Sain vaihteeksi palautetta uudesta graduosiostani. Yritin valmistautua siihen henkisesti, koska opettaja jopa kirjoitti viestiin, että hänen sävynsä saattaa olla joissain kohdissa turhankin tiukka, mutta että voin laittaa sen hänen syöpähoidoistaan johtuvan väsymyksensä piikkiin. Mutta eihän se auttanut, vaan ylireagoin taas. Luin sen palautteen juuri ennen terapiaa, niin siihen meni sitten se terapiakäynti, kun yritettiin siellä saada tätä suhteellistettua minun mielessäni. Vain itkin ja hyperventiloin ja ajatukset olivat vain mössöä ja päässä pyöri vain ajatus, että en saa tätä gradua ikinä valmiiksi, minusta ei vain ole tähän, kun kerran kaikki versiot ovat opettajan mielestä ilmeisesti vain paskaa, vaikka kuinka hioisin niitä tai korjaisin tai kirjoittaisin kokonaan uudestaan.

Mutta siellä terapiassa sitten tehtiin kehollisia harjoituksia, sormien ja varpaiden liikuttelua ja hengittämistä. Lisäksi terapeuttini muistutti minulle, että tässä on selkeästi myös minusta riippumattomia asioita pelissä ja että minun tulisi yrittää ajatella, että se palaute ei johdu minusta ihmisenä. Hän sanoi myös, että selkeästi sen meidän opettajan pitäisi olla sairauslomalla, jos hän ei kerran pysty antamaan opiskelijoille rakentavaa palautetta, vaan joutuu jopa selittelmään omaa ikävää sävyään jollain oman yksityiselämänsä asialla. En tiedä. Olin aika yllättynyt siitä, että hän oli laittanut sen kommentin siitä sävystään, koska tämän palautteen sävy ei liiemmin eronnut siitä aikaisemmasta palautteesta, joka sai minussa aikaan saman reaktion. Ja kai se on vain se, että tämän opettajan opetustyyli ei vain sovi minulle, kun sen sijaan, että hän keskittyisi korjaamaan yksittäisiä lauseita jossain raakaversiossa, kaipaisin enemmän sellaista kannustavaa palautetta kokonaisuuteen liittyen, joka auttaisi hahmottamaan niitä ongelmia koko gradun tasolla ja sitä kautta antaisi luottavaisemman olon siitä, että pystyn kyllä tähän. Nyt sitä ei ole.

Terapeuttini sanoi taas, että jätän itseni kauhean yksin tämän gradun kanssa ja että eikö siellä graduryhmässä ole ketään, jonka kanssa voisin jutella ja saada vähän vertaistukea. Mutta kun ei se edelleenkään toimi niin. En tiedä onko se joku yleismaailmallinen juttu, vai toimiiko graduvertaistuki jossain, mutta tuossa ryhmässä ei ainakaan. En tiedä voiko se johtua myös osittain siitä opettajasta, mutta koko graduryhmän ilmapiiri on... no sellainen, ettei tee yhtään mieli puhua niistä asioista, jotka oikeasti gradun kanssa vaivaavat. Niin tuntuu, että olen ihan yksin tämän kanssa.

Olen nukkunut nyt vähän huonosti viime öinä, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen, että taas ylireagoin. Gradu on vain stressannut ja minulla on edelleen muutama haastattelu gradua varten tekemättä. Toisen piti olla eilen, mutta kävi ilmi, että se ihminen ei pääsekään liittymään siihen kokoukseen, koska hänellä ei ole oikeanlaista Skypeä, eikä käytännössä mitään muutakaan. Niin jotenkin se jäi minun kontolleni yrittää ratkaista se, miten saadaan järjestymään kolmen henkilön audiokokous niin että sen saa vielä nauhoitettuakin. Keksin siihen tosin jo jotain ja ehdotin sitä, niin katsotaan miten se ehdotus otetaan.

Kaiken tuon lisäksi ensi viikolla on myös se kirotun koodaustyön lopullinen palautusdedis, latinan loppukäännös ja vielä yksi etätentti. Että pitäisi jotenkin pystyä olemaan kasassa, jotta selviän taas tuosta kaikesta. Ja kevät vain kuluu ja gradukin pitäisi saada valmiiksi ennen pitkää. Aion varmaan siirtyä nyt kuitenkin taas tulososioon, jotta saisin edes ensimmäisen version koko gradusta kaikkine osioineen valmiiksi, koska se ehkä auttaa minua sitten hahmottamaan paremmin niitä muutoksia, joita minun pitää tehdä.

