Tulin juuri töistä. Olen järkyttävän väsynyt ja koko päivän on tuntunut jotenkin oudolta. Näin yöllä painajaista johon heräsin, sitten aamulla piti herätä aikaisin, jotta voisin soittaa heti ensimmäisenä eläinlääkäriin, jotta voisin viedä sen emorotan sinne tarkistettavaksi siltä varalta, että joku poikanen on jäänyt jumiin. Ensimmäisestä paikasta, jossa käyn usein ja joka on jostain ihmeen syystä rottayhdistyksen suosittelema, sanottiin heti, että heillä ei ole mitään kykyä hoitaa sellaista ja ohjasivat toiselle lääkärille toisessa kaupungissa. Yritin katsoa busseja, mutta eihän sinne mitään järkevää mene, minun olisi pitänyt käyttää kaksi tuntia pelkästään yhdensuuntaiseen matkaan ja kulkea kolmella eri bussilla. Onneksi tuttu kasvattaja oli hereillä aamulla, joten sain häneltä ohjeet, miten tunnustelen onko poikasia vielä jumissa. Hyvä merkki oli se, että niitä oli kuitenkin syntynyt eilen ja nytkin sitten tultiin tulokseen, että niitä ei siellä ole. Neljä päivää ennen laskettua synnytysaikaa minä pystyin hellästikin kokeilemalla erottamaan useita poikasia, mutta nyt ei löytynyt mitään.

Töissä oli silti kurja fiilis. Nyt olisi kai pitänyt olla parempi, kun työpäivä on ohi, mutta koska olen ihan poikki ja elän päivä kerrallaan, huomasin tietysti vasta nyt, että minulle on taas laitettu torstaille vuoro terapian päälle. Joten minun pitää huomenna selvitellä taas sitä. Ja se on taas minun syyni kun en tarkistanut niitä vuoroja ja niinhän se tavallaan onkin. En oikein pysty sanomaan puolustuksekseni mitään. Minä vain unohdan sen aina, että pitäisi syynätä koko lista, pitäisi syynätä kaikki yliopistot, terapiat, tuntien määrä, vuorojen vaihtovälit, jne. Kai olen vain niin laiska ja tyhmä. Eivätpä ne siellä töissäkään kyllä kai kauheasti mieti, vaikka niille vuorosuunnittelijoille kai maksetaankin siitä. Laitoin tänään myös pyynnön siitä että se minun tuntimääräni maaliskuun alulle tarkistettaisiin, koska olin ilmoittanut sen tuntimäärän jonka voin tehdä, mutta minulle laitettu tuntimäärä ei vain heittänyt vähän, vaan oli neljänneksen suurempi. Mainitsin siinä myös sen, että pidän lukua tekemistäni tunneista ja minulla ei pitäisi olla mitään ongelmaa saada tehtyä tarvittavat tunnit kasaan kesäkuun lopuksi.

Ja nyt kun kerran tulin töistä, niin pitäisi alkaa tehdä verkkokurssin tehtävää, joka pitää palauttaa ryhmätyönä viimeistään torstaina. Se pitää vielä kasata, ja puhuin muille että tekisin oman osioni tänään, joten nyt pitäisi vielä alkaa tekemään jotain tiivistelmää kvantitatiivisista tutkimusmenetelmistä. Huomenna on kuitenkin "vapaapäivä", mutta kovin pitkään en saa nukkua, koska on aineopettajainfo, johon minun on nyt vain pakko mennä. Illalla on latinaa, josta olin viime viikolla poissa, joten nyt olisi pakko mennä.

Koko päivän olen vain miettinyt niitä poikasia ja sitä, miten innoissani minä niistä olin ja miten ne kaikki vain kuolivat. En tiedä edes miten monta niitä olisi ollut, koska emo söi kaikki paitsi ne 1,5 jotka löysin ja poimin pois. Se kasvattajatuttu sanoi, että usein tuollainen johtuu siitä, että ensimmäinen poikanen on liian iso ja jää jumiin, tai sitten että se on jotenkin väärinpäin. Sitten synnytys viivästyy ja kaikki kuolevat. Äitirotta vaikuttaa jo ihan normaalilta, ihan kuin poikasia ei olisi ollutkaan. Jotenkin tuo kaikki tuntuu vain niin kurjalta. En oikein tiedä mitä minun pitäisi tuntea, tai mitä ajatella. Se mikä on päällimmäisenä mielessäni on se, että minun pitää pitää kaikki jotenkin hallinnassani. Nyt on paljon deadlineja ja töitä ja viikonloppuna on Eeron tupaantulijaiset, ja minulla ei vain ole aikaa millekään mitä en ole aikatauluttanut itselleni.

No, tuo on kyllä valhe. Mutta ehkä pelkään, että käy niin kuin välillä on käynyt, että menetän kaiken itsehillinnän ja vain itken tuntikaupalla, kunnes päätä särkee niin että en pysty tekemään mitään järkevää koko loppupäivänä. Siihen minulla ei ole nyt aikaa. Pitäisi kai tehdä ruokaa. Otin töihin mukaan lounaaksi kaksi banaania, koska olin niin poikki, että vain istuin sänkyni reunalla ja katsoin nettiseurannasta, miten aikaisempi bussi ajoi ohi. En ehtinyt käydä kaupassa hakemasta lounasta, joten banaanit saivat kelvata.

Ja nyt olen istunut tässä jo tunnin, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Pitää ruveta tekemään ruokaa. Ehkä yöllä aivot taas virtaavat paremmin, niin saan sen verkkokurssin jutun tehtyä.