puhuttiin myös Jaskasta ja Alisasta. Kerroin jopa, että kun olin kävellyt Jaskan luo sinä iltana, olin ollut todella vainoharhainen ja pelännyt, että Leevi ja Alisa olisivatkin siellä ja että he olisivat kolmistaan väijyttäneet minut, jotta asioista puhuttaisiin.

Jaska naurahti ja sanoi, että et kai luule, että niiden kanssa yhtään mitään sellaista pystyisin suunnittelemaan. KOlmestaan me ollaan vain hiljaa, tuijotetaan kilpaa seinää ja odotetaan, että tulet vessasta tai jotain. Hän sanoi, että hänen mielestään Alisa on vain outo, jotenkin todella epätasapainoinen ja ylireagoiva. Se sai minut hieman naurahtamaan myös kyynelten lomasta. Sitten Jaska jatkoi, että Leevi on tosi tylsä ja kertoo kuivia vitsejä, joille vain Alisa nauraa, en minä niiden kanssa hengaisi vapaaehtoisesti, jos sinä et olisi mukana.

Puhuin myös, että pää tuntuu hajoavan. Pääni sisällä on värejä, kirkkaita värejä, jotka tuntuvat pistäviltä ja ahdistavilta. Välillä tuntuu, että pään sisällä kirkuu joku. Sanoin, että suunnittelen vaihtavani hieman sosiaalisia ympyröitä, koska tunsin, että en vain voinut viettää enää aikaa Alisan ja Leevin kanssa. Selitin joitain suunnitelmianikin jo.

Sitten Jaska sanoi, että häntä välillä pelottaa niin paljon, että minä vain katkaisen välit häneenkin. Sen meidän syksyisen jutun jälkeenkin jätin hänet kutsumatta joka paikkaan, vedin välimatkaa ja olin etäinen. Hän sanoi, että häntä välillä pelottaa niin paljon, että hän menettää minut, että tulee joku parempi mies, joka vie hänen paikkansa, että vain laittaisin välit poikki, kuten joihinkin ihmisiin kerroin laittaneeni, selittämättä mitään, kieltäytyen kontaktista.

Yritin lohduttaa häntä ja sanoa, että niin ei kävisi, mutta koska tuo oli Oikeaa puhetta, sanoin, että en voinut luvata varmasti, että niin ei kävisi, koska olin puoliksi tehnyt sen jo kerran ja hän oli ollut mielestäni kusipää jo moneen otteeseen ja vaikka nyt tuntui, että niin ei kävisi, niin en voinut olla varma, koska tällä hetkellä tuntuu, että en ole varma yhtään mistään. Sanoin sitten kuitenkin, että minäkin pelkään, että Jaska sulkee minut ulos elämästään, kuten teki aikaisemmin sen pelinsä kanssa. Oltiin lähekkäin ja puhuttiin, että tuntuu, että vaikka meillä ei ehkä ole edellytyksiä oikeaan seurusteluun, niin meillä oli silti jokin yhteys, joka tällä hetkellä tuntui tärkeältä ja turvalliselta, rauhoittavalta ja mukavalta. Sanoinkin, että olisi niin helppoa, jos me vain oltaisiin rakastuneita toisiimme. Jaska sanoi, että älä muuta sano.

Jaska sanoi, että ehkä asia olisi eri, jos olisimme terveitä, mutta emme ole ja vaikka olisimmekin, niin juttu ei varmaan toimisi, kun olemme niin erilaisia. Sanoi sitten, että ehkä se Alisan ja Leevin juttu oli paras ratkaisu, kun nehän on meistä neljästä eniten terveitä ja koko tilanne oli karkaamassa käsistä yhdeksi sekasorroksi. Sanoi kuitenkin, että ei vain voinut nähdä, miten se heidän suhteensa muka toimisi.