Huomasin tosin yhden asian sen opettajan antaman palautteen avulla: monet kohdista, joita opettaja pitää vaikeasti ymmärrettävinä ovat niitä kohtia, joissa yritän antaa edes suht koht neutraalin kuvan jostain, missä se firma on aiheuttanut ongelmia. Yhdenkin kohdan yhdestä perustelusta poistin kokonaan, koska en vain saanut kirjoitettua sitä niin, ettei se olisi antanut firmasta todella huonoa kuvaa. Pitäähän minun silti se asia sanoa, koska tutkimusetiikka vaatii sitä ja se vaikuttaa tuloksiini, mutta tietysti tekisi mieli sanoa suoraan se, että minun mielestäni ratkaisu, jonka tein tässä asiassa on huono, eikä siihen ole loogista tarkastelua kestäviä perusteita muuten kuin että firma käski minun tehdä niin. Mutta yritän olla diplomaattinen ja selittää niitä ratkaisuja ilman että sanon suoraan, miksi kaikki meni niin kuin meni. Nyt toisaalta aloin miettiä, että ehkä se on huono ratkaisu, mutta tuntuu, että hyvät vaihtoehdot on kovin vähissä. Joko annan huonon kuvan firmasta, jolle teen gradua tai sitten jätän syyllisen nimeämättä ja otan itse vastuun epäloogisesta ratkaisusta, jolloin minun graduni taso kärsii, koska lukija ei ymmärrä, miksi olen tehnyt ratkaisun, jonka tiedän epäloogiseksi.

Mutta olo ei ole ihan yhtä paha kuin aamulla, joten ehkä tämä vielä tästä. Puhuin eilen Natalian kanssakin taas. On kiva, kun siitä meidän viikottaisesta videopuhelusta on tullut jo vähän niin kuin uusi rutiini. Viimeksi me pidettiin näin tiiviisti yhteyttä silloin kun hän oli sinkku. Sen jälkeen kun hän alkoi seurustelemaan, meidän yhteydenpito harveni ja hänellä kesti kauan vastata viesteihini, eikä hän enää soittanut tai halunnut jutella puhelimessa. On kiva, että nyt minusta tuntuu siltä, että vaikka hän onkin suhteessa, minä olen silti oleellinen osa hänen elämäänsä. Tai ehkä "oleellinen" on liian vahva sana, mutta kuitenkin niin, että en ole vain sellainen sinkkuajan kaveri, korvike, jolle jutellaan silloin kun ei ole ketään oikeasti tärkeää ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita. Toki se varmasti johtuu myös tästä karanteenista, mutta siitä huolimatta on ollut kiva, että on tullut oltua Natalian kanssa enemmän yhteyksissä.

Nyt viime päivinä koko karanteenijuttu on taas stressannut, kun mietin, että vaikka kaikki rajoitteet poistettaisiinkin kesäksi, niin minulle sillä ei ole niin suurta merkitystä, kun minulla ei tule olemaan mitään säännöllistä rutiinia, kun ei ole töitä tai yliopistoa. Niin käytännössä varmaan tulee vietettyä myös kesällä aika paljon ihan vain kotona samalla lailla kuin nytkin. Se ahdistaa. Se viimeinenkin sieltä kaverihaku-sivustolta, jonka kanssa olin lähetellyt sähköposteja on nyt lakannut vastaamasta. Todennäköisesti ainakin. Minun viestistäni on nyt kymmenen päivää, joten ei hyvältä näytä. En tiedä mitä sanoin, koska edellisessä sähköpostissa hän sanoi, että pitää jossain vaiheessa siirtää keskustelu jonnekin luontevampaan kanavaan, kun sähköpostittelu on niin työlästä. Mutta ehkä sanoin jotain tyhmää. Tai olin vain epäkiinnostava. En tiedä.

Ah, graduopettaja laittoi minulle vastausviestin siihen, kun selitin hänelle oman näkemykseni niihin kohtiin, joista hän antoi palautetta. Kuulemma perusteluni tiettyjen osioiden sisältöön olivat hyvät ja ne saattavat olla täysin toimivia koko gradussa, mutta hieman epäselviä, kun luettavana on vain yksi osio erikseen. Kuulemma minun pitää vain selittää asioita enemmän niin kuin selitän hänelle sähköpostissa, koska silloin hän saa hyvän kuvan siitä, mitä yritän sanoa, mutta ei saa sitä vaikutelmaa gradusta. Eli ehkä se ongelma on se, että yritän kainostella ja sanoa asiat niin ympäripyöreästi, että lukija ei missään tapauksessa tajuaisi, että tässä on ollut joku yrityksen moka taustalla. Pitää nyt yrittää vain näpytellä se koko gradu loppuun, niin saan sen jossain kohtaa edes valmiiksi.

Nyt vain päätä särkee ja silmiä pistelee, kun olen itkenyt tänään niin paljon. Migreeni on muuten ehkä aavistuksen parempi, mutta ei paljoa. Maanantaina minulla on vastaanottokäynti, joten ehkä se lääkäri osaa siellä sanoa, olisiko noiden uusien lääkkeiden pitänyt auttaa enemmän tässä viikon aikana mitä olen niitä ottanut. Mutta millään tapaa tilanne ei ole vieläkään hyvä migreenin suhteen, vain ehkä aavistuksen verran vähemmän huono. Yritän kuitenkin jollain lailla taas kasata itseni ja saada hoidettua kaikkia hommia eteenpäin.