Yhdessä vaiheessa Jaska sanoi, että hänellä oli hieman hankala olo, ja yritti sanoa jotain. Tuollaisina hetkinä yritän aina arvailla, mitä hän aikoo sanoa, koska se tuntuu olevan hänelle helpompaa kuin sanoa se itse. Kysyin, että halusiko hän, että lähtisin kotiin. Hän sanoi, että vähän, koska hän haluaisi katsoa tietokoneelta joitain tyhmiä radiokeskustelujuttuja, jotka eivät taatusti kiinnostaisi minua. Sanoin, että se on ihan ok, mutta että mietin että olisiko jotain, mistä minäkin voisin tykätä. Hän sitten sanoi, että hänen tekisi mieli halailla vähän, joten siirryttiin sängylle ja halailtiin. Sitten hän sanoi, että hänellä oli hieman syyllinen olo siitä, että hän halusi ehkä vähän sekstailla, mihin minä naurahdin, että älä huolehdi, voisi se olla ihan kivaa, mutta on sellainen fiilis, että saat kyllä vähän lämmitellä minua ennen kuin mikään onnistuu. Hän sitten sanoi, että hänen täytyy kyllä itsekin hieman lämmitellä.

Tuo on jotenkin niin helppoa jutella Jaskan kanssa tuollaisistakin asioista. Vaikka masennuksen ja etenkin masennuslääkityksen haittavaikutuksiin kuuluu todella usein haluttomuus ja ylipäätään "käynnistysvaikeudet", niin jostain ihan ihmeen syystä minulla ei niitä ole, vaikka tuntuu että olen henkisesti ihan hajalla. Jaskakin sanoi, että hänestä oli tuntunut, että kun hän oli aloittanut uuden masennuslääkkeen, että hänestä oli tullut "nollalibidomies", mutta minun seurassani tilanne vain muuttui.

Se on jotenkin kivaa, kun se on sellaista rentoa, jutellaan kesken kaiken ja jompikumpi sanoo, että hei vaihdettaisiinko vähän asentoa, kun mulla puutuu jalka, onko tämä jees, onko jotain, mitä voisin tehdä, mikä olisi kivaa, vieläkö jaksaa? Se on hauskaa, se ei ole sellainen suoritus, vaan yhteistä hauskaa puuhastelua. Nauretaan vähän väliä ja vitsaillaan ja sitten jälkeenpäin mietitään, että siinä kohtaa oli tosi kivaa, mutta sitten siinä vaiheessa meni vähän fiilis ja paikat puutuivat, se oli hankalaa, mutta sitten se oli tosi kivaa. Hänelle voin sanoa jopa, että tuo asia saa minut joskus todella tietoiseksi itsestäni, mikä ei ole niin hyvä juttu, ja se on kai jotain, mitä pitää työstää mielessä jonkin verran.

Lisäksi kun Jaska on niin suorapuheinen, se hyvät asiat, joita hän sanoo, tuntuvat jotenkin todella hyviltä. Hän puhuu usein siitä, miten hänen mielestään minulla on upea kroppa, vaikka omasta mielestäni voisin kyllä pudottaa jonkin verran painoa. Jaska sen sijaan sanoo, että olet kyllä aika täydellinen, muodokas, hän tykkää koskea minuun, kun en ole mikään riuku. Yksi suurimmista epämiellyttävyyksistä kropassani ovat mielestäni rintani, koska ne ovat liian isot, haluaisin olla mallimaisen muodoton, mutta jotenkin olen tullut hieman ylpeäksi avuistani, kun Jaska, joka on vakaumuksellinen perse-mies, välillä vain näyttää niin lumoutuneelta ja sanoo, että sulla on kyllä niin upeat rinnat. Noloa jotenkin myöntää tuo ja ylipäätään puhua mistään sekstailu-jutuista, mutta en vain jotenkin osaa kuvailla, sitä, miten Jaska, joka välillä käyttäytyy todella ääliömäisesti, on välillä sitten sellainen ihminen, jonka kanssa jollain tasolla synkkaa ja jonka seurassa on vain niin helppo olla.

Odotan kuitenkin epätoivoisesti terapiaa, joka on keskiviikkona, koska ehkä siellä saisin jotenkin päänsisäisiä asioita hieman parempaan kuntoon. Jotenkin nyt myös odotan huomista, kun sain yhdelle keskuslaisista edes kerrottua asiasta, joka sanoi olevansa siellä heti maanantaina aamulla, ja joka muistutti, että se on justiin se paikka, missä saa vertaistukea, ja siellä on muitakin ihmisiä kuin Alisa ja Leevi, eikä minun heidän takiaan kannata sitä vertaistukimahdollisuutta hylätä.

On parempi fiilis, hieman. Se vaihtelee todella paljon, välillä vain itken silmät päästäni, välillä on parempi ja varmempi fiilis, mutta sitten taas hetken päästä itken lisää ja maailma tuntuu hajoavan.